Tekstit

Näytetään tunnisteella 20.03. merkityt tekstit.

2016 - Luovimossa tapahtuuko mitään?

Kuva
Edistyköhän tuo yhtään?  

2016 - Absun iltajuttui

Kuva
Pääseekö vai ei  

2021 - Minun "punainenlanka" on keltainen

Kuva
Tuo on purettu, en tiedä kuka ja koska, mutta äitimme neulomasta pusero hame yhdistelmästä, joka oli meillä minulla ja kaksoissiskollani oma, alku väri oli vain toisin päin. Toisella ne alkoi punaisella toisella keltaisella. Sitäkään en muista kummalla kumminpäin. Ollessamme noin 4-5-vuotiaita kotimme paloi, olimme tuolloin perheen voimin noin 3 km päässä äidinäidin luona yökylässä. Ja kyseiset kelta-puna neuleet olivat tuolla reissulla päällämme, ainoat oikeastaan jotka jäi. En myöskään tiedä kuinka tuo on onnistunut muuttamaan muutoissani paikasta toiseen, mutta se on edelleen olemassa. Kerässä näkyy hieman punaisesta langasta "nöyhtää".  

2016 - Alban touhuja

Kuva
 

2021 - Lankojen uudelleen järjestely

Kuva
Noi jäi tyhjiksi Huovutusvillat myös järjestykseen  

43. Inspiraatioperjantai - inspiroidu aiheesta "Kevät"

Kuva
1. Inspiroidu - kuvaamalla tai - kirjoittamalla tai - runoilemalla tai - tanssimalla tai - maalaamalla tai jne. 2. Tee siitä postaus blogiisi tai some tilillesi. 3. Laita tunnisteisiin "Inspiraatioperjantai" 4. Halutessasi kommentoi tätä juttua ja lisää suora linkki kyseiseen artikkeliin. Siten muutkin halutessaan voivat käydä katsomassa miten inspiroiduit ja kommentoimassa, tämä kaikki siis vapaaehtoista. 5. Ja tietenkin, hyvien tapojen mukaan mennään 6. Julkaise silloin kun itsellesi sopii, ei aika rajaa   🍃 43. Inspiraatioperjantai - inspiroidu aiheesta "Kevät" Kuva viimevuoden toukokuun toiselta päivältä. Kevät ei ihan noin pitkällä ole vaikka sanovat että kuukauden etuajassa, tai ei ainakaan täällä ole noin pitkällä. Aihehan tupsahti siitä että tänään on Kevätpäiväntasaus - Yö ja päivä yhtä pitkii, ja päivät pitenee... Inspiroitukaa ja  aiemmat aiheet löytyy täältä    

Kuntoutustutkimus, kolmas ja neljäs steppi

Kuva
Nyt olisi kolmas ja neljäs, mitä Pirhan sivuilla on nämä on eritelty. Eli "Saan yhteydenoton kuntoutuspoliklinikalta" ja "Työ- ja toimintakyvyn sekä kuntoutustarpeen arviointi". Kuvassa ilmoittautuminen tappamiseen, mutta sitä ennen 20.03.2025 oli n. 1,5 tunnin videotapaamien Kunto-ohjaajan kanssa. Eli päivää myöhemmin kun multa meni selkä. Koitin istua kuin "täi tervassa" jotta selkä ei vihoittelisi. Olihan se suoritus. Se oli taasen tavallaan samojen asioiden kertausta teamisin tyyliin. Tämä sinänsä sujui silleen odotusteni mukaan, paitsi yksi asia pisti korvaan. Puhuin siitä kuinka voimat jaloista on kadonnut, ja vauhti hiipuu ennen kuin hengästys tulee. Kunto-ohjaaja töksäytti siihen "jos sulla on sit huono kunto". Öööö... joo en ole mikään himo urheilija mutta koiruus ja huovuttaminen on pitäneet jokseenkin liikkeessä, eli en ole mikään sohvaperunakaan. Ja pointtini on/oli se, että voimien häviäminen on tapahtunut jokseenkin salaa tai siis k...

Kiitos Ballmovers Oy🌿💙

Kuva
09.11.2024 kuvat ja vahvasti edelleen näyttää siltä, että tässä ovat viimeiset saunahatut. Kiitos Ballmovers Oy🌿💙 Erityiskiitos vielä siitä, että ymmärsitte ja arvostitte mm. myrkyttömiä kotimaisia materiaalia sekä käsityötä. #saunahattu #saunahat #byitu #ballmovers #ilmankehruuöljyä #kotimainenkäsityö #tiedämitäostat  

