Tekstit

Näytetään tunnisteella 07.10. merkityt tekstit.

2026 - Ekoprint ja kuinka epäonnistua täydellisesti

Kuva
  Tämän kokeilu on ollut jo pitkään mielessä, ohjelehti netissä auki jo pitkään. Tähän nyt ryhdyin ehkä hieman väärään aikaan, osa lehtivihreistä paennut lehdistä, mutta tuumasta toiseen. Ensin sahasin 04.10. toimettomasta harjanvarresta kapulat. 1. ja ratkaiseva virhe  oli syntynyt, vaikka mittasin niin olisi pitänyt sahata 5 cm lyhyemmät. Nuo päälystin foliolla, pesin pellavakankaan ja annoin sen kuivua. 2. virhe luultavasti se että pellavakangas on paksuhko ja kalanruotokuvioinen. Maanantaina etsin sitten rautasulfaattia paikallisista kaupoista, ja Vammalasta. Tosin ennen kauppakierrokselle lähtöä tilasin netistä - sika kallista sellaista, postikuluineen 17,90 ja saalis 100 g. No kävin ensin K-raudassa, siellä mentiin ensin nettiin ja googlailtiin ja todettiin ettei ole... Oli hieman sen oloista tekemistä että tiesikö muutenkaan mistään mitään. Olin ajanut Rautanetin ohi K-rautaan mennessä ja päätin kun siinä vieressä olin käydä katsomassa, vaikka ajattelin ettei siellä ku...

10-vuotta sitten: Valmiit saunahatut

Kuva
 

5-vuotta sitten: Hirviö lettu vai munakas?

Kuva
 

5-vuotta sitten: Saunatekstiilien käsin maalaus

Kuva
Myrkyttömät kangasvärit. Pesua kestävät.  

31-vuotta sitten: Roosa (Ballynawn Bonderosa) ja Itun R-pennut

Kuva
31 vuotta sitten 07.10.1994 syntyivät Itun kennelin ensimmäiset pennut, punaiset irlanninsetterit: Raivoravaaja 💙, Reipasrosvooja 💖, Revonroihu 💖, Riekonriivaaja 💖 ja Ruskaraketti 💙.  

Satu-saunahattu Paljusammakko Loimuvesi 3 - koko M n. 57-60 cm

Kuva
Tuu mun kanssa saunaan, loikataan lauteille... Parempi kuin muut  - by itu käsin huovutettu - Satu-saunahattu ilman myrkyllistä kehruuöljyä 100 % suomenlampaanvillasta. Tekotapa: Käsin huovutin, näin syntyy saumaton saunahattu. Materiaali: 100 % kotimainen suomenlampaanvilla, hengittävä, lämpöeristävä ja luonnostaan antibakteerinen, lisäksi tiettyyn pisteeseen asti kosteutta, hajua ja likaa hylkivä. Huovutan luontoystävällisellä kotimaisella saippualla. Villan värjäysväri: Värit: Dr. Oetker elintarvikeväri Vihreä, Sininen, Punainen, Keltainen ja Musta eri suhteina Dr. Oetkerin elintarvikevärit eivät sisällä atsovärejä! Ainesosat - lähde https://www.oetker.fi/tuotteet/s/leivonta/varit  Keltainen:  vesi, väri (karotenoidit (E 160a)), happamuudensäätöaine (sitruunahappo (E 330)), säilöntäaine (kaliumsorbaatti (E 202)) Musta: Punainen: vesi, väri (karmiinit (E 120)), happamuudensäätöaine (sitruunahappo (E 330)), säilöntäaine (kaliumsorbaatti (E 202)) Sininen: vesi, väri (bril...

Satu-saunaahattu Saunakummitus, Avantoaave ja Paljuhaamu

Kuva
Sitten uutuuksia Satu-saunaahattu Saunakummitus, Avantoaave ja Paljuhaamu No kaksi ensimmäisittä onkin menossa toisaalle kummitelemaan, Paljuhaamu toistaiseksi vapaa. #byitu #saunahattukauppa #saunahattu #saunahat #ilmankehruuöljyä #myrkytön #Savusauna #sauna #bastu #yleinesauna #rantasauna #saunapäivä #saunaday #saunalife #saunatime #サウナハット #kotimainenkäsityö #kotimainenmateriaali #suomenlampaanvilla #wetfelting #hankikerrallakunnollinen #tiedämitäostat #parempikuinmuut #avantopäivä #kummitus #aave #haamu #Halloween  

On sairaana

Kuva
Tai medium - ... silleen et on hyytelömäinen olo .. Pientä lämpöö...  

Alba ja puomi

Kuva
Näikseensä... Alba 26.09.2017 agility - puomi  video  

Hilja-hihaset

Kuva
Illan "riimittelyt" fb tulkitsi seuraavasti: "Haluatko, että kielenä on jatkossa português (brasil)?" 06.10.2017 by itu facessa:   Uutta pukkaa vaik ei sukkaa Hilja-hihastinhan se siinä syksyn väriinä hohtaa, ranteet nilkat kohtaa Mari-ponchon kaveriksi lämpimiksi.

12. Vihta ja Vasta

Kuva
  12. Vihta & Vasta  luotu 07-10-2015