Tekstit

Näytetään tunnisteella Rikkaruohona narsissipenkissä merkityt tekstit.

2013 - Väistö työtila...

Kuva
Kävin n. 5 min verran katsomassa työnantajan osoittamaa "uutta" työtilaa.... astmaa mul ei ole.. mut siellä jo rupesi yskittämään... edelleen se ummehtunut haju nenässä... kurkkua kutittaa.... jos siel 8 h työpäivä pitäisi tehdä niin se on pahempi kuin kaksikomponentti maalista toimistonpuolelle leijaava haju ja höylästä kantautuva melu.... En nyt tiedä onko ite käynyt ko. tilassa, tai työterveyshoidon puolikaan.... no Kuvitus Google AI Gemini 2026: Siis en silloin tuohon työtilaan mennyt. Kyseinen kiinteistö remontoitiin kauttaaltaan jokunen kuukausi tuon jälkeen (en muista vaihtuiko omistajakin). Aiemmin oli huhuja kylällä, että on kostus vaurio. Toisaalta tuo oli vain ns. "tarjottu on toista työtilaa" juttu. Kun laissa ei taida olla mainintaa, että minkä kuntoinen, tai onko työskentelyyn sopiva. Tai jos olisikin tarkastus suoritettu, niin pienen kunnan  terveystarkastus oli saman tahon tehtävissä jossa yrityksen työterveyshuoltokin, eli... voitte laskea yksi + y...

16-vuotta sitten: 20.11.2009 - 15 ruusua jotka löytyi postiluukusta....

Kuva
 

16-vuotta sitten: 28.11.2009 Hanko - Hangon satama

Kuva
Rekan mukana ihan turistina. Muistot matkasta: Lähtö varhain aamulla 6-7 aikaan Menomatkalla radiosta tuli puhe ohjelmaa skitsofreniasta, hyvin vikkelään vaihtui kanava. Sen verran vikkelään, että sai miettimään että miksi? Paluumatkalla edessä ajoi vanhempi miesoletettu henkilöautollaan hieman alle nopeusrajoituksen. No mitä tekee "teiden ritari" rekkamies... ensin "valohoitoa" sitten liimautuu puskuriin. Totesin, kuskin tietäen että parempi pitää suunsa kiinni. Ajatukset vain oli, että joo tätäkö ne puheet asiallisesta käyttäytymisestä liikenteessä tarkoitti? Henkilöauto kääntyi onneksi tovin päästä vasemmalle.  

16. Inspiraatioperjantai - inspiroidu aiheesta "Kitara"

Kuva
1. Inspiroidu - kuvaamalla tai - kirjoittamalla tai - runoilemalla tai - tanssimalla tai - maalaamalla tai jne. 2. Tee siitä postaus blogiisi tai some tilillesi. 3. Laita tunnisteisiin "Inspiraatioperjantai" 4. Halutessasi kommentoi tätä juttua ja lisää suora linkki kyseiseen artikkeliin. Siten muutkin halutessaan voivat käydä katsomassa miten inspiroiduit ja kommentoimassa, tämä kaikki siis vapaaehtoista. 5. Ja tietenkin, hyvien tapojen mukaan mennään 6. Julkaise silloin kun itsellesi sopii, ei aika rajaa 💛 16. Inspiraatioperjantai - inspiroidu aiheesta "Kitara" Miksi kitara? Katselin tuossa päivällä 12.09. Wikipediasta erilaisia tapahtumia josko sieltä löytyisi itselle tartuntapintaa aiheeseen. Löytyi kohdasta "Kuolleet" - 2003: Johnny Cash, yhdysvaltalainen kantrimuusikko, lauluntekijä, näyttelijä, hän oli syntynyt 26.02.1932. Cashin "Hurt" kappale tuli tutuksi erällä elämäni aikajaksolla, ja hän joka tuohon kappaleeseen johdatti on sama jol...

10-vuotta sitten: Lofootit - istuinalunen - taulu tai jotain?

Kuva
  Pohjois-NorjanLofootit ... valokuvasta käsin huovutettu - matkamuistoksi ... 11.09.2025 Päivitys Hassua aamulla juuri muistelin tuota työtä. Se oli tilaus, ja valokuva oli ok, mutta kun sen kuvasi uudestaan läppärin näytöltä niin suuntaa antava. Ilmaista työtä, sillä eräs antoi ymmärtää, että sen maksu on hoidettu ja saajat voivat pitää. No mitään maksua ei ollut suoritettu no se on ollutta ja mennyttä. Aikaa ja vaivaa näin tuota huovuttaessani tosin työn ilo oli valtaisa. Kuva kuvasta 25.07. Luovimossa 29.07.

