Tekstit

Näytetään tunnisteella Ikaalinen merkityt tekstit.

Mun ainoa "kesäretki" osa 1.

Kuva
Siis mä olin sitä mieltä että kävin tiistaia, mutta kun kuvien päivämäärä kertoi että kuvat otettu keskiviikkona... joopa joo.  Kolmiviikkoa sitten keskiviikkona päätin lähteä Frantsilaan Hämeenkyrössä käymään. Oikeastaan oli tarve Laventeli öljylle, josta sitten vaikka oma kirjoituksena.  Vaikka siis kesän loppupuoli alkoi häämöttää, koulut alkaneet ja ohitustiekin siirtänyt liikennettä toisaalle niin parkkipaikka lähes täynnä autoja. Hyvä tietty niin. No koska pihapuodit olivat auki päätin sitten käydä kurkkaamassa.  Tuossa ensimmäisessä "Puotihuoneessa" jossa oli että "Hämeenkyröstä käsin" oli kyllä hmm... ennen nähtyjä painatus tiskirättejä kivoin kuvioin, siis sitä perustuotetta mitä tuollaisissa yleensä on, eli ei oikein sinänsä mitään erottuvaa. Toki siellä oli pakolliset "saunatuotteet" - Ikaalisissa käsin joku neulonut ja konehuovuttanut? saunahattuja ja vahva epäily että Pirtin Kehräämön hahtuvalangasta tai hahtuvasta... no millä poistettu karsta...

Saunafestarit Ikaalinen 20.07.2024

Kuva
Siis noin viisi vuotta sitten eräässä myyntitapahtumassa vierusmyyjä anto esitteen että menehän tonne. No tuli siin sitten juttuja matkanvarrelle. Koitin kyllä soittaa kun seuraavat lähesty, parikin kertaa, mutta saamatta vastausta. Sateetkin vaikutti sillä "saunahattukauppa-auto" idea ei ollut vielä syntynyt. No nyt oli kaksikin syytä. Toinen oli Britteihin menevän saunahatun luovutus ja sitten Vihtamestarin kutsu edellisellä viikonlopulla. Ei oo ollu mun juttu koskaan tuo myynti, mut lähdin.  Saavin paikalle ja lähdin etsimään henkilöä joka osaisi sanoa mihin voin asettua. No löytyi ja asetuin, ja pikkasen sitten jouduin siirtymään, mut onneksi ennen kuin olin asetellut. Sellainen pilvessä noin 20 astetta. Siirrettävien saunojen savut onneksi suurimmaksi osaksi suuntasi toisaalle, muutoin olisi ollut lyhyt reissu, tai uuden sijainnin etsiminen.  Video Saunahattukauppa-autosta Olin 4x4 myyntikojun sivussa. Siinä sivusilmällä huomasin että pöydällä oli ommeltuja "saunaha...