Tekstit

Näytetään tunnisteella 1960-luku merkityt tekstit.

2021 - Minun "punainenlanka" on keltainen

Kuva
Tuo on purettu, en tiedä kuka ja koska, mutta äitimme neulomasta pusero hame yhdistelmästä, joka oli meillä minulla ja kaksoissiskollani oma, alku väri oli vain toisin päin. Toisella ne alkoi punaisella toisella keltaisella. Sitäkään en muista kummalla kumminpäin. Ollessamme noin 4-5-vuotiaita kotimme paloi, olimme tuolloin perheen voimin noin 3 km päässä äidinäidin luona yökylässä. Ja kyseiset kelta-puna neuleet olivat tuolla reissulla päällämme, ainoat oikeastaan jotka jäi. En myöskään tiedä kuinka tuo on onnistunut muuttamaan muutoissani paikasta toiseen, mutta se on edelleen olemassa. Kerässä näkyy hieman punaisesta langasta "nöyhtää".  

2. Inspiraatioperjantai - Vanha tulitikkuaski

Kuva
Vastaus haasteeseen: 2. Inspiraatioperjantai - inspiroidu kuvasta - vanhat tulitikkuaskit   Vastaan kuvalla ja tarinnalla. Kuvan olen ottanut mökiltä 16.10.2021. Olimme perheen kesken kokoontuneet mökille juhlimaan isämme 80-vuotis synttäreitä. Isä oli varannut Lemin Särästä juhlaruokailun ja yövyimme mökillä. Ehkäpä tuosta jutusta jossain kohti sitten teen ihan oman tarinana. Mutta nyt aiheeseen eli vanha tulitikki aski. ELINTARVIKE R.HEINO, Mannilantie 10, Järvenpää.  Kyseisessä osoitteessa vanhempamme piti K-kauppaa 60-70-luvulla, nykyään paikalla on ollut jo jonkin aikaa kerrostalo, eikä vanhaa kaupparakennusta enää ole. Iskä sai hyvissä ajoin kuulla että alueelle on tulossa kaavamuutos ja sai myytyä kaupan eteenpäin. Lapsena lauantaisin joskus olimme kaksoissiskoni kanssa kaupalla mukana. Saimme täyttää maitohyllyyn muovipakkauksissa olleita maitoja, juu kyllä ne toisinaan vuotivat. Kuskattiin limukoreja. Ne kellarin portaat oli kyllä kapeat ja haastava kulkuiset. Ei, ei ...