Kuntoutustutkimus, ensimmäinen ja toinen steppi

Kuva
Sain eilen tiedon, että videotapaaminen olisi 20.03.2025. Tätä varten oli OmaTAYSsissa linkki 24. kohdan ennakkotiedot kyselyyn. Osa oli jo täytetty, aiempien perusteella, mutta oli siellä liuta uusia kysymyksiä. Koulutus, mielekkäimmät työsuhteet, oireet, miten vaikuttaa arkeen, päihteiden käytöstä, ruokailusta ym. Kysymyksiin tuli vastattu ja ajankohtaa odotellessa. Tuo 23. elokuuta 2023 ottamani kuva liittyy siten tarinaan, että tuolloin olin periaatteessa - tai en tiedostanut käsieni voiman häviämistä siinä määrin kuin sitten syyskuun alkupuolella.  Itse asiassa noita käsijumppa juttuaja Alban kanssa lenkkeillessä tuli silleen kevyesti kokeiluta. Myöhemmin tuli mieleen, että oliko se ns. piste iin päälle? Eli 11.10.2024 sain TOS-oireyhtymä diagnoosin, joka siis yläraajoihin vaikuttaa. 11.12.2024 käynnillä oli sitten myös puhe mahdollisesta Kuntoutustutkimuksesta, eli se ensimmäinen steppi. TOS-kontrollissa 28.02.2025 käydessäni sitten sain lähetteen kuntoutustutkimukseen TAYSii...

Sampo-saunatonttu ei vettä pelkää

Kuva
  Sampo-saunatontut ovat yksi kokeiluni. Tarjollahan on näitä tervapartoja saunatontuiksi. Mutta en mistään löytänyt, että onko tervanaru antibakteerista? Sillä kun saunaan viedään jotain tekstiiliä tai varsin tavallisesti saunaan kuulumatonta niin mielestäni sen tulisi olla materiaalista joka ei "imuroisi" itseensä bakteereita. Kun siellä kosteissa olosuhteissa saattavat tovinkin roikkua. Eli tein 100 % pellavasta ja 100 % lampaanvillasta Sampo-saunatontut. Puunenät niillä on, se on se heikoin osa, mutta kestää kastelun, näitä ei kuitenkaan ole tarkoitus uppouittaa, kuten tuolla myöhemmin videolla teenkin. Siis kunnon parta, jonka kastelet ja sitten siihen tiputtelet mieluisaa tuoksua, juuri niin paljon kuin haluat ja niin monesti kuin haluat. Kokeilemalla löydät tuoksusuhteen. Lisäksi Sampo-saunatonttu käy heille jotka ovat tuoksu arkoja. Siis ihan saunan suojeluhommiin, mikä Saunatontun tehtävä on ollutkin. Varo suututtamasta Saunatonttua, tai käyttämällä väärin, sillä Sau...

Lankalauantai 2021

Kuva
 

Selfie 2020-03-02

Kuva
 

Alba ja saunahattu

Kuva
 

Kolme selitystä saman kysymykseen eikös ole Coca-colaa?

🍻  Kolme selitystä saman kysymykseen eikös ole Coca-colaa? Kauppareissu 1. (perjantai) "Cola on tuolla varastossa, mut kun oon yksin en oo ehtinyt... " eikä lähtenyt mulle hakee, en kyl pyytäny Kauppariessu 2. (sunnuntai) "Colaa ei tullut viime tilauksessa - seuraava kuorma tulee tiistaina. Kauppareissu 3. (tiistai) "Cola, ei kuulu enää valikoimaan S-ketju päättänyt niin... lähetetään kysely, jos tulee ni hinta voipi olla sit jotian muuta" Että silleen siis alkuperäis versio kysees ja two-packist kyse. Taidankin sit suunnata ostokset toiseen suuntaan - kauppaan jossa kuunnellaan asiakkaan tarpeita.

Alban 2. päivä uudessa kodissa

Kuva
Alba - 20.03.2016 kevätpäiväntasaus Alba - 20.03.2016 viltin ravistus Alba - 20.03.2016 Viltin ravistus osa 2. Alba - 20.03.2016 juuston metsästys Jotenkin vaikuttaa, että tuo Alba olis kasvanut päivässä parissa aika hurjasti.... Mut tänään jo uskalletaan mennä pois samasta huoneesta ku missä emäntä on enkä tarkoita että asioilleen vaan leikkimään, ja ei ihan heti kipittämissä perään. Ulkona keksi, että vettä löytyy myös syöksytorven päästä kun katoilta sulava lumi valuu ränniä pitkin. Emäntä on keksinyt, että sellainen maissintähkää (väriltään keltainen) muistuttava köysisidos on oiva aktiivilelu... nameja saa laitettua punosten väliin ku taivuttaa... niin ja tuohon sallittuun pinkki croksiin kun heittää jokusen namipalan päkiän kohdalle, niin kivasti siinä tovi menee.. Alban kuono ei ihan sisälle enää mahdu...

Pumba puutarhuri

Kuva
 

2010 - 7. T-treffit 20.03.2010

Kuva
Pumba    Haa, taisit erehtyä. Kyseessä ei ole treffeistä teekupposen parissa, vaan pentutapaamisia Itun T-pentujen (FIN MVA Itun Twist ei hylkää "Timon" ja Itun Tanssi yö "Pumba") kesken.   Pumba Timon Timon