Tekstit

Kohti ko. tapahtumaa - EWA (European Wool Association) 3.rd study tour

Kuva
Viikko sitten perjantaina lähdimme Absun kanssa aamu kymmenen jälkeen kohti Kannusta.  Häijään aakkosella tankkitäyteen ja suunta kohti Pohjamaata. Alkuun toki tutut paikat Hämeenkyrö, Ikaalinen, Parkano.... sitten seuraavana oli poistuminen Jalasjärven jälkeen kolmostieltä.  Näin tapahtuikin ja eka stoppi Jalasjärven Nesteellä. pissitauko ja samalla ostin lähdevettä, toki maksun jälkeen kassa kiiti jonnekin, mutta tuli suht pian takaisin jotta saatoin pyytää kuitin. Kiitin ja puolen päivän stoppi oli siinä. Matka jatkui Seinäjokea kohti. Google Mapsista olin katsonut liittymät ennakkoon ja tie numerot. Jotenkin oli jäänyt mieleen että tie 19 niin pitkään että olen Sievissä... no siinä ohjeessa oli että tet 19 ja 63. Sujuvasti muistista pyyhkiytyi jälkimmäinen lähes. Hämärästi mietin että joku kuutosella alkava Kauhavan huudeilla. Seinäjoki, ja matka jatkui Lapualle. Tienviitta RUHA toi muistoja mieleen 90-luvun alkupuolelta kun oli punaisia irlanninsettereitä ja Ruhasta oliva...

Uutiskirjeeni 05-2023

Kuva
  by itu – Saunahattukauppa – uutiskirje – henkilöasiakkaat Erilaisten sattumusten johdosta päädyin siirtämään uutiskirjeeni tänne maaliskuusta 2023 alkaen. Kiitos huhtikuusta ihanat asiakkaani. Ei ole Vappu syynä viivästykseen, vaan osallistumiseni EWA (European Wool Association) 3.rd study tour – tapahtumaan perjantaista maanantai aamuun. Matkasin perjantaina Kannukseen Isokummun Kehräämölle, josta hankin nykyiset huovutusvillat ja palasin siis eilen. Sunnuntaina – siis vappuaattona, vedin ensimmäisen huovutuskurssin suomeksi ja osin englanniksi toki suomalaisosallistujin käännös avustuksella. Eli suoraan syvään päätyyn mitä kurssin vetämiseen tulee. Aivot ovat vielä vähän siis ehkä matkalla kotiin. Tästä reissusta laitan tuonne ” Saunahattuhuovuttajan päiväkirjaan ” juttua ja kuvia kun aika antaa myöten. 08. toukokuuta tulee 10-vuotta siitä, kun omatoimisesti huovutin ensimmäisen Satu-saunahattu Vihta Vetreä version video: https://studio.youtube.com/video/rHSlt2h2Eow/analytics/...

Asiakaspalaute 01.05.2023 - 1. huovutuskurssini 2023-04-30 Leena-pussukat

Kuva
1. huovutuskurssini 2023-04-30 Leena-pussukat 2023-05-01  "Olivat TODELLA tyytyväisiä ja erityisesti onnellisia siitä, että ehtivät valmistaa jotain kotiin vietävää!" Tapahtuma Isokummun Kehräämö - Eskola-talo EWA (European Wool Association) 3.rd study tour  

Asiakaspalaute 30-04-2023 - Satu-saunahattu Mysteeri-Boxi

Kuva
Satu-saunahattu Mysteeri-Boxi 2023-04-30 Kiitokset vielä saunahatuista! Olivat aivan ihania -  Saan sitten hienot hatut mökille ja kotiin. Tekemäsi saunahatut ovat kyllä niin paljon mukavammat kun edellinen saunahattuni. (Tekstistä on jätetty yksilöivät osat pois)  

🥳🥳🥳🥳🥳 kuulkaa tuo pursuava vappuilo äänes.🥳🥳🥳🥳🥳 Huomenna voi olla 15 cm ❄❄🤔

Kuva
 

Villalangan värjäystä

Kuva
Tässä kuluneen viikon suomenlampaanvillan värjäyksiä. Random liukuväri, ja ihan tarkoituksella. On vaan hitoksen koukuttavaa puuhaa, vaikkakin suht hidasta.. josko kolme-neljä vyyhtiä päivässä. Mut kun omiin neulomuksiin niin se sopii kyllä. No tuos vaan kävi silleen että suunnitelma muutti kun olin kaikki värjännyt, eli viikonloppuna tarvis rahdata lisää villalankaa, jotta saan uuden suunnitelman toteutettua. Ainakin suunnitelma näyttää aikas makealta, vaikea päästä näkemään lopputulema, mutta sekin aikanaan. Tulee itselle ihan uusi ja no myös vanha juttu... jolle täytynee miettiä nimi. Toki tässä on yksi uusi neule tehtynä.. sillä on nimi, mutta ajattelin että siitä ohjeen tuonne verkkokauppaani tekisin, niin palanen siihen juttuun myöhemmin.  Jaahas näyttäs olevan vain kohta, odotettavissa, myöhemmin juttui... no onhan niitä, mut ohjeista kun tuli puhe niin verkkokaupasta löytyy kyllä pari saunahattu ohjetta niille jotka haluaa neuloa ja koneessa huovuttaa - toki paras kuitenkin...

