Mun ainoa "kesäretki" osa 1.

Siis mä olin sitä mieltä että kävin tiistaia, mutta kun kuvien päivämäärä kertoi että kuvat otettu keskiviikkona... joopa joo. 

Kolmiviikkoa sitten keskiviikkona päätin lähteä Frantsilaan Hämeenkyrössä käymään. Oikeastaan oli tarve Laventeli öljylle, josta sitten vaikka oma kirjoituksena. 

Vaikka siis kesän loppupuoli alkoi häämöttää, koulut alkaneet ja ohitustiekin siirtänyt liikennettä toisaalle niin parkkipaikka lähes täynnä autoja. Hyvä tietty niin.

No koska pihapuodit olivat auki päätin sitten käydä kurkkaamassa. 

Tuossa ensimmäisessä "Puotihuoneessa" jossa oli että "Hämeenkyröstä käsin" oli kyllä hmm... ennen nähtyjä painatus tiskirättejä kivoin kuvioin, siis sitä perustuotetta mitä tuollaisissa yleensä on, eli ei oikein sinänsä mitään erottuvaa.

Toki siellä oli pakolliset "saunatuotteet" - Ikaalisissa käsin joku neulonut ja konehuovuttanut? saunahattuja ja vahva epäily että Pirtin Kehräämön hahtuvalangasta tai hahtuvasta... no millä poistettu karstauksessa sähköisyys, entä ne väriaineet??? Mutta lapuissa kerrottiin vain hinta ja tekijä, puhelinnumero ja  paikkakunta, joka ei ollut kyltin antaman tiedon mukainen vaan Ikaalinen.

En ymmärrä miksi pitää tuolleen huijata, olisi että lähialueilta. No jatkoin kierrosta oli myös "saunahattuja" kankaasta, Puuvilla/pellava ja sen satasaumaa oli saatu sinne ja sitten se tarrakiinnitysnauha, voi ei. Purin hampaita yhteen etten alkanut luennoimaan. Toki valmistaja tuskin oli ottanut selvää vaan kopioinut mitä muiden nähnyt tekevän, raha ratkaisee ei se käyttö.

No sitten siinä oli "saunatyynyjä" kankaan materiaalista ei mainintaa, mutta veikkaan että sama kuin "saunahatuissa", koko sellainen n. 20x40 ja joo oli ripustuslenkki, mutta ei mitään päällistä. Sen verran hip-lasin ja totesin että styrox palloja siellä sisällä. Ja vähän oisiko puoliakaan sisällöstä. Eli jos styrox rakeet/pallot olisi jakanut puoliksi tyynyn päihin olisi keskelle jäänyt kohta jossa kankaat olisi koskeneet toisiaan, että sellainen tyyny.

Kysyvästi totesin myyjältä, että "täytteenä styroxia?" Sain vastaukseksi "kyllä"... purin hampaat taas yhteen ja pyöritin päätä "voi hyvä luoja sentään"... taisin sanoa ,että siis "muovia"... samalla tuli paikalle pari muuta ihmistä. Olinkin poistumassa ettei sanainen arkkuni sen enempää repeä.

Miksi miksi ja miksi? Upea paikka niin krääsää laitetaan myyntiin? Joo tietämättömyyttä kyllä, mutta tosi tosi surullista.

Jatkoin matkaani seuraavaan kojuun... siitä sitten joku toinen kerta osassa 2.

Kommentit

Luetuimmat

Ambulanssilla sairaalaan, sairaalaan...

"Kuka lienetkin olet?"

Villasukkien "7-kuolemansyntiä"

Tiesitkö että "100 % villa" joka on Superwash-käsittely sisältää mikromuovia

Kylpytakki - kallista muovia

Kierros vielä ja uudestaan.. sairaalaan...

Siemennäkkileipä - kaura-siemen mix "näkkileipä"

Eräs lääkärikäynti - Osa 1. Tulosyy

Villapyykin tulos.. hmm TAHROJA!

Tee se itse - pyykkietikka