Tekstit

Näytetään tunnisteella Niska merkityt tekstit.

Iloinen villalanka - Ilo naru

Kuva
Huomenta sinulle, kuka sinä lienetkin? Minä olen Iloinen villalanka , kavereiden kesken Ilo naru, mutta koko nimeni on Iloinen Suomenlampaan tai Kainuunharmas hahtuva villalanka . Aivan järjettömän pitkä tuo nimeni. Minä olen syntynyt Sievissä, tarkemmin Isokummun lammas tilalla, tai siis juureni ovat siellä, eli lampaat joista villani on peräisin. Olen syntynyt 2022 elokuun jälkeen, tai silloin saavuin Sastamalan Mouhijärvelle ensimmäisen kerran. Juu sisaruksia on tuolta ajalta, mutta osa sitten seuraavilta vuosilta. Mutta nyt menen itseeni, siis siihen miten minusta tuli minä. Minut on kätilöinyt Itu. Hänellä on ollut joitakin vuosia sähkörukki, on hänellä oikeakin rukki, mutta se vaatii hieman tuunausta. Se oikea rukki saapui juuri vähän ennen, kuin Itun kädet alkoivat kiukuttelemaan, joten... no mutta siis Itulla on tuo sähkörukki jolla siis joskus myös lankaa kehrännyt, tai siis no langan tapaista. Siis itsekin olen langantapaista. Itu halusi, että on möykkyjä, tosin nyt kun Itu ...

Paskamyrsky somessa AI kuvituksesta

Kuva
Tämä kirjoitus sai pienoisen paskamyrskyn eräällä sometileistäni.  > https://saunahattu.blogspot.com/2026/02/huovutan-sitten-ai-kuvituksena.html Kyseinen kuvan on luonut Google AI Gemini. Heti alkuun, en ole tekoälyn puolella, ja kyllä jos asetetaan kysymys. Kuvitus kuva AI:llä vai kuvittajan tekemä? Niin tietenkin kuvittajan, aito on aito. Mutta omalla kohdalla tämä ei ole näin mustavalkoinen, ja varmaan myös muidenkin kohdalle. Olen käsityöläinen, tai siis teen käsillä nykyään minkä pystyn. Osaan jonkin verran piirtää/maalata, kuten joissain saunahatuissani on villamaalausta. Mutta käteni ei enää toimi kuin ennen, ja sen mitä niillä voin tehdä säästän oleelliseen. Kuvat ovat enemmän, myös tämän blogin kuvittamiseen jos aitoja ei ole saatavilla. Jos AI-kuvitusta ei olisi saatavissa, en kääntyisi kuvittajan puoleen. Omalla kohdallani kuvittaja ei ole menettänyt tulojaan ollenkaan. Lisäksi onhan noita Avattaria ollut jo pitkään ja muita kevyempiä kuvituksia, fb:n tarrat, onk...

Käsin huovutukset taisi olla nyt siinä... se on nyt loppu?

Kuva
Siis käsin huovuttaminen, vahvasti siltä vaikuttaa, sillä nuo jäi niin sanotusti pöydälle. Tai ei mitään "niin sanotusti" vaan kirjaimellisesti jäivät. Mutta otetaan ideasta kiinni, eli nuo Suvi-saunahattukorut, tai pikemminkin koivun oksat ovat olleet tykättyjä. Olisiko ensimmäisistä Suvi-saunahattukoruista neljä tai viisivuotta, no en nyt lähde tarkistamaan. No se Ruusu-köynnös näytti lähtevän kopioon toisaalle, siis idea - toteutus ole no kömpelö kuten koneellisesti se onkin. Kohta varmaan sitten Koivun-oksatkin. Siis asiaan... eli nuo esi valmistan neulahuovuttamalla, ja sen voi tehdä istuen vaikkapa nojatuolissa, toki käsiin käy ja ranteisiin. Koska pienempiä niin ajattelin, että kokeilisin näillä käsin huovuttamista, enkä ryhtyisi isompaan kuten saunahatun huovuttamiseen. No itse huovutus tason paikalleen laitto oli jo operaatio sinänsä, joten asettelin oksat tason päälle odottamaan. 21.01. Se jäi sitten yritykseksi. Ostin Kädentaidot messuilta tuon näkkärikaulimen jos ...

