Tekstit

Näytetään tunnisteella 11.10. merkityt tekstit.

Eilen tuli vuosi TOS-oireyhtymä diegnoosista

Kuva
Niinpä, mutta eipä tullut vielä sairauslomaa vaan se tapahtui kaksi kuukautta myöhemmin. Kuva muuten on omasta pihasta 09.10.2025. Terveyskeskus fyssari A4-jumpat ja sitten oikean fyssarin käsittelyt. Okei varmaan helpottanut osittain, mutta suurin helpotus tullut siitä että on ollut sairauslomalla ja ei ole voinut huovuttaa, jolloin sitä kautta helpotusta. Mutta onko TOS ainoa syy - ei, sillä samat oireet on kaularangassa esiintyvillä välilevyn pullistumilla ja mahdollisilla hermo puristuksilla. Oikeastaan tuo tieto on ollut käytettävissä 24.06.2024 otettujen magneettikuvien myötä, mutta silloin lääkäri oli todennut "ikään kuuluva normaali kuluma". Kuitenkin samoista kuvista on todettu kaksi, siis kaksi välilevyn pullistumaa. Taitaa alkaa syyt ja oireet pikkuhiljaa kohtaamaan. Mutta näistä enemmän kun lisätutkimukset ovat tehty.

Eilen tähän aikaan

Kuva
 

10-vuotta sitten: Valmistuneita saunahattu ISKÄ

Kuva
 

10-vuotta seitten: Luovimossa saunahattuja

Kuva
 

5-vuotta sitten: Berit-betonikipot

Kuva
 

Aamulenkillä - hetken oli näköisällä

Kuva
8:16  

Satu-saunahattu Saimaannorppa - koko XXS n. 38-43 cm - söpöys varoitus

Kuva
Voi kun hän on söpö. Hän suojaa ihan vastasyntyneen ja vähän vanhemman pään saunassa tai miksei ihan muuten vaan ulkoillessa. Parempi kuin muut  - by itu käsin huovutettu - Satu-saunahattu ilman myrkyllistä kehruuöljyä 100 % suomenlampaanvillasta. Tekotapa: Käsin huovutin, näin syntyy saumaton saunahattu. Materiaali: 100 % kotimainen suomenlampaanvilla, hengittävä, lämpöeristävä ja luonnostaan antibakteerinen, lisäksi tiettyyn pisteeseen asti kosteutta, hajua ja likaa hylkivä. Huovutan luontoystävällisellä kotimaisella saippualla. Villan värjäysväri: TÄSSÄ SAUNAHATUSSA VAIN VÄRJÄÄMÄTÖNTÄ LAMPAANVILLAA Greener Shades GOTS-standardin mukaisilla väreillä - väri kiinnitetty sitruunahapolla. Saattaa päästää väriä. Huom. Kiinnitysväri ja väri saattavat tuoksua herkemmän nenään. Villan alkuperä: Isokummun lammastilalta (luomu lammastila), keritty ORF-oireettomista lampaista, joka on pesty Isokummun kehräämön omassa pesulassa lanoliini ystävällisesti. Karstattu Isokummun kehräämöllä ilma...

Kuntoutustutkimus, ensimmäinen ja toinen steppi

Kuva
Sain eilen tiedon, että videotapaaminen olisi 20.03.2025. Tätä varten oli OmaTAYSsissa linkki 24. kohdan ennakkotiedot kyselyyn. Osa oli jo täytetty, aiempien perusteella, mutta oli siellä liuta uusia kysymyksiä. Koulutus, mielekkäimmät työsuhteet, oireet, miten vaikuttaa arkeen, päihteiden käytöstä, ruokailusta ym. Kysymyksiin tuli vastattu ja ajankohtaa odotellessa. Tuo 23. elokuuta 2023 ottamani kuva liittyy siten tarinaan, että tuolloin olin periaatteessa - tai en tiedostanut käsieni voiman häviämistä siinä määrin kuin sitten syyskuun alkupuolella.  Itse asiassa noita käsijumppa juttuaja Alban kanssa lenkkeillessä tuli silleen kevyesti kokeiluta. Myöhemmin tuli mieleen, että oliko se ns. piste iin päälle? Eli 11.10.2024 sain TOS-oireyhtymä diagnoosin, joka siis yläraajoihin vaikuttaa. 11.12.2024 käynnillä oli sitten myös puhe mahdollisesta Kuntoutustutkimuksesta, eli se ensimmäinen steppi. TOS-kontrollissa 28.02.2025 käydessäni sitten sain lähetteen kuntoutustutkimukseen TAYSii...

10:36

Kuva
 

Satu-saunahattu Saunaseepra ja Avantoseepra

Kuva
Nämä ovat kans uutuuksiin Satu-saunahattu Saunaseepra ja Avantoseepra... joo Paljuseepra odottaa vielä "syntymäänsä" Nämä löytyvät siis www.saunahattukauppa.fi "lauteilta" #byitu #saunahattukauppa #saunahattu #saunahat #ilmankehruuöljyä #myrkytön #Savusauna #sauna #bastu #yleinesauna #rantasauna #saunapäivä #saunaday #saunalife #saunatime #サウナハット #kotimainenkäsityö #kotimainenmateriaali #suomenlampaanvilla #wetfelting #hankikerrallakunnollinen #tiedämitäostat #parempikuinmuut #avantopäivä #seepra #eläinsaunahattu #saunadesign  

Laadunvalvoja Länderi Alba tuumailee

Kuva
Siis nimeni on Alba, Absu, Absukainen, Kultapoika, Ole nyt hiljaa, Tuutko sisään jne.... Työtehtävänä ehkä tärkein on ulkoiluttaa tuota emäntääni, eli pitää huolta tauoista ja liikunnasta. Lisäksi tarkistan saapuvat villa toimitukset. Pentuna tosin kun en oikein ymmärtänyt tehtävääni saatoin napata pyöröpuikot tai lankakerän ja vipelsin pitkin pihaa niitä suussani retuuttaen... arvata saattaa ettei tuo emäntäni siitä tykännyt... No nykyään villantuoksu, tai siis se on taasen palannut kun emäntä käyttää tuota ilman kehruu öljyä olevaa ihanaa suomenlampaanvillaa Isokummun Kehräämö @isokummun kehräämöltä. Niin ja mä en pistä tuhannen piip päreiksi villatuotteita kuten olen kuullut monen koiran tekevän... no mutta jatketaan joskus.. moi moi - hau hau... #byitu #saunahattukauppa #saunahattukauppafi #saunahattu #saunahat #hankikerrallakunnllinen #laadunvalvoja #länderialba #kromfohrländer #ilmankehruuölyä #suomenlampaanvilla #isokummunkehräämö #tiedämitäostat

116. Bambi-Boy

Kuva
116. Bambi-Boy  luotu 09.-11.10.2021 luonnos 09.-11.09.2021 Horoskooppi : Kauris (22.12.-19.01.)  

Takapiha agitreeni - kepit

Kuva
 

Sateenkaaret tuplana

Kuva