183. RAJAPORTIN SAUNA

Kuva
183. RAJAPORTIN SAUNA luotu 13-11-2022 Sai oman numeron 24-04-2023  

Pumba 2014-04-21 - Hei vaan sullekin

Kuva
Voi pientä inhuutta, kunpa et olisi sairastunut, saattaisit vielä olla täällä... no 16-vuotias mutta kuka tietää. Joitain siihen ikään päässeitä Länderitä taitanee olla. Iso ikävä edelleen.  Pumba, Pupuliini, Pupu, Itun Tanssi Yö, Hyvännäköinen ja mitä kaikkea nimiä niitä matkaan mahtuikaan. Niin jos olisit täällä pääsisit isä-koirasi omistajan synnynseuduilla tallustelemaan. Ollaan asuttu nyt Alban kaa kummallakin puolella hänen mummolaansa. Hassuja ovat ihmisten kulkureitit.  
Kuva
 

Sekoilua ja sympatiaa

Kuva
No eilen illalla nukkumaan mennessä tuli mieleen, että mitenkäs se katsastus nyt menikään. Mielikuva oli että toukokuussa 2023. Heti aamulla tsekkasin kauppakirjasta että Manninen katsastettu viimeksi 5.4.2022 - Hupsis... netistä varaamaan aikaa, ja onnen kantamoisena sainkin 10:15 ajan, mutta en maksanut ennakkoon. Oli tovi aikaa lähtöön ja laitoin mailia kanta-asiakkaalle, että onko noutopaikka sama kuin ennenkin. Olin meinaan huovuttanut hänelle ylläri saunahatun (kuvan saunahattu ei liity tapaukseen). Viime joulukuussa kun hän tilasi, niin mulla ei ollut hänen kokoista saunahattua siihen kohtaan, se jäi itseäni harmittamaan. Koska pidempi aikainen asiakas niin jotain tiesin mistä aihepiiristä huovutan. Tällä viikolla oli aika toteuttaa tuo. Tänään sitten olisi aika lähettää saunahattu matkaan. No mailin lähettämisestä ei ehtinyt kulua kuin tovi, soi puhelin. Samainen asiakas oli jo lukenut mailin ja ilahtunut kovin. Totesi että pakko soittaa. Siis suurin osa tilauksista hoitunut pu...

"Kukkii, kukkii.." laulelee linnutkin

Kuva
  Justhan tuossa oli lähes metri lunta. No nyt ei vaan kukkivia, niin kuin linnutkin sen visertää "kukkii kukkii..." Huomasin kun lähdin viemään pakettia postiin. Aiemmin oli huovuttanut neljä saunahattua ja viestitellyt perinnesaunottajan kanssa. Oli uusia toiveita... lintuihin liittyivät nekin.  

Linnutkin laulaa "kukkii kukkii...."

🌷🌷🌷🌷🌷 

Jos vähän kevättä tännekin... kesää kohti...

Kuva
 

Alba auringossa

Kuva
 

Kymmenen vuotta sitten - ensimmäiset huovutusvillat

Kuva
500 g kutakin tarjolla olevaa värivaihtoehtoa. Villat tilasin Kehräämö Mustalampaasta - tuolloin kehräämön omisti luultavasti alkuperäinen kehräämön perustaja. Nythän sitä on pyörittänyt reilu 4-vuotta eri henkilö tai oisiko 5-vuotta... no mutta kuitenkin. Näistä villoista taitaa olla ihan vaaleanliilaa hitusen jäljellä, ei kovin myyvä väri - siis ei tuo tummempikaan. Mut olihan nuo ihan toista kuin nykyiset. Noissa pysy väri huovuttaessa ja olivat puhtaita. Toki tuolloin ei vielä kiinnostanut mitä ne värit oikein sisältää. Oli sellainen naiivi (just opin että tuo kirjoitetaan kahdella ii:llä, oppi ja ikä kaikki) suhtautuminen että "turvallista". No tänä päivänä tiedän että voit ainoastaan luottaa siihen mitä itse teet. Nuo villat siis saapuivat tasan kuukausi sen jälkeen kun mut oli törkeästi irtisanottu valheellisilla perusteilla. Tuosta joskus, mut sen verran että miksi niin, olin puuttunut työterveyttä heikentävään asiaan työpaikallani. Työterveydessä käynninjälkeen sain ...

182. Hainevä

Kuva
182. Hainevä luotu 12-04-2023  

181. Hai - pyrstö

Kuva
181. Hai - pyrstö luotu 12-04-2023  

180. Hai - pää

Kuva
180. Hai - pää luotu 12-04-2023  

Sinivuokot

Kuva
On se vaan ihme, että joka kevät ne vaan pitää kuvata kun ekat näkee. Eilen vielä tuosta n. viiden metrin päästä hiihteli hiihtäjä, eikä vaikuttanut ihan tavalliselta sunnuntaihiihtelijältä, no maanantai... mut siis jonkun tason kuntohiihtäjä jos ei peräti kilpahiihtäjä. Kevät puhkeaa kukaan nyt kirjaimellisesti rytinällä. Lumet on suhisten sulaneet pihalta, eikä kevät hiekotusta ajopihallekaan tarvinnut tehdä. Niin niitä pieniä ilonaiheita. Sitruunaperhosenkin näin lentelevän eilen ja toissapäivänä. Joku isompi lintuaura halkoi taivaan tuulia kun Absun kanssa aamulenkiltä tultiin. Kevät on täällä.  

Maastoduttu

Kuva