Jalat kuntoon - jalkahoito
Ihan perusjalkahoito ja piruttani sitten otin vielä säärikarvojen poiston.
Niin terveyskeskuslääkärille aika tämän viikon loppupuolella ja aiheena "jalkani", ajattelin, että josko vaikka sitten kävisin. Ajanvarausta tehdessä en tullut kysyneeksi millä tekniikalla karvat revitään sääristäni, oletin että nyky sokeroinnilla, olin väärässä.
Mutta ensin jalkojen hoitoon. Hoitaja rasvaili, rapsutteli, leikkeli ym. siinä samassa sitten höpötettiin yleensä terveysjutuista ja lääkäreistä.
En sen kummemmin ehtinyt mainita, että jalat on raskaat kun hoitoa tekevä totesi "mummot kun käy hänellä ja valittavat väsyneistä jaloista, ja sitten on selvinnyt että kolesterolilääke on ollut yhteinen nimittäjä"... siinä hänen tuota kertoessa, nostin käden ylös, täällä sama juttua. No selvisi, että ainakin jotkut kolesterolilääkkeet aiheuttavat sen sivuvaikutuksena. Toki ko. lääkitys ollut pidempään kuin varsinaisesti huomannut, mutta toisaalta jos se on ollut alkuun vähäistä ja mennyt ns. "iän piikkiin", kun nyt sitten voimakkaampaa eikä varsin millään selityksellä selvinnyt, paitsi nyt näytti siltä.
Se että nykyisien noin kahden vuoden lääkäri-kierteen aikana ei yksikään ole ottanut asiaa puheeksi ja tähän aikajanaan mahtuu kuitenkin kaksi kontrolli käyntiä. Täytyy selvittää ensi lääkärikäynnillä.
On se vaan kumma, jutteli sitten kenen kanssa tahansa aiheesta, niin aina saa kuulla että "joutuu väkisin vääntämään rautalangasta", vaatimalla vaatimaan saadakseen asiallista hoitoa.
Tämä oli tällä hoitajalla ensikerta, ja siinä kun totesin kaularanka magneetista ensimmäistä saamaani lausuntoa "ikään sopivaa kulumaa", ja tuhahdin, että aina vedotaan tai sanotaan, että "se on se ikä". Juu mutta kun pitäisi pysytä tekemään töitä näiden "iän tuomien juttujen" kanssa. No hoitaja siihen hieman naurahtaen, että "oletko sä vielä edes viittäkymmentä?" ja ihan tosissaan totesi. Kiitin, todeten, että "kuun lopulla kyllä täytän kuusikymmentä, et on mulla henkkarit mukana".
Tosin ei tämä mikään uusi tilanne ole minulle, oikeastaan koko ikäni saanut kuulla "ei voi olla totta - luulin nuoremmaksi" - no joo luullaan 10-vuotta nuoremmaksi ja minä tunnet taasen itseni 10-vuotta oikeaa ikääni vanhemmaksi, etenkin nyt kun näitä kaiken maailman "iän tuomia" juttuja on ilmaantunut.
Niin siis vielä tähän säärikarva asiaan. Siinä jo hoitaja kuumavahaa levitteli, kun itselle valkeni, että ei sokerilla, tosin en tiedä onko kuin eroa. Siis eipä siitä karkuunkaan. Asennoitumaan siihen, että kohta nippaa. No ei oikeastaan nipannut hirveästi, ihan siedettävästi homma hoitui.
Kyselin eräiden sukkien perään, mutta hänellä oli vain 43-45 kokoa, ihan huvikseni olisin ostanut yhdet ja testannut kuinka "muovi hengittää", mutta ei ollut niin sitä testiä nyt ei sitten ainakaan tähän kohti tule. Somessa vaan pyörii mainosta kuinka ylivoimaset ovat.
No säärikarvat poistettuna ja jalat hoidettuna kotiin.

Kommentit
Lähetä kommentti