Tekstit

Näytetään tunnisteella 2014 merkityt tekstit.

2014 - Vapaana juoksentelevat koirat

Kuva
Miksi ihmiset hankkii koiran jos eivät välitä sen touhuista? Aamulenkillä kaksi dopperin mallista mutta pienempää sekarotuista juoksi vapaana kohti. Olivat samasta taloyhtiöstä. Riittävällä volyymilla pysähtyivät ja Pumbakin osasi olla provosomatta niitä ja oli haukkumatta. Vein Pumban kotiin ja lähdin soittelee koirien omistajan ovikello. Ovet oli auki. Ja kun soitin ovikelloa tuli n. alle kouluikäinen tyttö ovelle jolle kerroin että taita koiranne olla karanneet. "Äiti onks meidän koirat karanneet?" Epämääräistä mutinaa äidin suunnalta, mutta ei tullut ovelle. Tyttö lähti etsii koiria, kehotin ottaa hihnat mukaan. Kotoo soitin isännöitsijälle - vaik mitäpä se voi tehdä... Kertoi vievänsä postilaatikkoon lapun koirien pidosta.... Kerroin myös että yhtiön toinen koira asukas on juoksennellut kolmesti ns. pihallani vapaana.... Kuvitus Google AI Gemini  

2014 - Lentokoneiden ihmettelyä

Kuva
Lapsuuden ja nuoruuden Seutulan lentokentän kupeessa asuneena en muista nähneeni (painotus sanalla muista) että noin lähekäin lois lentäneet. Tuo tänään "Hartolan ilmatilassa" iltapäivällä kun lähdetiin Pumban kaa lenkille... Onhan siin varmaan metrejä korkeussuunnassakin....  

56. Inspiraatioperjantai - inspiroidu aiheesta "Kesäyö"

Kuva
  1. Inspiroidu kuvaamalla tai - kirjoittamalla tai - runoilemalla tai - tanssimalla tai - maalaamalla tai jne. 2. Tee siitä postaus blogiisi tai some tilillesi. 3. Laita tunnisteisiin "Inspiraatioperjantai" 4. Halutessasi kommentoi tätä juttua ja lisää suora linkki kyseiseen artikkeliin. Siten muutkin halutessaan voivat käydä katsomassa miten inspiroiduit ja kommentoimassa, tämä kaikki siis vapaaehtoista. 5. Ja tietenkin, hyvien tapojen mukaan mennään 6. Julkaise silloin kun itsellesi sopii, ei aika rajaa 🌺 56. Inspiraatioperjantai - inspiroidu aiheesta "Kesäyö" Kuva otettu 19.06.2014 - Vanajalinnan huudeilta - vanhempieni 50-vuotis hääpäivää oltiin juhlimassa. Osui sama juhannusaaton päivä kuin hääpäiväkin jolloin vihitty. Kaunista Juhannusta

49. Inspiraatioperjantai - inspiroidu aiheesta "Vappu"

Kuva
1. Inspiroidu - kuvaamalla tai - kirjoittamalla tai - runoilemalla tai - tanssimalla tai - maalaamalla tai jne. 2. Tee siitä postaus blogiisi tai some tilillesi. 3. Laita tunnisteisiin "Inspiraatioperjantai" 4. Halutessasi kommentoi tätä juttua ja lisää suora linkki kyseiseen artikkeliin. Siten muutkin halutessaan voivat käydä katsomassa miten inspiroiduit ja kommentoimassa, tämä kaikki siis vapaaehtoista. 5. Ja tietenkin, hyvien tapojen mukaan mennään 6. Julkaise silloin kun itsellesi sopii, ei aika rajaa   🎈 49. Inspiraatioperjantai - inspiroidu aiheesta "Vappu" Kuva on vappuaatolta 30.04.2014 - saa arvata mistä kaupungista/kunnasta   Inspiroitukaa ja Hauskaa Vappua Ja  aiemmat aiheet löytyy täältä  

2014 - Pullonpalautus ajatuksia aamulla klo 08:44

Kuva
Huomenta, no nukkumatti lähti jo vähän kuuden jälkeen klampsimaan pois... seittemään asti loikoilin ja lenkille Pumban kaa.. Sit ajattelin et lauantai klo 8 on aika hyvä aika käydä palauttamassa tyhjät tienposkista kerätyt pullot ja tölkit, ei oo varmaan palautuspisteellä ruuhkaa.... no kolme muovikassillista ja kauppakorillinen ja matkaan.... Saalis oli jotain lähemmäksi 12 euroo käteisenä... tosin siin oli jokunen oma 1,5 l Coca-Colapullokin (5-6 pulloa) yli 13 euron olis mennyt, mut nykyään etikettömiä ei lasketa niit oli 7 ja sit yksi siideripullo jota se ei hyväksynyt, eli ,90 sentii jäi sit saamatta Niin ja ne Sakutölkit niin ei se niistäkään mitään antanut, mut sen mä jo arvasinkin. Kuvitus Google AI Gemini  

2014 - Väärä kotiosoite

Kuva
02.01.1992 - 31.08.1996 välien ajan olen asunut Väestörekisterisekseen mukaan osoitteessa jossa en ole, enkä edes tiennyt googlettamatta missä ko. osoite oli... Itse asiassa joskus paperiversiossa se oli ja lähetin siitä oikaisu pyynnön... ei ollut mennyt jakeluun... nyt luki että yli 4 vuotta vanhoja ja vääriä osoitteita ei korjata... ainakaan kovin aktiivisesti.... ihan hyvä rekisteri, mutta pitäisi sitten tietojen olla oikein siellä jo sellaista pidetään.... Kuvitus Google AI Gemini  

2016 - Lehtipino

Kuva
Turhakkeita vuodesta 2011, vuoteen 2015  

2014 - Katsoin ulos ikkunasta... tä tänään on keskiviikko!

Kuva
Katsoin ulos ikkunasta... tä tänään on keskiviikko! Kuin niin? no kun on tuota lunta tullut useampi sentti.... miten se liittyy keskiviikkoon.... no kun sitä luvattiin keskiviikoksi.... huomenta. Oli tiistai, tänään on keskiviikko. Kuvitus Google AI Gemini

12-vuotta sitten - 2014 - Nasun täyttäisi...

Kuva
Nasu onnittelut pilvenreunalle, tänään tulisi 10 v - Kuva Lahden KV-näyttelyn saalis ROP ja viimeinen serti FIN MVA arvoon.  

12-vuotta sitten: Selfie - Saunaahattu-Itu

Kuva
Mä taisin tuossa odottaa kiinteistönvälittäjää... kävin katsoo yhtä taloa Sysmässä, kävinköhän kahdesti jopa... joo en tehnyt tarjousta.  

12-vuotta sitten: Selfie

Kuva
 

12-vuotta sitten: Pumba sängellä - fb kansikuva

Kuva
 

12-vuotta sitten: Vangituthetket - FB kansikuva

Kuva
 

12-vuotta sitten: Aamuaurinko

Kuva
 

12-vuotta sitten: Kansikuva: Pumba

Kuva
 

12-vuotta sitten: Hyvää uutta vuotta 2014

Kuva
 

11-vuotta sitten: Ainot

Kuva
Ovat edelleen palveluksessa.  

11-vuotta sitten: Vangituthetket

Kuva
 

11-vuotta sitten: Aamulenkillä

Kuva
 

12-vuotta sitten: by itu Jouluntoivotus

Kuva