Vastaus haasteeseen: 2. Inspiraatioperjantai - inspiroidu kuvasta - vanhat tulitikkuaskit Vastaan kuvalla ja tarinnalla. Kuvan olen ottanut mökiltä 16.10.2021. Olimme perheen kesken kokoontuneet mökille juhlimaan isämme 80-vuotis synttäreitä. Isä oli varannut Lemin Särästä juhlaruokailun ja yövyimme mökillä. Ehkäpä tuosta jutusta jossain kohti sitten teen ihan oman tarinana. Mutta nyt aiheeseen eli vanha tulitikki aski. ELINTARVIKE R.HEINO, Mannilantie 10, Järvenpää. Kyseisessä osoitteessa vanhempamme piti K-kauppaa 60-70-luvulla, nykyään paikalla on ollut jo jonkin aikaa kerrostalo, eikä vanhaa kaupparakennusta enää ole. Iskä sai hyvissä ajoin kuulla että alueelle on tulossa kaavamuutos ja sai myytyä kaupan eteenpäin. Lapsena lauantaisin joskus olimme kaksoissiskoni kanssa kaupalla mukana. Saimme täyttää maitohyllyyn muovipakkauksissa olleita maitoja, juu kyllä ne toisinaan vuotivat. Kuskattiin limukoreja. Ne kellarin portaat oli kyllä kapeat ja haastava kulkuiset. Ei, ei ...