Tekstit

Näytetään tunnisteella Syyskuu merkityt tekstit.

2016 - Linnankummitus Purppura ja hiusväri

Kuva
 

2021 - Autohuollossa - odotusajan käsityö

Kuva
 

2026 - Kirjansidonta mielessä

Kuva
  📓Tuossa muutama postaus sitten kerroin koostavani "Kaikki käsityöni - tai lähes kaikki" kansien väliin. 📓E-kirja juttu siis edelleen mielessä, mutta se oma yksi fyysinen kappale tietty houkuttaa, joten olin yhteydessä tuttuun palvelevaan oman kylän tai paremminkin kaupungin painoon eli @vammaspaino asian puitteissa. 📓Siis ensimmäisen kerran olin aiheesta jo jutellut syksyllä 2023 📓Siinä sitten kävi ilmi jota tavallaan epäilinkin että ihan kirjaa ei pysty painamaan, kuulemma harvinaista ihan koko maassa. 📓Asiaa pyöritellessä Päivi totesi, että jos sen sitoisi, tai jotain sinne päin ja siitä se ajatus sitten lähti. 📓Eihän oikeastaan ole muuta oikeata tapaa tehdä tuo "Kaikki käsityöni - tai lähes kaikki" kirja kuin käsin itse sitoen. 📓Kursseja siis on varsinkin kun asuu Suomen kirjapääkaupungissa, mutta ne olivat jo täys, ja kuulemma täyttyvät saman tein, joten netin syövereihin asioita tutkimaan. 📓 Löysin kuvan kirjan, pikkasen olen ehtinyt tutustua, ja huo...

2016 - Satu-saunahattu Öljykannut

Kuva
 

2016 - Hartolan markkinoiden tie mainos...

Kuva
... tuo mieleen enneminkin Vapun ilmapalloineen... ei niinkään markkinoita  

2026 - Hyvää Suomalaisen sauna päivää

Kuva
🌿Hyvää Suomalaisen saunan päivää 🌿Verkkokaupastani Saunahattukauppa.fi osoitteesta https://saunahattukauppa.sumupstore.com/kategoria/saunahatut - löytyy nyt 102 saunahattua, edullisin hinnoin. 🌿Myös Suvi-saunahattukorut ovat kokeneet hintaromahduksen. 🌿Nuo ovat luultavasti viimeiset saunahatut jotka valmistanut, ehkä joku satunnainen erehdys saattaa tuottaa uuden saunahatun, mutta nämä ovat nyt tässä. 🌿06.09.2023 alkanut käsien oikuttelu on saanut vastauksen - Itu ei enää huovuta. 🌿Pullistumia kaularangassa, selässä ja lannerangassa jossa myös lievä hermopuristus, rangan rappeutumat, sekä käsien nivelrikko tekivät selvää huovuttamisestani. 🌿Sairauslomien päätyttyä ajattelin, että jos vaikka neulon ja kone huovuttaa, juu Sisu-, Sami- ja Susu-saunahattu ovat näin syntyneet, mutta se tekemisen palo on sammunut. 🌿Sinä joka arvostat kunnollista saunahattu, hetkesi on nyt hankkia omasi, tai vaikka jo joululahjaksi. #suomalaisensaunanpäivä #byitu #sauahattukauppa #saunahattu #sau...

Myöhästyneet nimppari onnittelut Aurora-poolotunika

Kuva
🫣 Myöhästyneet nimppari onnittelut Aurora-poolotunika 😁 Eilen oli taekoitus, mutta unohdin. 🐑 100 % suomenlampaanvillaa @isokummun Isokummun Kehräämö ltä. 🧶 Värjätyn villan värjäsin itse käsin. ⏰ Tämä videolla nähtävä Aurora on valmistunut syyskuussa 2023. 👉 Tuo on omaan käyttöön, mutta muutama aiempi Aurora-poolotunika sekoitelangoista löytyy tuolta, hurjan halvalla eli 80 e/Aurora > https://saunahattu.blogspot.com/p/by-itu-poncho-tunika-viitta.html #saunahattuhuovuttajanpäiväkirja #knitting #sosisokumpu #byitu #myssy   Video

2025 - "Suurin osa käsin" - Saunahattu teollisesti

Kuva
20.02.2025 klo 09:31 Tätä siis - klikkaa tuo alla oleva linkki - mainostetaan käsintehtynä saunahattuna. Kone syytää saunahattua sen minkä kerkeää liukuhihnalta. "Suurin osa käsin"... kyllä tuo kone tekee sen raskaimman työn https://www.facebook.com/alhonhuopatehdas/videos/1901422173496682/   13.09.2018 klo 11:33 Ja tuo saumakohta? Nyt  kun tarkemmin katsoin, muutakin kuin tuon koneen tahtia, niin onko palat ommeltu yhteen? Millä langalla? onko keinokuitu? silloin tuo saunahattu on kuin keitto kärpäsellä tai kokin hiuksella - pilalla, se ei enää 100 % toimi likaa karkottavana materiaalina. Siis jos... 20.02.2022 klo 11:46 Siis mä huovutan käsin nämä taasen ovat konehuovutettuja. Videon tekstissä kuitenkin kovin korostetaan käsin tekemistä. Jotkut jopa näitä myyvät käsin huovutettuina - no nämä on käsityötä - itse sanoisin koneavustettua käsityötä, mutta ei missään tapauksessa käsin huovutettuja, näissä kone tekee sen raskaimman työn. Sitten myös monesti menee sekaisin kotimai...