Katsaus menneeseen vuoteen 2025

Kuva
Kuvan tapaan ei ihan nurin mutta ei juuri paljon muutakaan. Luulin, että vuosi 2024 oli  "sairas vuosi", mutta olin väärässä tämä 2025 oli sairaampi tavallaan. Toivottavasti ensi vuosi olisi parempi ainakin ramppaamisen kanssa eri lääkäreillä. Tammikuu 2025 - Fyssarilla käyntiä. - Labrassa käynti tulevaa leikkausta varten. - Alavatsasta poistettiin leikkauksella n. 11x9x7 cm rasvakasvain joka oli hyvä laatuinen. - Alba täytti 9 vuotta   Helmikuu 2025 - TOS oli edelleen voimissaan - Kirjeenvaihtoa eläkevakuutusyhtiön kanssa. Uuvuttavaa henkisesti. Maaliskuu 2025 - Labrassa jälleen. - Terveyskeskus hoitajan juttusilla. - Kirjeenvaihtoa eläkevakuutusyhtiön kanssa. Uuvuttavaa henkisesti. - Puolivälin jälkeen lääkäreiden mukaan iski "noidannuoli", aika kova isku koska edelleen alaselkä kipeä ja puuduksissa. - Eli edellä mainitusta syystä matkasin 1. kertaa ambulanssilla ja 1. kertaa totuttelin kyynärsauvoihin. - Fyssarilla. Huhtikuu 2025 - Labrassa jälleen. - Erikoislääk...

Kauluri - Tuki Kauluri

Kuva
No nyt me ollaan Alban kanssa samiksii... tai no Albsul on kyl valjaat. Suosituksesta hommasin... sillä kaularangassa kaksi välilevyn pullistumaa, jotka todennäköisesti syynä kaikkeen käsien ja jalkojen vaivoihin. Pari päivää testissä, ja ei kokoaikaisesti. No tässä koneella ollessa tietty. Jos kädet suo niin tuohon täytyy neuloo joku kivampi väri päälle. Tosin tuki tarvis olla lapaluidenkin kohdalla, sieltäkin kipeytyy, ja no alaselälle tuki löytyykin, mutta se leikkaushaava on estänyt... tosin täytyy joku päivä testata. Tuntuu että tarvitsisin haarniskan. Sinänsä jännä tässä kohta kohta 1,5 vuotta menty "huoletta", mutta nyt sitten voi olla halvaantumisvaara pahimmillaan, ja toisiksi pahin, että joutuisi leikkuriin.... Jos se lääkäri olisi silloin juhannuksen jälkeen 2024 ne magneettikuvat avannut sanallisesti selkeästi ja oikein, olisi voitu ryhtyä heti jumppaamaan oikeita kohteita. Niin tässä on hieman haastetta ollut kirjoitella tänne - joitain face muistoja tai tuote-es...

Eilen tuli vuosi TOS-oireyhtymä diegnoosista

Kuva
Niinpä, mutta eipä tullut vielä sairauslomaa vaan se tapahtui kaksi kuukautta myöhemmin. Kuva muuten on omasta pihasta 09.10.2025. Terveyskeskus fyssari A4-jumpat ja sitten oikean fyssarin käsittelyt. Okei varmaan helpottanut osittain, mutta suurin helpotus tullut siitä että on ollut sairauslomalla ja ei ole voinut huovuttaa, jolloin sitä kautta helpotusta. Mutta onko TOS ainoa syy - ei, sillä samat oireet on kaularangassa esiintyvillä välilevyn pullistumilla ja mahdollisilla hermo puristuksilla. Oikeastaan tuo tieto on ollut käytettävissä 24.06.2024 otettujen magneettikuvien myötä, mutta silloin lääkäri oli todennut "ikään kuuluva normaali kuluma". Kuitenkin samoista kuvista on todettu kaksi, siis kaksi välilevyn pullistumaa. Taitaa alkaa syyt ja oireet pikkuhiljaa kohtaamaan. Mutta näistä enemmän kun lisätutkimukset ovat tehty.

