Tekstit

Näytetään tunnisteella 12.09. merkityt tekstit.

Itun kirpiksille tulossa pikkuhiljaa naisten vaatteita

Kuva
Viime perjantaina erottelin kaapeista suurimman osan vaatteista jotka ovat olleet käyttämättä jo tovin. Tähän tietty vaikutti pieni shoppailu reissu kylillä, josta sitten omat postauksensa on kyllä tulossa. Sellainen kaksi-kolmevuotta sitten raivasin kanssa, mutta nämä jäivät vielä odottamaan "tätä päivää". Mielestäni ovat liian hyvä XXX-laatikoon, jonne osa tuolloin päätyi. Siis "kuulo-luulo" perusteisesti hyväntekeväisyys ei aina kohdannut oikeaa tarvetta. Mietin tovin, että vienkö paikallisella hyväntekeväisyys kirppikselle, on tuo kuitenkin urakka kuvata ja laittaa myyntiin. No päätin, että kokeilen ja voinhan sitten myöhemmin viedä jos siltä tuntuu. Muutamat ovat ihan käyttämättömiäkin, mutta vähänkäytettyjä, liian vähän käytettyjä, kaapissa kutistuneita 😁 Niin mun siis jo perjantaina piti kuvat ne ja silleen, mutta virta vaan loppu, siis ei energia vaan voimat. Se vaan tulee itsellekin edelleen yllärinä ettei vaan jaksa kaikkea mitä haluaisi.    

10-vuotta sitten: Leena-pussukoita

Kuva
 

10-vuotta sitten: Sauli ja Satu-saunahattuja

Kuva
Sauli-saunahattu alpakanvilla - luonnonväriset  

5-vuotta sitten: Kudottu huivi aluilleen - pinkkiä

Kuva
 

5-vuotta sitten: Kudottu huivi ruskea

Kuva
 

16. Inspiraatioperjantai - inspiroidu aiheesta "Kitara"

Kuva
1. Inspiroidu - kuvaamalla tai - kirjoittamalla tai - runoilemalla tai - tanssimalla tai - maalaamalla tai jne. 2. Tee siitä postaus blogiisi tai some tilillesi. 3. Laita tunnisteisiin "Inspiraatioperjantai" 4. Halutessasi kommentoi tätä juttua ja lisää suora linkki kyseiseen artikkeliin. Siten muutkin halutessaan voivat käydä katsomassa miten inspiroiduit ja kommentoimassa, tämä kaikki siis vapaaehtoista. 5. Ja tietenkin, hyvien tapojen mukaan mennään 6. Julkaise silloin kun itsellesi sopii, ei aika rajaa 💛 16. Inspiraatioperjantai - inspiroidu aiheesta "Kitara" Miksi kitara? Katselin tuossa päivällä 12.09. Wikipediasta erilaisia tapahtumia josko sieltä löytyisi itselle tartuntapintaa aiheeseen. Löytyi kohdasta "Kuolleet" - 2003: Johnny Cash, yhdysvaltalainen kantrimuusikko, lauluntekijä, näyttelijä, hän oli syntynyt 26.02.1932. Cashin "Hurt" kappale tuli tutuksi erällä elämäni aikajaksolla, ja hän joka tuohon kappaleeseen johdatti on sama jol...

Kansikuva: Alba

Kuva
 

Haamulehti - video

Kuva
Haamulehti - video Kuva 10.09.2023 Video: 11.09.2023 Julkaistu: 12.09.2023  

Tulos tiistai - 1.1. ja 1.1.1.

Kuva
1.1. Jos vastasit "Kyllä" vastaa seuraavaan kysymykseen. Mitä materiaalia saunahattusi on? Valitse se vaihtoehto, jos olet 100 % varma materiaalista. 31 vastausta, jotka jakautui seuraavasti: 100 % lampaanvilla             12 kpl – 38,7 % Huopa                                   9 kpl – 29,0 % 100 % pellava                       4 kpl – 12,9 % Bambu tai sekoite bambu     1 kpl -    3,1 % Frotee                                   1 kpl -    3,1 % Keinohuopa     ...

Syysriha serkkutyttö Ruun kanssa

Kuva