10-vuotta Pumban poismenosta

Kuva
Ikävä edelleen kova. Kuva 25.08.2008, jolloin kaikki oli vielä hyvin. Mutta myöhemmin tuli maksaongelma ja joku jonka syy jäi mysteeriksi. Kiitos rakas Pumba Pupuliinini yhteisestä matkasta 💖 Pumban tarinaa voi seurata tunnisteen "Länderi Pumba" ja "Itun T-pennut" alta. Siellä ei ole vielä kaikki, mutta täydennän sitä sen mukaan kuin kerkiän. Isäsi omistaja asui lapsuutensa näillä nykyisillä asuinalueillani, jännä sattuma vai? Ehkä joskus tavataan.  

Joku kumma "tukka-kriisi" - osa 10. - Se on nyt tässä tällä erää

Kuva
Kolme viikkoa sitten tämä saaga sai päätöksensä. Eli 30.10.2025, 3 kuukautta "rotanhäntien" laittamisesta kokolailla... siis neljännes vuosi tässä tätä kriisiä eletty 😂 No siis olin selaillut kuviani eri hiustyyleistä ja lähinnä väreistä. Niitä kuitenkin on jokunen, toki ei koko sateenkaarta. Päädyin lilaan, no sitä ei löytynyt lähikaupasta joten lähi kampaamoon ja ajankin sain silloin seuraavalle päivälle. Siinä sitten värikarttoja katsellen niin löytyi lähes sama jota kaupan purkistakin, ja oli siinä sitten fuksia/purppura sävykin. Olin myös ajatellut vaaleanpunaista, juu tovin ihan tosissaan ajattelin, mutta sitten, että olisiko se vähän ... no kaikenlaisia skenaarioita kävin läpi. Mutta lopulta siis päädyin lilaan. Sitten siinä kampaajalla selvisi syykin "kananmuna" vaalennuslopputulokseen. Toki jos olisin jossain kohti pysähtynyt tuumimaan olisin keksinyt itsekin, mutta amatöörinä siis vaalensin, vaikken nyt ensimmäistä kertaa elämässäni.  Joskus heinäkuun alu...

Kuulotestissä ja korvalääkärillä

Kuva
25. syyskuuta sitten se kuulotutkimus ja korvalääkäri käynti Tayssissa. Kuten kuvasta näkyy, oli venttatunti, mutta parempi kerralla molemmat kuin ees-taas rampata. Kela-taksilla sitten sopivasti perille, kuski opasti vielä ihan odotustilaan asti. Kysyi "osaanko takas", totesin että enköhän ja soitan jos en. Siinä sitten odottelemaan vuoroa. Vartti ennen omaa aikaa, aukesi ovi ja kutsuja sanoi "Heino". Nousi vähän hämillään koska vartti etuajassa. Hieman jälkeeni nousi myös nainen. Sanoin kutsujalle Ritva vai joku muu? Oli tämä toinen.  Kuulotutkimukseen pääsin ihan ajallaan. Tuttu koppi, tai en tuolla kyseisessä kopissa mutta oissa kopeissa tuli lapsuus ja nuoruus rampattua. No oletettu tulos. Vasen ok, oikea ei niinkään. Sitten se venttatunti. Ajallaan vastaanotolle, tosin joku puhelu tovin vei omasta ajasta pois. Kertailin korvahistoriani, ja syyn. En siis se että en kunnolla kuule vaan kipu ja oikeanpuolen puutuminen. Lääkäri vakuutti ettei nämä kaksi kuulu mite...

Revontulet

Kuva
Edellisen illan missattiin, mutta eilen illalla sitten tavattiin - Revontulet  

5-vuotta sitten: Mustat pilvet

Kuva
 

Joku kumma "tukka-kriisi" - osa 6. - Siirto

Kuva
Pariviikkoa sitten kävin huollattamassa mun "rotanhännät", siis hiuspidennykset. Ainoastaan yksi tietämätön oli tässä välissä kommentoinut muutoksesta, oli mun fyssari. eikä hän heti keksinyt että mikä muuttunut. Kun sitten totesin että laitan "pikkumyyksi nämä mun rotanhännät". Ehkä eivät sitten vain ole halunneet kommentoida? Tosin mullahan on tuon pituiset hiukset ollut ihan omasta takaa, joten "maisemassa" ei silleen suurta muutosta. Homma alkoi jatkeiden irrotuksella ja sitten seurasi pesu ja jatkojen takaisi laitto. Nyt laitettiin siten että ei huomioitu mun "jatkeponnari", en ollut käyttänyt sitä kuin viimeksi kampaajalta lähtiessäni. Jatkeet siis laitettiin aiempaa alemmaksi. Uusi sijainti tuntui heti paremmalta, ja näin myöhemminkin niin huomaamattoman oloiset näin ihan vain ollessa, myös nukkuessa. Jatkojen paluu... olikohan tässä nyt vain yksi päässyt paikoilleen. Oli hieman haastavaa kuvata kun kännykkä peitti... Lopuksi hieman muotoi...

