Syyskuinen "Puotirundi" osa 2/2 - Kultalyhty - Kiikoinen, Sastamala

Keskiviikkoinen (10.09.) matka jatkui Kiikoisiin.

Ekasta etapista voit lukaista täältä.

Kultalyhdyssä olen käynyt ennenkin, tosin silloin edellinen omistaja ja sijainti Häijään Äijässä. Nyt siis uuden omistajan ja sijainnin (ollut kyllä joskus aiemminkin Kiikoisissa) avajaisten jälkeisellä ajalla tai viikolla? No mutta ikkunateippejä ei siis vielä ollut, joten tuolla kyltillä "sisään".

Oikeastaan en muista milloin viimeksi vaatekaupassa käynyt jos ei lasketa muutamaa aiempaa käyntiä Kultalyhdyssä, juu siitä on kyllä aikaa. Ja nuo edelliset käynnit oli silleen "täsmä ostoja" eli ei tällein "mennään kattelee"-tyylisiä. Tai no talvitakin metsästyshän oli siis aihe.

Tuotteista ei juurikaan ollut ennakko mielikuvaa, mutta ainakaan vielä ei ollut talvitakkeja, ainakaan monta.

Mutta en lähtenyt ihan tyhjin käsin, tai pitäisikö sanoa jaloin. Löytyi housut. Arki- tai koiranulkoilutushousut olivat 1990-luvulta, ja alkoivat olla reittinsä nähnee.

Pukukopin naulakko - tykkäsin
Samaisen pukukopin peili - tykkäsin myös
Kassan vierushoukutteita
Ihania jotain...
.. jotain... ihanaa...

Siis ostin tummanruskeat housut, tarjolla oli poltetun oranssin/saviruukun värisiä kanssa. Ihan tovin mietin, että kummat? No tummanruskeat. Koska housuja en ollut sinänsä tullut ostamaan niin siinä kohti en huomannut että "miksei molemmat" sillä ne ysärillä hankittuja oli kahdet, niin...

Jatkoimme tyytyväisinä sitten kotiin koiranaapurin kanssa, klikin oli mitä mainioin.

No siinä sitten kävi niin, että illan pallottelin, että ostaako toiset vai ei, ja kun väri sopii muihin olemassa olviin vaatteisiini. No aamulla oli sitten ostopäätös syntynyt.

Koitin soittaa parikertaa liikkeen numeroon, mutta ei vastausta, jaa varmaan asiakkaita, joka ihan hyvä. Lopulta päätin lähteä ajamaan Kiikoisiin, siinne sellaiset 30 min ajaa, eli olisin kysynyt onko omaa kokoani jäljellä, kun oli vain jokunen tarjolla. No oli varasuunnitelma, ruskeat joissa jotain kuvioita, siis hillittyjä sellaisia.

Oli vielä halaamani väriä jäljellä, joten ei turha reissu. Juteltiin sitten siinä niitä näitä ja ihmeteltiin Googlen toimintaa, sillä silloin vielä Face ja Google kertoi että liike on "tilapäisesti suljettu". Tilanne siis näiden osalta on kyllä korjaantunut. 

Kannattaa poiketa jos siitä ohi meinaa ajaa, se on siinä ABC:n ja muutu parkkipaikan vieressä.


 

Kommentit

Luetuimmat

Ambulanssilla sairaalaan, sairaalaan...

"Kuka lienetkin olet?"

Villasukkien "7-kuolemansyntiä"

Tiesitkö että "100 % villa" joka on Superwash-käsittely sisältää mikromuovia

Kylpytakki - kallista muovia

Kierros vielä ja uudestaan.. sairaalaan...

Siemennäkkileipä - kaura-siemen mix "näkkileipä"

Eräs lääkärikäynti - Osa 1. Tulosyy

Villapyykin tulos.. hmm TAHROJA!

Tee se itse - pyykkietikka