Tekstit

Näytetään tunnisteella 02.11. merkityt tekstit.

Itu ihmettelee - Mitä maksaa hyvä asiakaspalvelu?

Kuva
Se tässä tapauksessa olisi maksanut 5,40 e, eli matkahuollon paketin hinnan jonka verkkokaupassa maksoin. Mutta palataan hieman taaksepäin ajassa. Jokin aika sitten kekkasin, että haluan toteen X - tässä kohtaa en kerro mistä tuotteesta tai yrityksestä on kyse. No eikun Googlettamaan. Löytyi ja ihanissa väreissä. Heidän sivuillaan oli, että vielä kuunvaihtumisen aikoihin ilmaiset toimituskulut. Mutta heidän sivuillaan kerrottiin myös että ovat Suomen kädentaidotmessuilla. No päätin, että koska sinne olen menossa niin jätän tilaamatta ja käyn heidän messuosastolla, ja näin tein. Kun kysyin, että mitkä näistä tuotteista on etsimäni, sain kuulla että niitä ei ole otettu matkaan. Jos tieto heidän verkkokaupassa olisi ollut, niin ohi oli minulta mennyt. Kerroin sitten, tuon aiemman, että olin jättänyt tilaamatta. Kaksi myyjää siinä kohti vetäytyivät penkeilleen istumaan, enkä nyt muista pahoittelivatko kuinka paljon. Itseasiassa olin ajatellut toistakin tuotetta joita heillä mukana, mutta k...

Aamun lenkkikaverit sunnuntaiaamuna

Kuva
Oltiin jo Absun kanssa ehditty lenkkimme tehdä, mutta piti vielä puukassit täyttä ja kantaa sisälle. Viisi S-kestokassia sopivat mainiosti tuohon, juuri niillä saa toisen sisällä olevan telineen täytettyä. Yleensä täytän kassit valmiiksi, nyt ei ollut tullut tehtyä sitä. Absukin meni kuistille odottelee, ainakin toviksi. Kassit täyteen ja yksitellen kantaen kuistille, joo pieni urakka. Sillä sitten vaatikin "time outin"... eikä mikään kaksi minuuttinen riittänyt... piti kerätä voimia, ei hengästyttänyt varsinaisesti vaan voimat oli loppu. Etukumara istumisasento tuntui hyvältä, no keli suotuisa, ei paleltanut.  No tovin siinä sitten huilasin ja aloin siirtää kasseja eteiseen, eli yleensä tuulikaappiin mutta nyt sit eteiseen, pieni tuuletus ei pahitteeksi näillä keleillä. Pari kassia olin siirtänyt ja sitten "missä olet Albsu?" Ei näkynyt pihalla... hahaa.. hän olikin sisällä, tosin tovin ja pujahti takaisin ulos. No kannoin loput kassit sisälle, ja sitten taas tovik...

10-vuotta sitten: Uusi tukka taitaa olla

Kuva
Silkkihuvin ja korun tehnyt itse joskus 1990-luvun loppupuolella tai jotain?  

10-vuotta sitten: Aamuaurinko klo 7:17

Kuva
 

17-vuotta sitten: Paistaa risukasaan

Kuva
02. marraskuuta 2008, klo 10:05 Paistaa se aurinko risukasaankin, vai miten se nyt oli ... Kännykällä.  

Joku kumma "tukka-kriisi" - osa 8. - Ei menny niinku....

Kuva
No "rotanhännät" ovat pois... ja halusin laittaa raitoja ite! Viikko sitten siis tällainen show... Hyvä suunnitelma alkuun, mulla reikäinen myssy siis muovinen ja koukku... no toki epäilytti näillä käsillä. Noin viisi pienen pientä hapsua sain vedettyä muovimyssyn läpi ja siinä kohtaa livutin, nyppäsin muovimyssyn pois, ja ajattelin sitten silleen... päälaki vaaleampi, kesivaihe hieman tummempi ja reunat ja otsis se mikä olikin. No tavallaan sellaisen sainkin... mutta mutta.... ylä osa valahti liian vaaleaksi... oli kuin kannanmuna olisi päässä... Tämä oli kanssa ihan kiva idea jos päälaki ei olisi päässyt ihan niin vaaleaksi... noi tummanruskeat on ne "rotanhännät" joilla mallailin "tiikerilookkia". Ja joo tällein ihan menetteli Mutta mutta.. tämä kuitenkin se totuus.... Tähän on pakko saada korjaussarja...  Siitä sitten seuraavassa... jota ei enää pitänyt tulla, mutta...  

Kansikuva: Lumi

Kuva
 

Aamulenkin maisemat

Kuva
 

Kriisi.. eiku riisi tankkaus

Kuva
Kriisi.. eiku riisi tankkaus, jospa tää tästä... maitohappobakteeri jauheena ei haitannu .. nälkä toisel on ja kirsu viielee.. ettei silleen paniikki