Loppuunmyynti - Saunattukauppa.fi

Kuva
Monivaiheisen harkinnan jälkeen tämä on nyt se ratkaisu. Tavallaan tiennyt, että tämä tulossa, mutta olen koittanut purkaa vastantulevat "tuulimyllyt" osiin. Nyt vaan tuli sellainen "tuulimylly" jota en pysty purkaa, tosin se "tuulimylly" tavallaan purkaa minua. Eli fyysisistä terveydellisistä syistä "kamelin selkä katkesi"... tai omani. Tästä sitten kun tiedän tarkemmin, mutta näistä syistä joista muutoin aiemmin kirjoitellut ja parin vuoden lääkärillä juoksu rumba on tuottanut. Tosin luultavasti tämä vastaus olisi ollut jo yli vuosi sitten tiedossa, jos asiaa ei olisi kuitattu "normaaliin ikään kuuluvalla kulumalla". Mutta siihen sitten kun sen aika on. Vahvistuuko se tieto vai, ei niin tämä on se päätös kuitenkin. Toisaalta tätä kun tässä olen paloitellut, nyt tuntuu siltä, että ratkaisu on oikea, vaikka haikea ja vaikea. Tosin eipä tässä oikein muutakaan nyt voi. Siis verkkokauppani Saunahattukauppa.fi  sulkeutuu tämän vuoden lopuss...

Kuin jäitä polttelis... onneksi on kaunis syyspäivä

Kuva
Okei, lääkäri juttu sentään eteni, ja päästiin Absunkin kaa lenkille normisti. Tosin kotiin tullessa Alba huomasi koirakaverinsa, ja pihaan päästyämme ei sitten halunnut heti sisälle. Luuli varmaan, että kohta "ne tytöt tulee lenkille", no ei tullut. Olivat olleet juuri ennen meitä. Tossa yhden Kela-taksi matkan aikana ihmettelin, että paljokohan ihmisillä menee aikaa odottamiseen? Soita jonnekin ja kuuntelet pimeti-pomia, kaupan kassalla jonottaessa tai julkisia odotellessa jne? Itse taasen odotan nyt sitten lähetettä neurokirurgille, tai lähete on tehty, mutta sitä aikaa. Syystä jossain kohti sitten kun aiheesta jaksan kirjoitella. Vaikka tässä odottelun puolelle tuppaa menemään, niin silti takamatkalla tässä kirjoittelun kanssa....  

Olenko luulosairas?

Kuva
  Se ajatus on jokusen kerran tullut lääkärin vastaanotolla, kun lääkäri ei ole halunnut syystä tai toisetta ottaa tuntemuksiani vakavasti. No piti sitten Googlettaa mikä tuo luulosairaus oikein on? No aika nopean selailun jälkeen kävi ilmi, että siihen liittyy "pelko sairaudesta" ja ihminen tonkii netistä sitten kaikki pahimmat itseensä sopivat oireet. Tuon mukaan en siis ole. Olen kyllä Googlettanut oireitani, mutta hyllyttänyt niitä koska ei ne ei ole sopineet kuvaan. Kuten kohta vuosi sitten saamani TOS-oireyhtymä dg. Olin siihen törmännyt mm. lapaluiden välisenkivun hakutuloksella, ja jollain toisella, jota en nyt muista. Mutta hylkäsin ne koska "liian vähän mielestäni yhtäläisyyksiä." Siis saamani gd ei tullut ns. puun takaa. Sitten menin fyssarille, siis oikealle fyssarille. Hän totesi suunnilleen näin: "No ko. lääkäriltä tulee jatkuvasti näitä TOS juttuja." Hmm... Onko siis mulla TOS vai joku muu samat oirekuvat täyttävä, tai TOS, mutta sen taakse ...

Jalat kuntoon - jalkahoito

Kuva
Tuollaisissa maisemissa kävin jalkahoidossa 07.08., tuossa Häijäässä. Ihan perusjalkahoito ja piruttani sitten otin vielä säärikarvojen poiston. Niin terveyskeskuslääkärille aika tämän viikon loppupuolella ja aiheena "jalkani", ajattelin, että josko vaikka sitten kävisin. Ajanvarausta tehdessä en tullut kysyneeksi millä tekniikalla karvat revitään sääristäni, oletin että nyky sokeroinnilla, olin väärässä. Mutta ensin jalkojen hoitoon. Hoitaja rasvaili, rapsutteli, leikkeli ym. siinä samassa sitten höpötettiin yleensä terveysjutuista ja lääkäreistä. En sen kummemmin ehtinyt mainita, että jalat on raskaat kun hoitoa tekevä totesi "mummot kun käy hänellä ja valittavat väsyneistä jaloista, ja sitten on selvinnyt että kolesterolilääke on ollut yhteinen nimittäjä"... siinä hänen tuota kertoessa, nostin käden ylös, täällä sama juttua. No selvisi, että ainakin jotkut kolesterolilääkkeet aiheuttavat sen sivuvaikutuksena. Toki ko. lääkitys ollut pidempään kuin varsinaisesti h...

