Tekstit

Näytetään tunnisteella TV-ohjelmat merkityt tekstit.

Tiedätkö mitä yhteistä on rintaliiveillä ja saunahatulla?

Kuva
  Aika yllättävä kysymys, ja etenkin jakaa nyt sukupuolittain, mutta ei anneta sen häiritä. Mitä juttuja on seurannut ja no mitä myös kuvaruudulta nähnyt niin aika moni käyttäjistä ei osaa valita oikeaa kokoa. Ja se, että valitaan liian pieni koko, on yleistä . Sama näyttää pätevän saunahattuihin.  Toki se, että tarjolla on yleensä vain pieniä saunahattuja tai sanoisin itse "saunahattuja" niitä kutsutaan ja myydään saunahattuina vaikka suurin osa ei sitä olekaan, siis todellakin suurin osa niistä ei ole saunahattu. Toki jos eri brändit ovat sitten ajatelleet myyvänsä Keski- tai Etelä Eurooppaan taikka vaikka Britteihin, Jenkkeihin siellä on keskimääräisesti pienemmät päänympärykset kuin Suomalaisilla. Niin ja Aasialaisilla on kanssa pienemmät. Vaikka en omia ole markkinoinutkaan juuri kuin Suomeen (pari fb-mainosta oli jossa oli maana Ruotsi, se oli kokeilu), niin 18-19 maassa on tuotteitani, eli kokohaarukka tullut tutuksi sitä kautta. Ne jotka, ovat käyneet rintaliivien eri...

Suomalainen Menestysresepti 2026 - SOPU

Kuva
Hupsista, tämä meinasi unohtua. Maisteltu on.  + maistuva, juuri siinä rajoilla onko mausteita liikaa vai ei.. + kansi aukesi hyvin, ei ollut liikaa liimaa (huono kätisen huomio) - jotenkin höttö, ei täyttävä - ehkä ne kasvikset, eli joutuu syömään useamman pyörykän kuin jos olisi lihapulla. Luultavasti saattaa tulla ostettua uudelleenkin. Näin tapahtui 23.02. tuo TEXMEX lähti uudelleen mukaan. Vertailuna suosikkiini Kokkikartanon lihapullat rasia 300 g maksaa 4,75 e, kun nmä SOPU pyörykät maksaa 3,49 euroa. Kokkikartanon paketista syön kolmesti, mutta tuosta SOPU pakesti kahdesti. Kuten mainitsin ovat "höttöjä". Eli aterian hinnaksi: Kokkikartano 1,58 e/ateria SOPU 1,75 e/ateria Toki makuvaihtelun hinta ero n 0,17 euroa. Omassa arvioinnissa 1. paikka tämä SOPU -TEXMEX - niukka voitto, sillä tämä tosiaan saattaa löytyä joskus uudelleenkin ostoskorista. Muut maistelut sitten joku päivä. Oletko sinä maistanut, piditkö? Katso Itun sijoitukset yhteenvetosivulta .   

Suomalainen menestysresepti 2026 - Rieskiss

Kuva
04.02. tuli tämäkin siis matkaan ja maistettua. Notkea, kivan tuntuinen käsitellä, odotettu... No itsehän teen kaura-pellavan-auringonkukan- pinjan ja joku vielä - siemen-näkkäriä. Eli joo odotettu sinänsä. Mutta 1/3 tuli syötyä, loput Alba. Koitin katsoa netistä, että mitä siementä "syytän"? Mutta oli vain "siemen"... sisältää käsittääkseni useampia erilaisia. Olisikohan nyt sitten unikonsiemen joka toi hieman tunkkaisen maun? Se oli ylitsepääsemätön minulle, liikaa. Juu jos ne oli unikon siemenistä niin jokunen voisarven päälle ihan ok, mutta nyt oli liikaa. Katso Itun sijoitukset yhteenvetosivulta.  Siis Kili edelleen ykkönen ja tämä kuitenkin ehkä parempi kuin Shalaatti. Eli tässä vaiheessa kiilaa 2. sijalle Tosin tää tuomio on tuotteesta. Tykkäsin kovin esiintymisestä ja kaikesta muusta Putaan Pullan esille panosta ym. Pitäisiköhän ensi vuonna pisteyttää itse, ja katsoa "tuomaripistetyylillä" kuin käy? Oletko maistanut, mitä pidit?  

Suomalainen Menestysresepti 2026 - Shalaatti

Kuva
Testaus päivä 04.02.2026 Meinasin ottaa Cesarin, mut päädyin Tacoon. Kaupasse en huomannut että on korienteria. Mä olen yksi niistä 17 % eurooppalaisista, joka maistaa sen saippuana. Lähde: Salkarit joku jakso   ja https://tieku.fi/ihminen/genetiikka/miksi-korianteri-on-pahaa Mutta eipä mennä vielä saippuasarjoihin. Tein sheikkaus videon > katso se täältä, jos haluat No korkeus ja leveys oli yhden käden sheikkaukselle mun käsiini nähden juuri siinä hilkulla pysyikö käsissä, etenkin kun käsissä ei nykyään muutenkaan mikään halua pysyä. Ohjeessa muistaakseni infotiin että kiepsauta ensin ylösalaisin. Kuten kuvasta näkyy, näin tein, juuri mikään ei liikkunut. Ohjelmassa kävi ilmi, että pahvi on hyvä pitää sheikkauksen aikana vielä paikoillaan. No meni sekaisin. Nyt tulee se hyvä puoli, toi kansi aukesi näpsäkästi, ei ollut liian tiukka. Tuoksu ja kastike sinäsnä ok. No niin nyt tulee se MUTTA. Se mitä suuni aisi oli pienet kuivahkot riisit kastikkeessa, ja hitusen sitä vi...

