Tekstit

Näytetään tunnisteella 11.09. merkityt tekstit.

Syyskuinen "Puotirundi" osa 2/2 - Kultalyhty - Kiikoinen, Sastamala

Kuva
Keskiviikkoinen (10.09.) matka jatkui Kiikoisiin. Ekasta etapista voit lukaista täältä. Kultalyhdyssä olen käynyt ennenkin, tosin silloin edellinen omistaja ja sijainti Häijään Äijässä. Nyt siis uuden omistajan ja sijainnin (ollut kyllä joskus aiemminkin Kiikoisissa) avajaisten jälkeisellä ajalla tai viikolla? No mutta ikkunateippejä ei siis vielä ollut, joten tuolla kyltillä "sisään". Oikeastaan en muista milloin viimeksi vaatekaupassa käynyt jos ei lasketa muutamaa aiempaa käyntiä Kultalyhdyssä, juu siitä on kyllä aikaa. Ja nuo edelliset käynnit oli silleen "täsmä ostoja" eli ei tällein "mennään kattelee"-tyylisiä. Tai no talvitakin metsästyshän oli siis aihe. Tuotteista ei juurikaan ollut ennakko mielikuvaa, mutta ainakaan vielä ei ollut talvitakkeja, ainakaan monta. Mutta en lähtenyt ihan tyhjin käsin, tai pitäisikö sanoa jaloin. Löytyi housut. Arki- tai koiranulkoilutushousut olivat 1990-luvulta, ja alkoivat olla reittinsä nähnee. Pukukopin naulakko -...

5-vuotta sitten: Kudottuhuivi

Kuva
 

10-vuotta sitten: Lofootit - istuinalunen - taulu tai jotain?

Kuva
  Pohjois-NorjanLofootit ... valokuvasta käsin huovutettu - matkamuistoksi ... 11.09.2025 Päivitys Hassua aamulla juuri muistelin tuota työtä. Se oli tilaus, ja valokuva oli ok, mutta kun sen kuvasi uudestaan läppärin näytöltä niin suuntaa antava. Ilmaista työtä, sillä eräs antoi ymmärtää, että sen maksu on hoidettu ja saajat voivat pitää. No mitään maksua ei ollut suoritettu no se on ollutta ja mennyttä. Aikaa ja vaivaa näin tuota huovuttaessani tosin työn ilo oli valtaisa. Kuva kuvasta 25.07. Luovimossa 29.07.

Satu-saunahattu Saimaannorppa 4 koko n. M 57-60 cm

Kuva
  Molskis ja loiskis, täällä yksi Saimaannorppa porskuttaa. Parempi kuin muut  - by itu käsin huovutettu - Satu-saunahattu ilman myrkyllistä kehruuöljyä 100 % suomenlampaanvillasta. Tekotapa: Käsin huovutin, näin syntyy saumaton saunahattu, jossa on aina ripustuslenkki ilman eri ompelua. Materiaali: 100 % kotimainen suomenlampaanvilla, hengittävä, lämpöeristävä ja luonnostaan antibakteerinen, lisäksi tiettyyn pisteeseen asti kosteutta, hajua ja likaa hylkivä. Huovutan luontoystävällisellä kotimaisella saippualla, joka on valmistajalleen 2. lk (murtuneet palat) Villan alkuperä: Isokummun lammastilalta (luomu lammastila), keritty ORF-oireettomista lampaista, joka on pesty Isokummun kehräämön omassa pesulassa lanoliini ystävällisesti. Karstattu Isokummun kehräämöllä ilman myrkyllistä kehruuöljyä. Villan omaväri: Suurin osa saunahatuista on luonnon omasta väripaletista - luonnonvalkoinen, luonnonruskea ja luonnonmusta ovat päävärejä ja niitä sekoittamalla eri määriä saadaan erilai...

Haamulehti - video

Kuva
Haamulehti - video Kuva 10.09.2023 Video: 11.09.2023 Julkaistu: 12.09.2023  

Materiaali maanantia - Merinovilla

Kuva
Saunahattu ryhmä: Ralliautot . Heikoin materiaali/ominaisuus määrittää ryhmän. Merinovilla on : - Hengittävä luonnonmateriaali - Luonnostaan antibakteerinen - Likaa hylkivä - Hajua hylkivä - Kosteutta hylkivä - Pehmeää - Lämpöä eristävä - kosteanakin pitää lämpöä - Vain yksi luonnonväri Merinovilla ei ole : - Loistavista ominaisuuksistaan huolimatta se ei ole ”THE saunahattuvilla”, sitä seuraavissa, että miksi Kotimaisuus? Suomessa ei tiettävästi ole yhtään Merinolammas kasvattajaa. Euroopassa ja sitten Australia – Uusi Seelanti akselilla, eli toisella puolella maapalloa. Ekologisuus? Valtava "suo" tuo sana. Ekologinen koska luonnonmateriaali. Rahtikulut - juna? - laiva? - lentokone? rekka? mitä päästöjä nämä tuottavat tähän, juu en osaa sanoa mutta niitä jokainen voi työnään pohtia. Jo siis tuo, että tuotetaan Euroopasta tai jopa toiselta puolelta maapalloa ei ole ekologista. Lisäksi on vain yksi luonnonväri, eli valkoinen. Muut värit siis värjätty, j...

116. Bambi-Boy

Kuva
116. Bambi-Boy  luotu 09.-11.10.2021 luonnos 09.-11.09.2021 Horoskooppi : Kauris (22.12.-19.01.)  

Uudet hiukset

Kuva
Kävin ihan omalla kylällä ja oikeastaan naapurilla hänen liikkeessään - Kampaaja Maiju Blom - ja tupsahti sieltä tyytyväisenä, joka on harvinaista kun käyn kampaajalla, nyt ei tarvinnut sukia - Lämmin suositus.  

Loimaan Lehti 11-09-2019

Kuva
Loimaan Lehti 11-09-2019 Loimaan Lehti - Oona Tepponen Ensimmäisillä Pienyrittäjä Messuilla Loimaalla. Kuva © Oona Tepponen  

Vanha kuva haaste tai jotain?

Kuva
Se joku haaste. Toukokuu 1988 ja ensimmäinen oma koirani punainen irlannnsetteri Jeffe 25.3.-8.11.1988 eli hän pienen ja lyhyen elämän. mä omin jotain n 22 v vielä  

Kansikuva: Pumba

Kuva
 

Selfie - Sukat ja myssy SUOMI

Kuva