Tekstit

Näytetään tunnisteella Blogit.fi sijoitus merkityt tekstit.

2026 - Blogit.fi sijoitus 20-2026

Kuva
Kiitos blogini lukioille 💚 Kaikki blogit 55. sijoitus tuolla kuvan kaappaus hetkellä maanantailta 11.05. Viime viikon muutos tuohon listaukseen aiheuttaa itsessäni sen päätöksen, että tämä on viimeinen viikkopostaus tästä. Sijoitus vaihtuu ilmeisesti lähes reilaajassa, ja itsellä se on ollut 50.-57- nyt kun seurannut. Toki viikoittaista muutosta voisi seurata, mutta nyt tuntuu että seurannan teen vain itsekseni. Oikeastaan omalla tavallaan helpotus tuo ettei tarvitse miettii onko top10 vai ei, etenkin kun edelleen itselleni tätä oikeastaan teen. Mutta kun se listaus oli niin tulihan sitä seurattua. Nämä aihe prosentit on kivoja, tosin tulkinnat mikä mihinkin kategoriaan kuuluu on jänniä - vesirentukoista kuva oli "käsityö" ja joku muu kanssa, ei ihan kohdilleen. No mutta eihän se elämäkään aina mene kohdilleen.  

Blogit.fi sijoitukset uudistus viikolla 19-2026

Kuva
Tämä ei ihan ensimmäinen havainto tältä päivältä, mutta siis uudistusta tilastoihin. Näyttäisi oleva että on vain yksi lista - kaikki blogit, ja aihepiireittäin jäänyt TOP10 pois. Oikeastaan itselle helpotus, se TOP10 listalla oleminen, vaikkakin itselleni tätä teen niin oli pieni "apina" olkapäällä. Eli nyt sijoitus 50. kaikki blogit - kiitos 💚 Tilastoista tykkäävälle, kiva nuo aihe prosentit, ensimmäisen kerran kun tämän uuden näin niin käsityöt oli 51% mun blogissa. Tuohon tuli yksi postaus jossa kuvitus Google AI Gemini  

Blogit.fi tilasto 2026 - viikko 19

Kuva
Kiitos jälleen 💚 Nyt oli pienoinen aavistus, mutta sehän olisi voinut mennä mönkään, eli Käsityöt ja askartelu 3. sija Kaikki blogit 41. sija  

2026 - Blogit.fi TOP 10 sijoitus, viikko 18

Kuva
Kiitos 💚 Käsityöt ja askartelu sija 4. Kaikki blogit sija 40. Nyt osuin jälleen oikeaan että alas tullaan, tosin pudotus oli maltillisempi  

Blogit.fi TOP 10 sijoitus viikko 17-2026

Kuva
Kiitos 💚 Kahtena kuvana, en tiedä onko selkeämpi? Käsityöt ja askartelu 3. sija Kaikki blogit 38. sija Nyt täytyy todeta, että tästä oli hienoinen aavistus, ehkä olen alkanut ymmärtää kuin tuo toimii. Tosin ei voi koskaan tietää kuinka muut blogit on saanut tykkäyksiä, kommentteja, lukukertoja jne...  

Blogit.fi TOP 10 viikko 16 - 2026

Kuva
Itu kiittää... nuolet on unohtunut mutta kaksisijaa alas on tultu ja se oli tällä kertaa se oikea oletuskin ainakin se, että alaspäin. Käsityöt ja askartelut 4. sija 👇 Kaikki blogit 37. sija 👇 Maanantaina tän "kaappasin" mutta nyt sit...  

Blogit.fi sijoitus viikko 15 - TOP 10

Kuva
Kiitos 💚 No niin sija 2. käsityöt ja askartelu kaikki blogit 31. Ehkä on vain parempi olla miettimättä miten tuo sijoitus muodostuu. Itseasiassa tuli vuosi täyteen TOP 10-listalla  

Blogit.fi 2026 vko 14 - TOP 10

Kuva
Vko 14 ja sijotukset Käsityö ja askartelu 4. Kaikki blogit 33. Kiitos 💚 Hauskasti menee ristiin ennakko odotukset, luulin että ehkä edelleen 2., jostain kumman syystä. No olikin 4. ja sen kun näin niin outo huojennuksen olo valasi kehon, hassua sekin toisaalta.  

