SaunaSaurus

 



SaunaSaurus


"Vaikka Sau­na­Sau­rus ei kovin iso syntyessään ollutkaan, vain 11 grammaa ja pituutta mak­si­mis­saan 27 senttiä niin paljon hän on ai­kai­sek­si saanut, ja hyvä niin. "


Olin kesäkuun 2019 toisena viikonloppuna Porissa Huopafestareilla ja siellä sain ihanalta kanssa myyjältä Ingridiltä munakotelon, jossa oletin olevan hänen tilaltaan kananmunia. Kiitos. Kotelon laitoin kassiin, jossa oli ns. muistiinpanot ja kassa. Festareilta saavuttuani siirsin tavarat luovimon puotiin, mutta en jaksanut purkaa kasseja. 

SaunaSaurus -synty

Maanantaina 10. kesäkuuta 2019, siteen kävin pelastamassa myös munat.... en kyllä olisi arvannut, että mitä sieltä sitten kuoriutui, jos en omin silmin olisi nähnyt. Mokoma meinasi luikkia karkuun, mutta kesyyntyi sitten ja osoittautui aika viehkeäksi kaveriksi.

Hän esittäytyi SaunaSaurukseksi ja kertoi olevansa hyvin hyvin vanhaa lajia. Ihan tarkkaa ajankohtaa kukaan ei tiedä ainoastaan sen, että silloin elettiin kiinalaisen horoskoopin mukaan Lohikäärmeen vuotta. No sehän sopii. Tosin ilkeät juorut ovat väittäneet, että olisi vain pelkkä Käärmeen vuosi ollut kyseessä, mutta me emme usko ilkeisiin juoruihin.

SaunaSauruksen ruokaa ovat koivun lehdet, sellaiset sopivasti saunan löylyissä vihdassa muhineet. Tästä kielii koivunlehteä mukaileva poimutus selässä, sekä väri. Tosin värien puolesta saattaa esiintyä eri versioita. Koivunlehtiä he eivät onneksi tarvitse paljon, mutta aina silloin tällöin ehkä lehti/miljoonaa vuotta kohti. Nielu on purppura, syy on historian aikana muutamien ahneiden SaunaSaurusten. He eivät malttaneet odottaa koivunlehtien jäähtymistä, ja niinpä polttivat kitusensa. Hampaita heillä ei ole, eikä ole ollutkaan.

 

SaunaSausus Siurossa

SaunaSaurus kulki mulla olalla mukana, kun olen ns. myyntihommissa tai yritystoimintaani liittyvissä jutuissa. Ensimmäinen pesti oli olla matkassa juhannuksena, kun olin Pop Uppailemassa Siuron Lähikaupalla kaikki kolme juhannuspäivää. Jo eka päivä uuvutti hänet niin ettei hän nukahti, enkä raaskinut herättää häntä Juhannussaunaan.

No siitähän hän harmistui sen verran ettei 27. heinäkuutakaan olleen Saunapäivän löylyihinkään suostunut, mutta sitten joulu mursi kaipuun saunaan ja näin saunottiin joululöylyt. Tosin sekään ei ihan mutkitta mennyt. SaunaSaurus vaati itselleen saunahattua. Vaikka selitin että hän niin kuin itseasiassa on saunahattu, niin ei - ei auttanut. Onneksi löytyi sydämen muotoinen käsin huovuttamani pussukka, jonne hän pääsi käpertymään ja saunoi tyytyväisenä.


Vikkelänä otuksena hyvin pian SaunaSaurus pääsi saunahattuuni roikkumaan, joo hakaneulalla, valittelut, mutta näin kävi. Tosin hän ei valittanut, vaikkakin itsepäisesti usein mahapuoltaan esittelikin.

SaunaSaurus on minun kolmas käteni, tai oikeastaan lisäaivo. Hän on kova komentamaan, tosin sen hän tekee lempeästi. Esimerkkinä kerrottakoon, että ensi töikseen hän kannatti mm. neulomiani säärystimiä, pipoja saunan lauteille ja esitti minulle kysymyksen ”Sopivatko nuo sinun mielestäsi saunan lauteille? Rehellisyyden nimissä piti todeta, että ei. Niinpä siitä se sitten lähti ”nolot hinnat” kyseisille tuotteille.