Ilouutisia - Saunahattukauppa.fi - jatkoaika

Kuva
Vielä on mahdollisuus... jatkuu 💙käsin huovutettuun 💙myrkyttömään 💙kunnolliseen 💙saunojaa huomioivaan 💙luontoa kunnioittavaan 💙100 % kotimaisesta suomenlampaan villasta huovutettuun 💙parempaan kuin muut saunahatut Alla 09.06.2025 kirjoittamani teksti.... "Jos arvostat kaikkea edellä mainittuja niin nyt on aika rientää  www.saunahattukauppa.fi  sivulle. Sivut ovat vielä auki 9.12.2025 asti, mutta valikoima käy vähiin. Terveydellisistä syistä uutta en ole vähään aikaan pystynyt huovuttamaan, joten valitse vielä kun voit." Tuossa yksi ilta kun nukkumatti ei saapunut ajoissa päässä pyöri erinäisiä asioita, sitten yhtäkkiä tupasahti mieleen että, hitsiläinen eihän mun ole pakko sulkeakaan verkkokauppaa 🚨. Siis se sulkemispäätös perustui siihen, että näytti vahvasti siltä että joudun ilmoittautumaan työkkäriin, edes jonkinlaisen toimeentulon turvan vuoksi. Oli vähän se pahin tulossa, mitä ryhtyessäni päätoimeksi ryhtyessäni ajattelin. En pelännyt sitä että työni ei elättäis...

Puidenkanto "ihottumaa"

Kuva
Kuva jokusia minuutteja myöhemmin kun otin yhteen kosteahkon maapinnan kanssa. Oli eilen aamu kymmenen jälkeen tarkoitus viedä vielä tuosta pihalla olevasta puukasasta puita puuvajaan. Yhden pienen sylillisen sain vietyä - no normistikin jaksanut noin 10 sylillistä ja sitten on huilittava vähän pidempään. No toinen sylillinen valmiin ja käännyin puuvajaa kohti, no joo puoli käännöstä ja sitten suunta alas, sen verran ehdin ajatella, että nyt oikeasti kaadutaan, ei pysty tekee korjausliikkeitä. Jalan alla taisi olla ei niin tasaista, ja hupsis tulin vasemmalle polvelle ja puut sekä silmälasit lensi maahan... kyllä silmälasit monikossa toiset päästä ja toiset puseron kauluksessa roikkuvat.  Käsien asennosta nyt en osaa sanoa, mutta sen tiedän, että päätäni en lyönyt, mutta ehkä niska vähän notkahti? Ylös nouseminen ei tosiaankaan ollut mitään "nopeasti ylös - näkikö kukaan?"-tyylinen. Pikemminkin totesin, että nurin menin ja miten tästä sitten ylös? Tovin siinä kyselin jalkavoi...

Maanantai - vko 26 - vuosi 2025

Kuva
Pää on kyllä aika tyhjä, aiheita ja kirjoittamattomia ideoita on kyllä, mutta kun ei oikein jaksa, siis kun olen esimerkiksi käynyt kaupassa, niin sitä on yllättävän puhki. Kädet tietty vaikka pienet ostokset tai kantamukset. Alaselkä väsynyt. Jalat myös. Niska rutisee. Ai niin ja korvassa on outo tunne. Aiemmin totesinkin, että raajat ei toimi, mutta onneksi pää vielä toimii. No pikkuhiljaa alkanut epäillä, että toimiiko. Niin väsyminen ei tarkoita sitä "treenin puutetta" sillä sitähän ne sai silloin kun pystyin huovuttamaan, ja sitten vaan "virta pois" tai siis rupesi hiipumaan. Absun kanssa lenkkeilyt, mutta silti jalat on jo väsyneet ennen lenkkiä. Siis vaikka periaatteessa näytän terveeltä, niin keho on toista mieltä. Itsenäkin se ärsyttää. Sitten kun nuo raajat ovat "väsyt" niin ei sitä oikein pääkään jaksa toimia. Huomenna on vika TOS-fyssari, sitten tauko ja katsotaan muuttuuko mikään. Seuraavan viikolla on lääkäri, korva ym. Onneksi nämä ramppaami...