Blogit.fi - 2026 viikko 13 - TOP 10

Kuva
Kiitos taasen TOP 10 lista on toviksi paikoillaan, ei ole punaisia tai vihreitä nuolia. Käsityöt ja askartelut 2. sija Kaikki Blogit 26. sija  

Blogit.fi TOP 10 viikolla 12-2026

Kuva
Oho - kiitos 💚 Oletin... siis nyt kuulostaa taas joltain itseni vähättelyltä, mutta oikeasti jo viikko sitten oletin ja nyt olin lähes varma, että sija on neljä tai huonompi, mutta kiitos 💚 Kun katsoin listaa ensin ajattelin että kun ei 3. tai 4. sijalta löytynyt, että pudonnut alle 10. sijoituksen. Sitten kun näin tekstin tuossa vasemmassa alareunassa niin - Oho Ja kiitos uusi seuraaja tullut - nyt teitä on kaksi 💚💚 Käsityöt ja askartelu 2. Kaikki blogit 27.  

Blogit.fi sijoitus viikko 11-2026

Kuva
Kiitos 💚 Hieman järkyttynyt, olettamus olisi sija 6. tälle viikolla tai jotain, mutta siis Käsityöt ja askartelu 3. Kaikki blogit 28. Olisko hiihtoloilla osuutta, suuntaan ja toiseen?  

Blogit.fi - Sijoitus 10 viikolla vuonna 2026 - TOP 3

Kuva
Käsityöt ja askartelu 3. sija Kaikki blogit 29. sija - taitaa olla tähän asti ennätys Kiitos 💚  

Blogit.fi TOP 10 - sijoitus 5. tai 6. - vko 9

Kuva
Käsityöt ja askartelu 5. tai listauksen mukaan 6. Kaikki blogit 32. No kiitos joka tapauksessa  

Blogit.fi 2026 TOP 10 sijoitus 8 viikolla

Kuva
Käsityöt ja askartelu viime viikosta yksi alaspäin eli 6. Mutta kaikki blogit viimeviikosta taasen yksi ylöspäin eli 33. Tämä kategoria taitaa olla aika suosittu? Kiitos 😊  

Blogit.fi sijoitus 7-2026 - TOP 10

Kuva
Käsityöt ja askartelu 34. Kaikki 34. Kiitos   

Blogit.fi sijoitus 06-2026 - TOP 10

Kuva
Edelleen 4. sija Käsityöt ja askartelu, Mutta kaikissa blogeissa 33.  Viime kuukausi oli kyllä muutenkin aika vilkas jos laskureihin luottaa taisi tulla uusi kk-ennätys  

Blogit.fi vko 5-2026 sijoitus

Kuva
Käsityöt ja askartelut 4. Kaikki blogit 34. Kiitos - odotin sijaa 5 tai alempi, mutta... ja kyllä oikeasti  

Blogit.fi sijoitus viikko 4-2026 - keskiviikko päivitys

Kuva
Maanantaina oli sijoitus 5. nyt 4. Käsityöt ja askartelu sija. Tuo 5. sija oli enemmän odotettu. Tosin ihmetytti että kaikissa blogeis sama 36. mutta toisaalta siellä on kaikki. Viime viikkoon verrattuna mun blogin nimen edessä ei kuuluisi nyt olla sitten nuolta suuntaan tai tosikseen. Sattuuhan noita ja luultavasti harrastusmielessä pidetty, eli sijan 5. blogin nimen mukaan voisi siis todeta.... no kiitos ylläpidolle kuitankin.  

Blogit.fi sijoitus vko 03 2026

Kuva
Käsityöt ja askartelu 4. Kaikki blogit 36.  

Blogit.fi sijoitus viikko 02-2026

Kuva
Jaahas "back to top 5" eli Käsityöt ja Askartelu 5. Kaikki Blogit 47.... pitääkin tarkistaa onko tää 47. parast vai? Kiitos