Suomalainen Menestysresepti 2026 - KILI testissä

Kuva
Valinta makuun oli sitruunaperusteinen. Vadelma ei ole mun juttu, tosin kuplivana voi olla ihan juotavakin, mutta näin ihan ekaksi päätin valita varmimman maun. Ja se, että sanottiin "ei maistu kahville", juu olen kuullut, mutta jos sanoja juo kahvia niin hän ei välttämättä erota, kuin henkilö joka ei juo eikä pidä kahvin mausta mokkapaloissakaan tai muissakaan tuotteissa jossa kahvia. Tämä oli se eka testi, maistuuko kahvi? Tämä muuten on sitten elämäni ensimmäinen energiajuoma. No apuvälineellä sitten avausapua. Tosin tämä tietty pakkauksen ominaisuus, joten tästä ei tämän enempää, mitä nyt jokunen kuva. Aukesi tuolleen, mutta eipä tuolta vielä kaada... tai juo. No sitten irtos... sokka... Apuvälineellä kampesin sitten auki. Juoma lasiin. No jos olisi tuotu tuo lasi tuolleen, enkä olisi  tiennyt mitä on niin, juomatta olisi jäänyt. Toki tuoksu oli muuta kuin äskeinen mielikuva. Maku, jos sokkona maistanut olisin todennut että Simaa, ilman rusinoita. Tuli juotua tyhjäksi, mu...

Suomen menestysresepti 2026 - testiin tulevat ostokset

Kuva
04.02. kävin sitten Mannista ulkoiluttamassa, eli pidempi ajolenkki pakkasilla, siis Vammalan Prismassa.  Mielenkiinnolla seurasin ohjelmaa, oli tv:n välityksellä aikain kova taso. Heti ensi metreiltä kili oli suosikkini. Ja aivan ihana tarinankertoja. Reiskiss kiinnosti kaura & siemen yhdistelmän takia. Ruis ei mun mahaani enää sovi. Salaatti ei sinänsä kiinnostanut, mutta ajattelin, että testaan. Sopu, ihana nimi. Ja tuo ennen kaikkea siksi, että "lihapullat" voi maistua muultakin siis nämä erimakujutut, ei niinkään se, että puolet "kasvista". Paraskin Bagelit ovat mun mahaan liian vehnäsiä, joten en ostanut, sillä en halu istua kaksin kerroin siinä pienessä kopperossa jota veskiksi kutsutaan. Eli siksi he eivät päässeet mukaan. Jokaista tulee sitten oma juttunsa siitä mitä minä pidin ja ostaisinko. Aiempinakin vuosina ostanut ja niistä ainoa joka oikeasti ollut sellainen jota ostaisin uudelleen on Erikan suklaakeksit, ne oli hyviä. Silloin kun kisasi niin tot...

9-vuotta sitten: Itu Ritva katselee - kohdetta PUTOUS.

Kuva

9-vuotta sitten: Alba katselee kohdetta TV:stä Suden arvoitus.

Kuva
Riittävä etäisyys mutta valppana .. tv 2 joku susi elokuva  

5-vuotta sitten: TTK 2020

Kuva
Nämä pisteet parit saivat viime sunnuntaina, mutta en huomannut että näitä olisi yhdistetty eilisiin jossa kaikilla kolmesta tanssista 85 pisyettä. Ihmetytyi myös Jutan sanat "nyt Sami saa kokea sen minkä hän viime vuonna". Tulokset oli jo ehkä tulleet, mutta ei julkistettu, ainakaan yleisesti. Jäljellä olevista ehdottonasti Miisa tanssi koko kehollaan sekä vakkarit että lattarit. #tanssiitähtienkanssa #tanssiitähtienkanssa2020  

Eräs lääkärikäynti - Osa 9. - Suunnitelma - Lääkitys - ADS

Kuva
Käyn läpi näissä eri osissa, kyseien lääkärin kirjoittamaa käyntikertomusta marraskuisesta käynnistäni taustoittaen koko tilannetta.  Käyn  referoiden (eli kirjoitan saman asian eri sanoin asia yhteyttä muuttamatta) ja sinisellä ne asiat jotka käyntikertomuksessa  ja  punaisella korjaukset ja huomioni . Ja sitten vielä tätä kirjoittaessani huomiot ja lisäykset tällein mustalla. 💣 Suunnitelma: Sidekudoksen laadullinen ero ja Hypermobiliteetti selittää puutumisia, kipuja ja TOS-oireyhtymää. Rasituskestävyys on tuolloin heikompaa, tähän liittyy usin kr kipua ja uupumusta. Kr kipuoire – siis kipua, mutta kivusta ei puhuttu – toki ”Kipukaroissa jotka jätin oli mainittu. Tosin kipu ei ole se ongelmani vaan voimattomuus sekä epämukavaolo. TOS-oireyhtymään kylläkin suuritekijä on ollut työni, huovuttaa saunahattuja, lisäksi on taustalla joitain auto-onnettomuuksia joissa on saattanut ko. alue saada osumaa. Diagnoosi: G54.0; TOS l.a. E...