Eräs lääkärikäynti - Osa 11. - Asiaton koskettelu

Kuva
Käyn läpi näissä eri osissa, erään lääkäri käynnin jälkijuttuja. Punaisella korjaukset ja huomioni.  Eli ne olivat siinä lähettämissäni pyynnöissä. Sitten vielä tätä kirjoittaessani huomiot ja lisäykset tällein mustalla. 👀  Nämä siis tuntemuksiani, eikä itselläni ole kuin elämänkokemusta henkilöistä on joilla narsistisia piirteitä - ei varsinaisesti tätä diagnostisoitu, vaan piirteet ovat olleet yhtäläisiä. Kyllä meillä kaikilla on, mutta siten, että ne ovat haittaavia. Käynnin jälkeen tuli olo, että ”toinen jutteli aidasta ja toinen aidan seipäästä”. Seuraava on se miltä minusta tuntui. Aika monessa kohtaan tuli sellainen olo, että tällaisessa ”tilanteessa” tai tällä tavoin minua on ennenkin yritetty johdattaa, laittaa ”ajatuksia/sanoja” suuhuni – ajateltu että ”Noinhan sä sen mietit tai noinhan sä toimit” vaikkei niissä ollut kuin ko. henkilön näkemys. Ja nämä kaikki liittyivät aikaisempiin kokemuksiini narsistisia piirteitä omaavien henkilöiden kanssa käymiin tilanteisiin....

Eräs lääkärikäynti - Osa 5. - Lapsuus, nuoruus ja aikuisuus

Kuva
Käyn läpi näissä eri osissa, kyseien lääkärin kirjoittamaa käyntikertomusta marraskuisesta käynnistäni taustoittaen koko tilannetta.  Käyn  referoiden (eli kirjoitan saman asian eri sanoin asia yhteyttä muuttamatta) ja sinisellä ne asiat jotka käyntikertomuksessa  ja  punaisella korjaukset ja huomioni . Ja sitten vielä tätä kirjoittaessani huomiot ja lisäykset tällein mustalla. 👻   Lapsuus: Lapsena oli hypermobiili, sai jalkaterät ja pään koskettamaan toisiaan päinmakuulla. Tämän kerroin kun lääkäri laittoi merkille että sormeni taipuvat hieman yli normaalin. Spakaattia en saanut ja kun juttelin kaverin kanssa, niin hän totesi että sitähän siellä liikunta tunnilla tavoiteltiinkin, ei mitään ihmeempää se ollut.   Erittäin arka ollut lapsena, pissasi jopa mieluummin housuun, kuin olisi uskaltanut pyytää lupaa käydä vessassa kesken tunnin.  Tämä tapahtui kerran ensimmäisellä luokalla, ruokatunnilla ja oli jälkiruokana appelsiini. Hätä oli jota pidättelin...

Ole tarkkana - Saunahatun valinta - huomioitava ennen ostoa

Kuva
Tämä on 3. osa - erääseen löytämääni tekstiin jossa tätä käsiteltiin saunahattua hiusten näkökulmasta. aiemmat löytyvät tunnuksen "Google-saunahattu" alta. Sillä on myös muita juttuja joiden tieto on nyt sit vähän niin ja näin. Tuossa Google löydössä on nostettu ykköseksi koon valitsemin. Tosin oikein perustein se miten koko valitaan, vaikkakin isokin saunahattu on parempi kuin väärästä materiaalista. Tästä pääset suoraan mun perusteisiin. Materiaalin se artikkeli nostaa toiseksi. Väärin että toisena, sillä "Materiaalin valinta on se ensimmäinen ja tärkein". Oikein kyllä että lampaanvilla ja pellava ovat parhaita - itse sanoisin että ainoat, mutta artikkeli jatkuu materiaaleissa sitten huoletta synteettisiin materiaaleihin vedoten kestävyyteen ja pesuun. Jep, huomaa ette olla perehdytty lampaanvillan ominaisuuksiin - sille oikeasti riittää tuulettaminen kun oikein käytetään ja kestää vaikka hautaan asti. Eli ei rastia pesuilla ympäristöä eikä uusien hankinnoilla. Ja...

Tuo tuijottaa mua tai vastapäätä 😊 toivottavasti se saa unohtamaan minä minä -tyypit

Kuva
 

Mielensäpahoittaja - Heinola

Kuva
12:18 Kolmas kerta toden sanoi.. siis pääsi "pahoittamaan meilensä"  Suosittelen, Heinolan elokuvateatterissa oli myös nojatuolipaikkoja  12:25 Ite ainakin tykkäsin... nenäliinalle olis ollut käyttöö... *nauroi vedet silmissä* ja ihan perinteisessäkin mielessä olis voinu käyttää.. 12:27 juu ei mul muutenkaan... ja tietty mistä tykkää ja mikä ketäkin liikuttaa, mut musta siinä on aika monelle sukupolvelle omat juttunsa...  

Tekipä päätöksen

🌷🌺  Tekipä päätöksen - "Narsissien" kannssa ei kannata lähteä kukinta kisaan... sitkeät Orvokit kukkii vaikka talvella, mut ei samassa "penkissä".

