Kohti ko. tapahtumaa - EWA (European Wool Association) 3.rd study tour

Viikko sitten perjantaina lähdimme Absun kanssa aamu kymmenen jälkeen kohti Kannusta. 

Häijään aakkosella tankkitäyteen ja suunta kohti Pohjamaata. Alkuun toki tutut paikat Hämeenkyrö, Ikaalinen, Parkano.... sitten seuraavana oli poistuminen Jalasjärven jälkeen kolmostieltä. 

Näin tapahtuikin ja eka stoppi Jalasjärven Nesteellä. pissitauko ja samalla ostin lähdevettä, toki maksun jälkeen kassa kiiti jonnekin, mutta tuli suht pian takaisin jotta saatoin pyytää kuitin. Kiitin ja puolen päivän stoppi oli siinä. Matka jatkui Seinäjokea kohti.

Google Mapsista olin katsonut liittymät ennakkoon ja tie numerot. Jotenkin oli jäänyt mieleen että tie 19 niin pitkään että olen Sievissä... no siinä ohjeessa oli että tet 19 ja 63. Sujuvasti muistista pyyhkiytyi jälkimmäinen lähes. Hämärästi mietin että joku kuutosella alkava Kauhavan huudeilla.

Seinäjoki, ja matka jatkui Lapualle. Tienviitta RUHA toi muistoja mieleen 90-luvun alkupuolelta kun oli punaisia irlanninsettereitä ja Ruhasta olivat Fairhurstit mökin vuokrannee kultamaja-kisojen ajaksi, kun heidän Ballywayn B-pennut olivat tuolloin pieniä, syntyneet siis 10.07.1991. Bonderosa muuti silloin itselleni ja Roosana kutsuttiin.

Matka jatkui ja kohti eksymistä. Kauhava/Ylivieska kyltti, mutta ei tien numeroa. Hetken tuumin että oliksiko sittenkin tuosta, mutta kun ei ollut tien numeroa, niin ajattelin että menee Kauhavan keskustaan. Siis tietä 19 eteenpäin... Tosin myös ihmetytti se että eteenpäin ohjasi Kokkolaan ja se tuntui oudolta, mutta ajattelin että laajoja alueita että....

No sitten saavuttiin Powerparkin tuntumaan... matka oli tuntunut pitkältä.. ei vaikuttanut oikein siltä mitä kartasta, mutta matakaa jatkoin. Etu vasemmalla näytti olevan tummia pilviä, ja tovin päästä kiva aurinkoinen keli vaihtui sateeseen. Jepua taisi olla tuolloin suunnilleen sijainti... sitten tuli räntä ja rakeita tovi, hieman ja sitten taas selkeni... oli jotenkin että "pitkä on matka". Kuitenkaan ei hirmusti hälytyskellot soineet että olisin väärällä tiellä. Kunnes saavuttiin risteykseen E8 etelään tai pohjoiseen.

Silloin sit kirkastu, siis päässä... että ollaan ihan väärässä paikassa Käännyin kuitenkin pohjoiseen, sillä siinä ei ollut paikkaa kääntyä. Oikeastaan tovin epäilevänä matkaa jatkoin jonkun Aakkosaseman ohikin... no onneksi tankki oli täynnä lähtiessä että ei sinänsä. Bussipysäkki, sinne Googlen Maps sovellus auki ja... tadaa.. näytä sijainti!... No pitkällä oltiin sieltä mistä piti. Ei kun takasin, en edes huomannut katsoa olisiko tovi eteenpäin matkaa niin päästy toista kautta, ehkä.. mutta kun Sieviin oltiin ekaksi menossa. 

Fiilis oli kuin Googlen keltaisella ukolla joka olisi pudotettu umpimähkään johonkin kartalla, ja paikkaan missä ei pitänyt olla. Kyllä siinä muutama pysähdys tuli tehtyä ennen kuin aivot käski laittaa kohteeksi Sievi-Shop Sievi ja ohjeistuksen... No noin puolentoista tunnin päässä. 