MM-lätkä 2025 - ale

Kuva
Hyvä Suomi - MM-lätkä kannustus ale Koodi: MAALI Alennus: - 5 % - kaikista by itu - tuotteista Voimassa: 21.05. - 25.05.2025 siis Saunahattukauppa.fi on tuo paikka, ja reilu puolivuotta enää avoinna, eikä uutta varamaan tarjontaan tule, joten jos joulupukki ostokset tai mökkituliaiset, vuosipäivämuistamiset on kohdillaan niin nyt ... kipi kipi... ettei sitten harmita.  

Euroviisut 2025 ja saunahattu siis "saunahattu"

Kuva
Ensinnä onnittelut Itävalta 🏆 Kyseinen kappale kyllä erottui heti ensikuuntelemalta, oliko se minun suosikki, ehkä ei varsinaisesti, mutta täysin ymmärrettävää tuo sijoitus. Viron, ja Islannin kappaleet jäivät kanssa heti ensikuulemalta mieleen. Ranskan ja Italian kappaleet eivät jääneet muuta kuin visuaalisesti, oikeastaan katsoin ennakkovideot Areenasta, ja Italian videosta jäi mieleen vain Manaaja... lisäksi musiikki oli pätkitty, luultavasti siinä johtui ettei napannut. Portugalin kappale vei jonnekin -70-80-luvun puolelle melodiallaan - siis minut, ei se ollut huono mutta muuta siitä en nyt enää muista. Suomen ja Ruotsin kappaleet olivat myös mahdollisia voittajia. Tosin finaalia katsoessa, tai lähinnä pisteen antohetkeä totesin, että mukana on monta maata jossa seksuaalisuus ei välttämättä ole niin avointa, etenkään naisoletettujen, samoin saunakulttuuri ei ole niin laajalle levinnyttä että se puhuttelisi laajaa Euroopan aluetta. Suomen pisteet taisi ratkaista 2. ja 3. sijan. Su...

1, 2, 3, Sauna....hattu

Kuva
  Mitä @Erika Vikman sanoi kun @KAJ pyysi saunaan ? - "ICH KOMME" #saunahattu #saunahat #sauna #bastu #suomi #eurovision 🇫🇮 Video Onnea molemmille kisaan

Kuntoutustutkimus, kolmas ja neljäs steppi

Kuva
Nyt olisi kolmas ja neljäs, mitä Pirhan sivuilla on nämä on eritelty. Eli "Saan yhteydenoton kuntoutuspoliklinikalta" ja "Työ- ja toimintakyvyn sekä kuntoutustarpeen arviointi". Kuvassa ilmoittautuminen tappamiseen, mutta sitä ennen 20.03.2025 oli n. 1,5 tunnin videotapaamien Kunto-ohjaajan kanssa. Eli päivää myöhemmin kun multa meni selkä. Koitin istua kuin "täi tervassa" jotta selkä ei vihoittelisi. Olihan se suoritus. Se oli taasen tavallaan samojen asioiden kertausta teamisin tyyliin. Tämä sinänsä sujui silleen odotusteni mukaan, paitsi yksi asia pisti korvaan. Puhuin siitä kuinka voimat jaloista on kadonnut, ja vauhti hiipuu ennen kuin hengästys tulee. Kunto-ohjaaja töksäytti siihen "jos sulla on sit huono kunto". Öööö... joo en ole mikään himo urheilija mutta koiruus ja huovuttaminen on pitäneet jokseenkin liikkeessä, eli en ole mikään sohvaperunakaan. Ja pointtini on/oli se, että voimien häviäminen on tapahtunut jokseenkin salaa tai siis k...

Upeaaa Leijonat ihanaaa

Kuva
  Upeaaa Leijonat ihanaaa Ja Poika Saunoooo Onnittelut MM kullasta

Suomalainen menestysresepti 2021

Kuva
Leikalaa ei Sale Mouhijärveltä saanut... muut ostettu testiin. Vaikka tiesi mitä oli etsimässä ainoastaan fallero osui heti silmiin, muuita sai hakea ja käydä tarkaan hyvllystöä läpi - vaikkei pitkät olekaan. Ainoa oli että hyllyssä "Suomalainen menestystuote" oli siinä hintalapputiedossa - kehys erivärinen tosin ei mitenkään silmille tuleva. Yhteishyvä Leivon Leipomo #komero #fallero #kaurakas BeanBetter Suomi #Foodin #Sale #mouhijärvi