Tekstit

Näytetään tunnisteella 21 vko merkityt tekstit.

2026 - Saanen esitellä - Sisu-saunahattu

Kuva
Halusin tehdä, jotenkin eri lailla tämän esittelyn, enkä käyttää mitään homeista lanseeraus ilmaisua. Siksi pyysin adjektiivejä (ne ovat lihavoituina tekstissä) some-tilieni kautta. Psykedeelinen kiitos vastanneille. Mennään itse neliskulmaiseen aiheeseen. Olen kertonut, että en pysty enää käsin huovuttamaan saunahattuja. Syynä mm. Kaula- ja selkärangan rappeutuma, TOS- ja niska- olkavarsioireyhtymä sekä käsien nivelrikko. Työkykyni on nyt noin 10 %. Syyskuussa 2023 alkoi ilmaantua kolisevia haittoja huovuttamiseen, tuosta alkaen olen totutellut ajatuksen, että käsin huouttaminen on nyt sitten tehty. Ideoita oli ja on edelleen, mutta käsin en pysty huovuttamaan. Se onttomainen tunne, että parhaat saunahatut olivat sitten tässä, nakersi mieltäni. Tosin olinhan jo aiemmin tehnyt Sami-saunahatut, jotka pyykkikoneella huovutuin. Piti antaa periksi ajatukselle käsin huovuttamisesta. Ja olihan mulla sellaiset hytisevät noin 15 kiloa huovutusvillaa. Siispä syntyi mehevä idea – kehr...

2016 - Tainionvirta

Kuva
 

2021 - Materiaalia Leineperin villanäyttelyyn ja tapahtumaan

Kuva
Vammaspainosta tuli tarrat ja sitten Leineperin ruukin villatapahtumaan ja näyttelyyn esittelykortit Jännä vaan että oli "unohtunut" laittaa esille. Kun kävin katsomassa tilannetta, niin kaivettiin jostain hyllyn perukoilta... no olinko yllättynyt, varsinkin näin jälkikäteen olisi ollut arvattavissa.... oikeastaan väitettiin, että ei ollut saanut niitä   

2021 - Riitta-viitta konttineule ponchojen kuvausta

Kuva
 

2021 - Kävin lunastamassa Alban synttärilahjan

Kuva
 

2025 - Pikkihiljaa nuput kehittyy

Kuva
 

2026 - Vesa-villatakin nappiratkaisut

Kuva
🤎 Vesa-villatakki on hiha vaiheessa, mutta tässä pieni kuvasarja "nappien" mietinnästä ja värjäämisestä. 🤎 Noita puuhelmiä oli entuudestaan ja tovin itseni kanssa neuvotettuani päädyin tulokseen, että värjään ne ruskeiksi ja laitan tuolle vohvelin näköisen puolen napeiksi. Sileämmän puolen napit sitten tilasin, ei tullut puunappeja tuli kookosnapit mutta niihin sitten kun on se niiden aika. 🤎 Ensin värjäsin reikäkohdat, ja sitten pujotin ne noihin surrilankoihin, jonka jälkeen sitten loppu helmi sai värinsä. Ne ovat nyt kuivuneet ja ovat vaaleammat kuin neulos, mutta saakin olla. Värjäsin muutaman ylimääräisen varoiksi. 🤎 100 % suomenlampaanvillalanka @isokummun Isokummun Kehräämö n Päivikki 🤎 Malli oma - joka oikeastaan muodostuu neuleen edetessä, pintakuvio myös omaa keksimä, tosin joku on voinut keksiä saman, mutta tuota en ole kaivanut mistään netin syövereistä tai muualta, ja se on yli 10 vuotta sitten syntynyt tarkoituksella. #byitu #saunahattuhuovuttajanpäiväki...

2020 - Mustavalkokuvahaaste 4/10

Kuva
Mustavalkokuvahaaste 4/10 10 päivää, 10 mustavalkokuvaa omasta elämästä. Ei selityksiä, ei ihmisiä. Joka päivä haastetaan uusi henkilö mukaan. Tänään haasteen saa se kuka haluaa...  

2026 - Sami-saunahattu Tuli

Kuva
Sami-saunahattu Tuli Tässä viereisessä kuvassa Sami on Suvin kera, eli Suvi-saunahattukorun, jotka voit ostaa erikseen ja ne löytyvät tuolta >  https://saunahattu.blogspot.com/p/by-itu-suvi-saunahattukoru.html Koko taulukko >  https://saunahattu.blogspot.com/p/by-itu-saunahatun-kokotaulukko.html Eli tässä on Sami-saunahattu Tuli itsenään ilman Suvia. Eli kun ostat tämän Samin, se on tämän näköinen ja löydät hänet tuolta >  https://saunahattu.blogspot.com/p/by-itu-sami-saunahattu-l.html    

2021 - Euroviisujen pisteitä 01:40 - 12 h sitten

Kuva
 

2016 - Koivu 09:06

Kuva
 

2016 - Tikun kesytys kesken lenkin ja lähes keskellä tietä 09:06

Kuva
 

2026 - Sami-saunahattu Jäätikut - koko L

Kuva
Sami-saunahattu Jäätikut Tässä viereisessä kuvassa Sami on Suvin kera, eli Suvi-saunahattukorun, jotka voit ostaa erikseen ja ne löytyvät tuolta >  https://saunahattu.blogspot.com/p/by-itu-suvi-saunahattukoru.html Koko taulukko >  https://saunahattu.blogspot.com/p/by-itu-saunahatun-kokotaulukko.html Eli tässä on Sami-saunahattu Jäätikut vesi itsenään ilman Suvia. Eli kun ostat tämän Samin, se on tämän näköinen ja löydät hänet tuolta >  https://saunahattu.blogspot.com/p/by-itu-sami-saunahattu-l.html    

2016 - Aurinko menee nukkumaan

Kuva
 

2021 - Saana-Saunatyyny 100 % lampaanvillaa

Kuva
 

2016 - Alba vihtavaras

Kuva