Vilkaisu kelloon... joo ei hätää aikataulu haarukassa olen ja vähän ennen 16:sta olisin Sievissä. Sade kohdassa oli 100 m matkalta loskaa jäljellä, tosin vain ohuesti. Valitsin tein 738 kohti Evijärveä. Sitä sitten ajeltiin Kortesjärvelle ensin ja tielle 741 ja vasemmalle Evijärvi. Yes, nyt ollaan siellä missä pitikin.

Toinen, siis varsinainen stoppi oli siis paussilla eli odottelin että löydetään ensin takaisin. No tovi 63 tietä niin eikös mun suosikki menijä traktori siellä mennä surrutti, ja tietty tiiviisti keskiviivaa pitkin. En tiedä kuin kauan siellä takan ajeltiin, että tuli riittävän selvä kohta jossa ohittaa. Tovi ohituksen jälkeen olisi ollut huoltamo, mutta en uskaltanut stopata, ajattelin että se traktori ehtisi sitten taas edellemme, jotaen matka jatkui. No ei silleen kiirus, mutta...

Kaustinen, no josko täällä stoppi. No ei - tuntematta aluetta ja paikka johon olisi voinut pysähtyä oli sen verran nopean ratkaisun kohdalla, niin joku pahuksen BMW oli sen verran lähellä, että en uskaltanut äkki ratkaisuihin ja matka jatkui...

Siinä mietin että kuin pitkä matka seuraavaan... kun metsää ja peltoa, sitten pieni kylä joka on lähes saman tien jo takana... Toholampi. Tuossa on K-kauppa, mistäs sinne käännytään? Aha olis pitänyt mutta liikenneympyrä oli siinä edessä joten lenkki sitä kautta ja K-marketin parkkiin. Asiakasveski löytyi näpsäkästi, palatessa taskusta kuului "tee u-käännös"... joo Google Mapshan se siellä jutteli. Sitten Absun vuoro ja kohti Sieviä.

Sieviin saavuttii siin vartia vaille neljä. Perjantain neljän ruuhkaan, no se nyt ei valtava. Sievi-Shoppiin ja ennakkoon katsomia kesäkenkiä sovittamaan. Aurit löyty ja kassan kautta pois ja siirtymä S-marketiin. Eväs täydennys. Sitten kohti Eskolaa ja Isokummun Kehräämöä. 

Ystävätär soitti siinä kun olin matkalla. Hän jumissa Nelostiellä kotia kohti mennessä. Tovi siinä höpötettiin ja sitten rupesin olemaan sen verran lähellä että keskityin, etten taasen menis ohi.

No sieltähän se löytyi Isokummun Kehräämö, ja pihalle ajaessa näytti rauhalliselta. Mutta porukka olikin tullut jalan viereisestä majapaikasta. Soitin Satulle ja Satu kurkki ovesta.

Menimme sisään ja tervehdimme. Olin tyytyväinen että perillä. Myös Sami löytyi tervehdittäväksi. Porukka oli menossa majapaikkaan syömään ja ajoin ohjeen mukaan ko. paikkaan. Tarjolla oli jos nyt oikein muistan niin lammasjauhelihakastiketta ja perunamuussia uunivihannesten kera. Hyvää oli.

Selvittelyt, että missä Absun kanssa yövymme - yö paikaksemme valikoitui kehräämön tiloihin laitettu makuupaikka. Saimme olla siellä rauhassa, ja sehän sopi. 

Kävimme vielä Absun kanssa lenkillä ja tovin tuolla majapaikassa jossa toiset majottuivat, mutta matkaväsymys teki tehtävänsä ja nukkumatti kutsui kutsui. Huomenna ohjelma alkaisi kello 9 Lammastila käynnillä.



Kommentit

Luetuimmat

Ihan eka märkähuovutustyöni

249. Vihtatonttu

Rukkiviikko -2023 - Tiistai

Sami-saunahattu - konepestävä kunnollinen saunahattu

240. Sauna Hermanni

Somen siivous loppusuora vaiko maaliviiva?

Saunahattu sunnuntai – tekijänoikeudet, mallisuoja, kopiointi

Suomen Kädentaidon messut 2023 - Pirkkahalli - Perjantai 17.11.2023