Tekstit

Näytetään tunnisteella 29.09. merkityt tekstit.

Kuin jäitä polttelis... onneksi on kaunis syyspäivä

Kuva
Okei, lääkäri juttu sentään eteni, ja päästiin Absunkin kaa lenkille normisti. Tosin kotiin tullessa Alba huomasi koirakaverinsa, ja pihaan päästyämme ei sitten halunnut heti sisälle. Luuli varmaan, että kohta "ne tytöt tulee lenkille", no ei tullut. Olivat olleet juuri ennen meitä. Tossa yhden Kela-taksi matkan aikana ihmettelin, että paljokohan ihmisillä menee aikaa odottamiseen? Soita jonnekin ja kuuntelet pimeti-pomia, kaupan kassalla jonottaessa tai julkisia odotellessa jne? Itse taasen odotan nyt sitten lähetettä neurokirurgille, tai lähete on tehty, mutta sitä aikaa. Syystä jossain kohti sitten kun aiheesta jaksan kirjoitella. Vaikka tässä odottelun puolelle tuppaa menemään, niin silti takamatkalla tässä kirjoittelun kanssa....  

10-vuotta sitten: Luultavasti auringonlaskua koittanut tallentaa...

Kuva
 

5-vuotta sitten: Lankasulkeiset

Kuva
"Onnellisen" tietämätön mitä myrkkyjä nuokin on itseensä imeneet?  

Lääkärin soittoa odotellen...

Kuva
Kuva 24.09.2025 jolloin aamulenkille lähdössä, ja syksyn eka pakkasyö takana. Mutta tähän päivään. Siis tänään oli 07:00 herätys, jotta ehdin aamulenkin ja aamupalan, ennen oletettua 8-16 välillä lääkäri soittaa.... muutoin olisin herännyt sitten kun olisin herännyt. No vieressä on tarvittavat materiaalit asioiden oikaisuun ja tulevaa ajatellen. Siis tuota puhelua olen jo aiemmin odottanut. 22.08. kävin lääkärin vastaanotolla, sain lähetteen labraan. Poistuessani lääkäri sanoi, että hän soittaa sitten tulokset. Labrassa kävin 28.08. ja sitten viikosta 36 olen odottanut puhelua. Odotin pari viikkoa, sitten soitin ajanvaraukseen ja sain kuulla labratulokset ja sen että lääkäri on jättänyt soittamatta. Tivasin puheluajan. No se on tänään, koska lääkärillä on ns. "paperipäivä", ei paperi hääpäivä, tai mistäs minä sen tiedän... no mutta sain siis tämän päivän "ajaksi". No yksi neljästä terveyskeskuslääkäreistä on tämän kahden vuoden aikana soittanut sovitusti, eli ei mit...

Syyskuinen "Puotirundi" osa 1/2 - Sinikan puoti, Lavia

Kuva
Ensinnä kuviin sisältä on julkaisu lupa kauppiaalta. Ajatus lähti siitä kun kerroin koiralenkkinaapurikaverille, että olin lauantaina käynyt Vinputiikissa sovittamassa talvitakkia, mutta itselleni se ei oikein osunut. Kaveri sitten kysyi, että olenko käynyt Sinikan puodissa, Lavialla? No en, enpä edes ollut kuullut. No siitä sitten tilanne meni siten että lähdimme keskiviikkona aamupäivästä kohti Laviaa. Ajoaika noin 30 min, mutta mikäs kiire hyvässä seurassa. Tie oli silleen tuttu, että olin siitä parikertaa aiemmin itse ajanut. Perille päästiin ja heti, siis ihan heti ovelta alkoi vaatteita tulla "eteen". Koko puodin tilat oli hyödynnetty lattiasta kattoon ihan kirjaimellisesti. Ja ne itseäni kiinnostaneet jutut tietty roikkui katossa. Tämä boheemi takki oli ihana, mutta jäi hankkimatta. Ihastuksen pohjana varmaan itämaisen tanssin harrastus vuodet. Ihan lämpimästi läikähti tätä kuvaakin katsoessa, mutta eipä mulla tuolle käyttöä olisi. Talvitakkia ei tuolta löytynyt, ehkei...

Rinsessa Alba... riittävästi petii alla

Kuva
 

Kierto Posti

😱  Huomenta, että mitäkö mietin.. sitä että verkko-ostamisen asiakaspalvelu on todella aika syvältä... tilausta jota ei ole veilä otettu käsittelyyn (hupsis unohtunut tai jotan) ei pystytä kääntämään Prisman noutopisteestä toimitettavaksi kotiosoitteeseen.... Siis ke 24.9. tilaus klo 16:00 toim. 1-3 arkipäivää. Otin toimituksen Prisma Tikkurillaan koska pe-su ja vielä maanantain olin varannut noutoa varten jos menee pitkäksi, kun kerran Tikkurilan maalaismarkkinoille tulin. Maanantaina 29.9. saan tietää että hupsis - ei ole lähtenyt liikenteeseen... no nyt se on kerätty ja lähetetty > määränpää TIKKURILAN PRISMA. niin arvatkaapas mis mä oon.. joo kotina HARTOLASSA.....

Yläkerrannaapuri on hommannut pyykkikoneen

🙉  Yläkerrannaapuri on hommannut pyykkikoneen... ai mitä se tähän kuuluu, no ei tänne, mutta tänne alakertaan kuuluu kuin linkoaa.... pitänee avata varmaan jokinlainen ääntä tuottava masiina....

Pumba tarkastamassa veljeni tulevaa grillikotaa

Kuva