Kuin jäitä polttelis... onneksi on kaunis syyspäivä

Kuva
Okei, lääkäri juttu sentään eteni, ja päästiin Absunkin kaa lenkille normisti. Tosin kotiin tullessa Alba huomasi koirakaverinsa, ja pihaan päästyämme ei sitten halunnut heti sisälle. Luuli varmaan, että kohta "ne tytöt tulee lenkille", no ei tullut. Olivat olleet juuri ennen meitä. Tossa yhden Kela-taksi matkan aikana ihmettelin, että paljokohan ihmisillä menee aikaa odottamiseen? Soita jonnekin ja kuuntelet pimeti-pomia, kaupan kassalla jonottaessa tai julkisia odotellessa jne? Itse taasen odotan nyt sitten lähetettä neurokirurgille, tai lähete on tehty, mutta sitä aikaa. Syystä jossain kohti sitten kun aiheesta jaksan kirjoitella. Vaikka tässä odottelun puolelle tuppaa menemään, niin silti takamatkalla tässä kirjoittelun kanssa....  

10-vuotta sitten: Luultavasti auringonlaskua koittanut tallentaa...

Kuva
 

5-vuotta sitten: Lankasulkeiset

Kuva
"Onnellisen" tietämätön mitä myrkkyjä nuokin on itseensä imeneet?  

Lääkärin soittoa odotellen...

Kuva
Kuva 24.09.2025 jolloin aamulenkille lähdössä, ja syksyn eka pakkasyö takana. Mutta tähän päivään. Siis tänään oli 07:00 herätys, jotta ehdin aamulenkin ja aamupalan, ennen oletettua 8-16 välillä lääkäri soittaa.... muutoin olisin herännyt sitten kun olisin herännyt. No vieressä on tarvittavat materiaalit asioiden oikaisuun ja tulevaa ajatellen. Siis tuota puhelua olen jo aiemmin odottanut. 22.08. kävin lääkärin vastaanotolla, sain lähetteen labraan. Poistuessani lääkäri sanoi, että hän soittaa sitten tulokset. Labrassa kävin 28.08. ja sitten viikosta 36 olen odottanut puhelua. Odotin pari viikkoa, sitten soitin ajanvaraukseen ja sain kuulla labratulokset ja sen että lääkäri on jättänyt soittamatta. Tivasin puheluajan. No se on tänään, koska lääkärillä on ns. "paperipäivä", ei paperi hääpäivä, tai mistäs minä sen tiedän... no mutta sain siis tämän päivän "ajaksi". No yksi neljästä terveyskeskuslääkäreistä on tämän kahden vuoden aikana soittanut sovitusti, eli ei mit...

Syyskuinen "Puotirundi" osa 1/2 - Sinikan puoti, Lavia

Kuva
Ensinnä kuviin sisältä on julkaisu lupa kauppiaalta. Ajatus lähti siitä kun kerroin koiralenkkinaapurikaverille, että olin lauantaina käynyt Vinputiikissa sovittamassa talvitakkia, mutta itselleni se ei oikein osunut. Kaveri sitten kysyi, että olenko käynyt Sinikan puodissa, Lavialla? No en, enpä edes ollut kuullut. No siitä sitten tilanne meni siten että lähdimme keskiviikkona aamupäivästä kohti Laviaa. Ajoaika noin 30 min, mutta mikäs kiire hyvässä seurassa. Tie oli silleen tuttu, että olin siitä parikertaa aiemmin itse ajanut. Perille päästiin ja heti, siis ihan heti ovelta alkoi vaatteita tulla "eteen". Koko puodin tilat oli hyödynnetty lattiasta kattoon ihan kirjaimellisesti. Ja ne itseäni kiinnostaneet jutut tietty roikkui katossa. Tämä boheemi takki oli ihana, mutta jäi hankkimatta. Ihastuksen pohjana varmaan itämaisen tanssin harrastus vuodet. Ihan lämpimästi läikähti tätä kuvaakin katsoessa, mutta eipä mulla tuolle käyttöä olisi. Talvitakkia ei tuolta löytynyt, ehkei...

10-vuotta sitten: Saunahatut Vuorenkylänpeikko Aurinko ja Jälkilöylyt leppoisat

Kuva