Eikä tässä vielä kaikki. Olin kutsunut ”kivijalkakauppaani” Luovimon puodiksi, mutta SaunaSauruksen myötä siitä tuli sitten ”pieni Saunahattukauppa Koivukujalla”. Lisäksi kun SaunaSaurus lähestyi puolen vuoden ikää joulukuun alkupuolella, uusin vielä toistamiseen samaisen vuoden aikana kotisivuni. Nyt ne miellyttävät myös häntä.

SaunaSaurus heijastin

Vaikka SaunaSaurus ei kovin iso olekaan vain 11 grammaa ja pituutta maksimissaan 27 senttiä niin paljon hän on aikaiseksi saanut, ja hyvä niin. Tuon ihanan SaunaSaurus huopahahmon ohjastuksella tästä on hyvä jatkaa.

23. lokakuuta 2020 vain pari päivää ennen by itu 10-vuotissynttäreitä SaunaSaurus avasi Instagramiin oman saunahattukoulun - SaunaSauruksen Saunahattukoulu. Siellä hän kertoo saunahatuista ja yleensä saunatekstiileistä. 

31. tammikuuta 2022 SaunaSaurus sai ihka oman heijastimen.


Saunahattu SaunaSauruksen Sauna

Josta sitten syntyi ajatus Satu-saunahattu SaunaSaurus mallin (kesäkuussa 2019 syntynyt malli) sai lisäksi SaunaSauruksen tassuista saunahatut, jotka sitten kesäkuussa SaunaSauruksen kolmikymp… eiku kolmivuotis- juhlilla saivat julkaisunsa.

Oi ja voi meinasi ihan unohtua – SaunaSaurus sai myös jo toukokuussa 2022 pellavakankaalle brodeeratun hahmonsa jotka päätyivät Satu-Saunahattu SaunaSauruksen Sauna malliin – ainoa oikea tapa tuoda brodeeraus saunahattuun on kangasmerkin tavoin ja vieläpä ilman liimapintaa kuvioituna 100 % pellavalle, sillä muutoin brodeeraus ei kuulu saunahattuun.


10. marraskuuta 2022 SaunaSaurus is back.

Jotain tällaista osasin jo epäillä, kun reilu kuukausi sitten hän ei halunnut mukaan. Nyt ymmärrän, hän oli luomassa nahkaansa. 
Kertoi saapuessaan aikamoisen tarinan tuosta muutoksestaan, mutta tärkeintä että hän on täällä.

Sen verran SaunaSaurus kertoi, että hän tiesi tämän tulevan muutoksen, joka yleensä tapahtuu siinä 3-4 vuoden huitteilla. SaunaSaurus oli paluunsa aikaan iältään 3 v ja 5 kk.

Hieman oli painoa kertynyt hänellekin ikääntyessään nyt huikeat 15 g painoi hän. Toki myös pituutta tullut 3 cm lisää eli nyt komeat 30 cm. Nämä ei ainoita muutoksia, sillä nyt hän on suomenlampaan villaa ihan 100 % sellaista.


26. lokakuuta 2024 SaunaSaurus on siirtynyt historiaan

SaunaSaurus leimautui niin vahvasti niihin aiempiin myrkyillä karstattuihin villoihin joiden väriaineistakaan en saanut riittävästi tietoa mitä ja jos niin kuinka paljon raskasmetalleja sisältävät.

Se ei enää tuntunut luontevalta vaikka loikin nahkansa uudelleen. Villan myrkyttömyys ei enää voinut satuhahmon taakse kätkeytyä. SaunaSauruuksen IG tili on nyt Saunahattattukoulu. 

Saunahatusta olen myös omilla sivuillani kirjoittanut joten SaunaSaurus jää eläkkeelle.


Kommentit

Luetuimmat

Ihan eka märkähuovutustyöni

249. Vihtatonttu

Kohti ko. tapahtumaa - EWA (European Wool Association) 3.rd study tour

Rukkiviikko -2023 - Tiistai

Sami-saunahattu - konepestävä kunnollinen saunahattu

240. Sauna Hermanni

Somen siivous loppusuora vaiko maaliviiva?

Saunahattu sunnuntai – tekijänoikeudet, mallisuoja, kopiointi

Suomen Kädentaidon messut 2023 - Pirkkahalli - Perjantai 17.11.2023