Satu-saunahattu Vihta Vetreät 2013

Kuva
Päivitys tekstiin 16.07.2025 Siinä niitä on ihan sikana, ei mitään puutarha tonttuja vaan saunahattuja. Ensimmäinen saunahattumallini, jota sitten on erilasina kopioina nähnyt.  Hassua vaan on se, että tuolloin mulle eräs "jälleenmyyntikokelas" totesi, että "tollasiahan kaikka tekee" - no ei tehnyt, mutta jälkeeni kylläkin ovat yrittäneet. Kokelasta taisi vain päniin kun kieltäydyin yhteistyöstä, kun havaitsin selvän hyväksikäyttöyrityksen. Sanoi vielä, että "Luuletko olevasi joku Poala Suhonen". Sanoin "en luule mä olen Itu". No jälkeenpäin selvisi että myös muiden tuotteiden kanssa ja tekijöiden kanssa oli vähän samaa ollut liikkeellä.  
😠  Työkkäristä soittivat.... "ei voida tehdä mitään, kun on tutkinnassa".... no he toimii niinku ohjeistettu, mutta tässä maassa saa näköjään sanoa sairauslomalla irti valheellisin perustein (syynä ei ollut tuotannolliset ja taloudelliset, joka sallii sairauslomalla irtisanomisen) ja irtisanottu joutuu "toisen laiseen karensiin"... kunnes asia selviää.... samalla työasioita ulkopuoliselle levitellyt liiton työntekijä saa jatkaa tehtävissään... niin elämä ei ole reiluu...

Rentunruusuja

Kuva
  Kun eilen saavuin "ennen kurpitsaa" kotio tansseista, niin hetken päästä saapui tällainen kukkalähetys, tosin ihan lähettäjän itse tuomana... saate sanoilla "rentun ruusu" > http://www.youtube.com/watch?v=58amTnpzOIg vaik ei tos kyl yhtään horsmaa ollutkaan... ruusu kylläkin... ehkä tää olis sopinut paremmin > http://www.youtube.com/watch?v=AY_X3cjKVso

Yhdellä kosketuksella

Kuva
Kuva runoon: http://www.kajstenvall.com/ Kaikki on mahdollista 2 - Everything is possible 2, 2003 Yhdellä kosketuksella Otat käteni käteesi lämpimään, sitä hellästi puristat ja rinnalles painat, näin sydämeesi nään. Ei sanat sitä tunnetta pysyt - kuvaamaan, ei rakkautta enää salaamaan. Kun kätes kädelläni on, en enää ole onneton. - by itu – 3 v tästä, silloin oli selvää mitä teen ja miten toimin. Nyt tiedän kanssa, ja sen kanssa on selvittävä omin voimin. Ystävät jotka ystäviä kun minua tarvii, vaan ei muuten. Ne fb-listalta ja kännystä poistuu, niitä tarvii mä en.  

Päivän fiilis

Kuva
"Se on viimeinen - ei synny suurempaa... Unelmista suurin on saada rakastaa, rakastaa - edes unelmaa!" - Heikki Harma -  

Et tiedä sitä vielä – en tiedä sitä vielä

💔   Kuva: http://www.kajstenvall.com/ Olen niin pahoillani - I am so sorry , 2001 Et tiedä sitä vielä – en tiedä sitä vielä Lasken orvokki kimpun haudallesi. Haudallesi - joka on sydämessäni. Et tiedä sitä vielä, mutta se on siellä. Yhtä kauniina kuin eilinen hetki. Yhtä loistavana kuin yhteinen retki. Retki sadun ihmeelliseen maailmaan. Hetki onnen, rakkauden satamaan. Kaikki se oli niin totta ja samalla niin valhetta. Kaikki se oli niin tässä, ja samalla niin poissa. Teimme muistotilaisuudesta kauniin sen yhdessä koimme. Vaan tiedä sitä – et vielä että viimeisen kerran olin siellä. Nyt seison hiljaa haudallasi, muistot kauniit mielessäni. Lepää rauhassa siellä, vaikket tiedä sitä vielä. En tiedä pystynkö sua koskaan unohtamaan, samanlailla toista rakastamaan. En tiedä sitä vielä, sillä sydämeni on - vielä siellä. - by itu -

Tulevaisuus

Kuva
Kukkakuva 24.09.2025 Kuva tähän runoon:  http://www.kajstenvall.com/ Valitse oikein Choose right Tulevaisuus Tulevaisuus on edessämme, kuinka moni sen kanssamme jakaa, sitä tiedä emme. Se on hetki huomista, seuraava päivä, viikko, kuukausi, vuosi. Tulevaisuus on tuntematon, vain arvailla voimme, kuinka asiat silloin on. Se on hetki minusssa, seuraava päivä sinussa? Onko meillä aikaa viikko, kuukausi, vuosi? - by itu –  

Luolamies pitää nähdä

👀  Tilas ja maksoi juuri liput .... Luolamies pitää nähdä kolmannen kerran... 23.8. odotellessa... ja jos joku ei olen nähnyt eiku katsomaan...

Sydän itkee

Kuva
Kuva runoon: http://www.kajstenvall.com/ Selvitys henkisestä tilasta - A report based on state of mind, 2007 Sydän itkee Sydän itkee, minä en. Sainhan kokea aidon rakkauden. Siitä on jo aikaa, siis ikuisuus. Huomenna taas herään, on päivä uus. Silti joka hetki mielessäin oot, ja illan tullen käperryn muistojeni kainaloon. - by itu -