Tekstit

Näytetään tunnisteella 02.01. merkityt tekstit.

2014 - Väärä kotiosoite

Kuva
02.01.1992 - 31.08.1996 välien ajan olen asunut Väestörekisterisekseen mukaan osoitteessa jossa en ole, enkä edes tiennyt googlettamatta missä ko. osoite oli... Itse asiassa joskus paperiversiossa se oli ja lähetin siitä oikaisu pyynnön... ei ollut mennyt jakeluun... nyt luki että yli 4 vuotta vanhoja ja vääriä osoitteita ei korjata... ainakaan kovin aktiivisesti.... ihan hyvä rekisteri, mutta pitäisi sitten tietojen olla oikein siellä jo sellaista pidetään.... Kuvitus Google AI Gemini  

Voihan selkä

Kuva
Kuva eiliseltä aamun aitausulkoilusta. En uskaltanut lähtee hihna lenkille. Sillä perjantaina kun oltiin aamulenkille lähdössä, niin valjaita laittaessa vinkas taas alaselkä oikealta puolelta. Pieni lenkki tehtiin. 💩 pussiin kerätessä, alhaalla ollessa vihlas taas... pääsin kyllä pystyyn ja 💩 kerättyä mutta... hipsittiin hiljalleen kotiin. Jo vain enkös ehtinyt toivo terveempää uutta vuotta edellisen "sairaan 2025" vuoden jälkeen... kokonainen vuorokausi olikin ok. Selkätuki tuli kaivettua eilen. No mutta palataanpa toviksi vielä perjantaihin. Aamulenkin jälkeen laitoin auton lämpiämään, oli vähän jäässä. Siinä kun auto lämpesi niin täytin puukassit valmiiksi. Joo hitaasti ja varovasti. Sitten sisälle vaihtamaan "ihmisvaatteet" koiravaatteista ja asioille, pieni pakko oli. No liikkuminen silleen ok, mutta autoon meneminen ja sieltä nousu oli tekniikkalaji.  Ajaminenkin ok, paitsi kun on manuaalivaihteet, niin vaihtaessa piti toimii jouheesti, vähän se selkä jo vir...

6-vuotta sitten: FB Kansikuva - Alba

Kuva
 

6-vuotta sitten: Selfie

Kuva
 

10-vuotta sitten: Päättelylangat yhdeksi neuleeksi

Kuva
Nurjapuoli  

10-vuotta sitten: Pumba

Kuva
Voi rakas pieni Pumba pupuliini  

10-vuotta sitten: Myyntinäyttely Hartolassa

Kuva
 

17-vuotta sitten: Pumba ja karvat

Kuva
Jo vain, Pumba ja "pikkupumba" iski nyppimiminen... tosin kaulus ja posket jäi nyppimättä, ja korvii en nypi. Aluksi pisti Pumba hieman hanttiin mut lopulta seisoskeli nypittävänä... tosin viel jäi satumia muuallekin kuin ..  

18-vuotta sitten: 24.12.2008 Pumba ja joululahjat

Kuva
 

10-vuotta sitten: Auringon nousua 09.46

Kuva
 

5-vuotta sitten: Vangitut hetket - Kuusi

Kuva
 

5-vuotta sitten: Valmiit saunahatut

Kuva
 

9-vuotta sitten: Joko saa mennä etsimään

Kuva
 

17-vuotta sitten: Valmistaneitta neuleita

Kuva
Toiset (kelo) Ensimmäiset (ahomansikka)  

17-vuotta sitten: Postilaatikko tyhjennetään arkisin klo 9:00, mut....

Kuva
Tää on "tyhjennetty" uudenvuodenaattona... Laatikko Ilolan K-marketin seinässä... "miteen kävi seillä olleille kirjeille?" kuva sen kertoo. Itse en yleensä laita viikonlopuksi laatikkoon odottelemaan arkea kirjeitä... en etenkään jos vuodenvaihde on kysees...  

32. Inspiraatioperjantai - inspiroidu aiheesta "Uusi"

Kuva
1. Inspiroidu - kuvaamalla tai - kirjoittamalla tai - runoilemalla tai - tanssimalla tai - maalaamalla tai jne. 2. Tee siitä postaus blogiisi tai some tilillesi. 3. Laita tunnisteisiin "Inspiraatioperjantai" 4. Halutessasi kommentoi tätä juttua ja lisää suora linkki kyseiseen artikkeliin. Siten muutkin halutessaan voivat käydä katsomassa miten inspiroiduit ja kommentoimassa, tämä kaikki siis vapaaehtoista. 5. Ja tietenkin, hyvien tapojen mukaan mennään 6. Julkaise silloin kun itsellesi sopii, ei aika rajaa   💙 32. Inspiraatioperjantai - inspiroidu aiheesta "Uusi" Hyvää uutta vuotta 2026 Inspiksen puolesta, ja aihe ylläri ylläri ei ole kaukaa haettu. Kuvassa on myös tartuntapintaa moneenkin asiaan, ja alla olevasta tekstistäkin saa ammentaa. Toki vuosi on uusi, mutta itseni joulupukki yllätti täysin, se toi minulle airfryerin. Siis olin loppukesästä-syksyllä jutellut aiheesta, mutta jätin tuumaus tasolle. Jouluaattona kun lahjoja tonttu jakoi, hän ojensi minulle tuo...

Älä suotta palele, vielä löytyy neulomuksiani mm.

Kuva
Älä suotta palele, vielä löytyy neulomuksiani mm. - pari poolotunikaa, - useita ponchoja ja - viittoja Jokainen unikki yksilönsä käsin neulottuina ja joo poistohinnoin eli teollisesti valmistettujen hinnalla ja jopa alle... tosin kaikkeen ei taida koneetkaan kykenevän... en ole nähnyt yhtään koneelliseste tehtyä konttineuletuotetta. No joo en kyllä silleen niiät seuraakaan, mutta... Niin löytyvät www.saunahattukauppa.fi osa on kotimasta 100 % villaa sit on vanhoi Novitan lankoi ja jotain muuta... taitaa siel olla yksi jossa ei ole villaa laisinkaan... #byitu #käsinneulottu #oikeastikäsityönä #oikeastikäsintehty #saunahattukauppa #saunahattukauppafi #poolotunika #poncho #viitta #huivi #ale #poistomyynti #sale #pakkanenpaukkuu #lämmintäylle #unikki  

Väestörekisteri ei aina kerro totuutta

🏡  02.01.1992 - 31.08.1996 välien ajan olen asunut Väestörekisterikeskuksen mukaan osoitteessa jossa en ole, enkä edes tiennyt googlettamatta missä ko. osoite oli... Itse asiassa joskus paperiversiossa se oli ja lähetin siitä oikaisu pyynnön... ei ollut mennyt jakeluun... nyt luki että yli 4 vuotta vanhoja ja vääriä osoitteita ei korjata... ainakaan kovin aktiivisesti.... ihan hyvä rekisteri, mutta pitäisi sitten tietojen olla oikein siellä jo sellaista pidetään....