Tekstit

Näytetään tunnisteella Kela merkityt tekstit.

2016 - Kelan mielestä mulle oli muuttanut ihminen

Kuva
Oli käsin tehneet ilmoituksen ja kun nelosen kirjoittaa jouhevasti sen voi tulkita kutoseksi... onneksi oikasivat. Mutta hippasen turhaa hommaa....  

Eräs lääkärikäynti - Osa 6. - Yliajattelu

Kuva
Käyn läpi näissä eri osissa, kyseien lääkärin kirjoittamaa käyntikertomusta marraskuisesta käynnistäni taustoittaen koko tilannetta.  Käyn  referoiden (eli kirjoitan saman asian eri sanoin asia yhteyttä muuttamatta) ja sinisellä ne asiat jotka käyntikertomuksessa  ja  punaisella korjaukset ja huomioni . Ja sitten vielä tätä kirjoittaessani huomiot ja lisäykset tällein mustalla. 💤 Nykyiset kontaktit: Nykyisin sosiaaliset kontaktit rajoittuu pariin ystävään, nämä tulleet harrastuksista - soittelevat noin viikoittain. Kotikulmilla koiratuttuja, jotia tapaa vain sattumoisin lenkillä, ei sovitusti. Sanoin, että pääasiassa tavataan koiralenkeillä, kun lähes naapureita ollaan, mutta käytiin esim. kädentaitomessuilla nyt marraskuussa, juu ihan sovitusti – en väsynyt henkisti väen paljoudesta, en pakko-oireillut, en ujoillut, juttelin vanhojen ja uusien tuttavuuksien kanssa joko omasta aloitteesta tai siten että joku tunnisti minut. Eli ihan ns. ”normaalikäytöstä”.  Ys...

Kuntoutustutkimus, kolmas ja neljäs steppi

Kuva
Nyt olisi kolmas ja neljäs, mitä Pirhan sivuilla on nämä on eritelty. Eli "Saan yhteydenoton kuntoutuspoliklinikalta" ja "Työ- ja toimintakyvyn sekä kuntoutustarpeen arviointi". Kuvassa ilmoittautuminen tappamiseen, mutta sitä ennen 20.03.2025 oli n. 1,5 tunnin videotapaamien Kunto-ohjaajan kanssa. Eli päivää myöhemmin kun multa meni selkä. Koitin istua kuin "täi tervassa" jotta selkä ei vihoittelisi. Olihan se suoritus. Se oli taasen tavallaan samojen asioiden kertausta teamisin tyyliin. Tämä sinänsä sujui silleen odotusteni mukaan, paitsi yksi asia pisti korvaan. Puhuin siitä kuinka voimat jaloista on kadonnut, ja vauhti hiipuu ennen kuin hengästys tulee. Kunto-ohjaaja töksäytti siihen "jos sulla on sit huono kunto". Öööö... joo en ole mikään himo urheilija mutta koiruus ja huovuttaminen on pitäneet jokseenkin liikkeessä, eli en ole mikään sohvaperunakaan. Ja pointtini on/oli se, että voimien häviäminen on tapahtunut jokseenkin salaa tai siis k...

Vappua-aattona terassille, eiku terapiaan palikkatestiin

Kuva
Tähän on tultu, vai? Siis matkasin Kela-taksilla toimintaterapiaan selvittämään miten käteni toimii? Surullista, että nykyisin vappu-aaton koho kohta on hieman laittautua kun lähtee Terveyskeskukseen 😂 Siis Vapun 🎈 kunniaksi kaivoin tuon n. viisitoistavuotta sitten saamani taloushallinnon merkonomi hattuni ja nauhan. Piti sitten räpsästä kuva. Kuntoutustutkimuksen tapaamisen myötä tuli lähete toimintaterapeutille (tuosta tapaamisesta ja videotapaamisesta jossain kohti myös kirjoittelin, mutta nyt siis tämä ensin). Kela-taksi tuli totutusti sovittuun aikaan ja matka Vammalaan taasen käynnistyi. Ensin ihmetys näistä Kela-taksi omavastuista. Siis jo aiemmin siis nykyinen Kela-taksi kertoi että ei tuo ambulanssi matka kuulu ynnättäviin, toki siinäkin se omavastuu sen 25 e, josta jokin aika lasku tulikin.  Tilatessani Kela-taksii, siis ensin soittaen kuskille että osuuko hänen aikatauluun niin siinä jo ihmeteltiin että mun omavastuurajani olisi täysi.  Puhelun jälkeen puhelu itse...