Tekstit

Näytetään tunnisteella 23.04. merkityt tekstit.

2026 - Yllätti itsenikin...

Kuva
 ... siis kuin noinkin vajaiden puukassien kantaminen vei jalat alta, tai siis ehdin kyllä istumaan. Viime viikon perjantaina siis varauduin uhattuun "takatalveen" jonka takia mutamaa muutakin asiaa siirtänyt. No siis puita sisälle. Oltiin Alban kanssa käyty iltapäivälenkillä ja jäätii pihaan, ja minä siitä sitten pihalla olevasta puukasasta nakkelin jokusen sylillisen vajaan säänsuojaan. Käskin itseäni lopettaa sen muutamien sylillisten jälkeen, sillä vajassa odotti myös täytettävät kassit.  Edellisvuoden puukuormasta sitten kuusi kestokassia täyttämän. No suju suht ok. Sitten kassien siirto kuistille, yksitellen. Valmista. Tässä kohti piti turvautua kuistin istuimeen, alaselkä informoi "jos et nyt kohta lopeta, pyörrytän sinut". Joten mutkalla siinä sitten tovin istuin ja rapsuttelin Albaa... 5-8 minuuttia ehkä, ja sitten tuntui siltä, että voi jatkaa. Kuistilta kassit tuulikaappiin ja tässä kohti Absu myös sisälle. Tuulikaapista kassit sitten eteiseen, josta kuva...

2026 - Liilaa raitaa pukkaa

Kuva
No niin viimeistä liilaa viedään, oikeastaan tein purppura raidan joka tuossa kuvassa näyttää joltain muulta. Siis ensin vaalensin pienen tukun hiuksia tuosta sivusta, ja sitten laitoin siihen pinkihköä hiusten hoitoainetta väriksi...  No oikeasti en tiedä minkä värinen toi on mutta onpa vappuraita. Tuo viimekertainen lilaruskea väri alkaa muuttua punertavaksi, joten eiköhän tämä kokeilu nyt suuremmalta osalta ollut tässä.  

2026 - Kuinka päädyin tähän asentoon

Kuva
Auts näyttää karvaiselta, ainakin emännän housut. No kaikki alkoi kun... ... viimeviikon torstaina tultiin iltapäivälenkiltä ja emäntä jäi pihalle viemään polttopuita varastoon toviksi, niin mä...   ... keksin kepin piehtaroin sen päällä pihalla kuivassa heinässä ja teis missä... ei ne lähteneet huiskuttamalla. Siis olin  kuullut, että turkkini lähtee kun tuo uhattu "takatalvi" menee, mutta... aiheutin tavallaan itse "karvan lähdön.       No eihän musta kaunis tullut, mutta eipä ole roskia, ja olihan tuo edessä... lähes tunti siinä meni... Toi kasa kuulemma paino aika paljon, eli meikä poika on nyt kesäkunnossa - tai no näkyy se muutoinkin. Kuulemma siistittävää jäi.... mä koitin maastoutua lattiaan

2010 - Pika visiitti Pavilla

Kuva
Eip hullumpi "pikavisiitti" Pavilla... alkuun näytti et "hmm... ei harmita vaik Pumba ei ollutkaan hoidos" mut sit olikin et "hmm... et harmi ettei Pumban hoito-täti vastannutkaan ja Pumba ei päässyt hoitoon" ... porukkaa melkein yhtä paljon kuin avajaisi... kuvitus Google AI Gemini  

2016 - Pienin saunahattu ikinä

Kuva
Hakasia sama kuin 10 sentin kolikossa  

2016 - Alba ulkoilemassa

Kuva
 
2016 - Tuplasti kesken?

Kuva
Onkohan kaksi keskeneräistä?  

2016 - Olisiko saumuroitu?

Kuva
 
2021 - Aamu tutkiskelut kelistä ja lumesta

Kuva
Noi taitaa olla Albasta nypityt karvat  

Pesänrakennusvietti on voimakkaampi kuin vaaranpelko

Kuva
Voihan tintti, rohkea tintti. Olit nokkimassa villaa istuinalusesta jossa tsillaan. Pesää varmaan rakentamassa, kotia armaallesi sisustamassa? - by itu - Toissa päivänä kun tulin kaupasta ja toin kuistille ostoksi. Olin jo ehtinyt siirtää lyhdyt orvokki-amppeleiden tieltä pois, ja Absukin oli ihan tuossa lähellä, niin eiku tintti mokoma rohmusi villahötöä istuinalusesta.   Myös parina kolmena päivänä nähnyt punatulkkuja, sanotaan että ne tulee pihaan kun tulee kylmä... no takatalvea on lupailtu. Itseasiassa punatulkku uros hautoi varmaan itsarii kun tulin kaupasta, eikä suostunut millään lähtee ajotieltä pois, lähti kuitenkin.

Sami-saunahattu SunSet Kontti - koko S-M koneellinen villapesu

Kuva
Tekotapa: Käsin neuloin, saumaton saunahattu. Pesukone huovutti. Materiaali: 100 % kotimainen suomenlampaanvilla, hengittävä, lämpöeristävä ja luonnostaan antibakteerinen. Allegro-pesujauhe pesussa. Villan värjäysväri: Greener Shades GOTS-standardin mukaisilla väreillä - väri kiinnitetty sitruunahapolla. Saattaa päästää väriä. Huom. Kiinnitysväri ja väri saattavat tuoksua herkemmän nenään. Villan alkuperä: Isokummun lammastilalta (luomu lammastila), joka on pesty Isokummun kehräämön omassa pesulassa lanoliini ystävällisesti, Karstattu Isokummun kehräämöllä ilman kehruuöljyä. Tämä koko sopii seuraaviin kokoluokkiin: n. 54-60 cm S-M - korkeus n. 20 cm - saattaa kutistua Miksi kone pestävä Sami-saunahattu? Hoito- ja pesuohje: Lampaanvilla on ns. itsepuhdistuvaa, likaa, hajua ja kosteutta hylkivää ja ennen kaikkea luonnostaan antibakteerinen materiaali, joten tuuletus riittää. Lumipesu tai pakottavassa tarpeessa vesipesu kädenlämpöisellä kevyesti villanpesuaineella, huuhtelu, kierrä kuivak...

Sami-saunahattu Kajastus Kontti - koko S-M - koneellinen villapesu

Sami-saunahattu Väriä löylyihin Kontti koko S-M koneellinen villapesu