Tekstit

Näytetään tunnisteella Itu kiittää ja kumartaa merkityt tekstit.

2026 - Blogit.fi sijoitus 20-2026

Kuva
Kiitos blogini lukioille 💚 Kaikki blogit 55. sijoitus tuolla kuvan kaappaus hetkellä maanantailta 11.05. Viime viikon muutos tuohon listaukseen aiheuttaa itsessäni sen päätöksen, että tämä on viimeinen viikkopostaus tästä. Sijoitus vaihtuu ilmeisesti lähes reilaajassa, ja itsellä se on ollut 50.-57- nyt kun seurannut. Toki viikoittaista muutosta voisi seurata, mutta nyt tuntuu että seurannan teen vain itsekseni. Oikeastaan omalla tavallaan helpotus tuo ettei tarvitse miettii onko top10 vai ei, etenkin kun edelleen itselleni tätä oikeastaan teen. Mutta kun se listaus oli niin tulihan sitä seurattua. Nämä aihe prosentit on kivoja, tosin tulkinnat mikä mihinkin kategoriaan kuuluu on jänniä - vesirentukoista kuva oli "käsityö" ja joku muu kanssa, ei ihan kohdilleen. No mutta eihän se elämäkään aina mene kohdilleen.  

Blogit.fi sijoitukset uudistus viikolla 19-2026

Kuva
Tämä ei ihan ensimmäinen havainto tältä päivältä, mutta siis uudistusta tilastoihin. Näyttäisi oleva että on vain yksi lista - kaikki blogit, ja aihepiireittäin jäänyt TOP10 pois. Oikeastaan itselle helpotus, se TOP10 listalla oleminen, vaikkakin itselleni tätä teen niin oli pieni "apina" olkapäällä. Eli nyt sijoitus 50. kaikki blogit - kiitos 💚 Tilastoista tykkäävälle, kiva nuo aihe prosentit, ensimmäisen kerran kun tämän uuden näin niin käsityöt oli 51% mun blogissa. Tuohon tuli yksi postaus jossa kuvitus Google AI Gemini  

Blogit.fi tilasto 2026 - viikko 19

Kuva
Kiitos jälleen 💚 Nyt oli pienoinen aavistus, mutta sehän olisi voinut mennä mönkään, eli Käsityöt ja askartelu 3. sija Kaikki blogit 41. sija  

Anna mulle adjektiivi

Kuva
  Kommentoi tähän postaukseen joku adjektiivi - en hae värejä ilmaisevia sanoja. Olen kirjoittanut tarinan, joka kaipaa adjektiivejä. Tämän pyyntöni julkaisen eri some-tileilläni, joista kerään jotakuinkin saapumisjärjestyksessä adjektiivit ja lisään tarinaan. Julkaisen tarinan kesän 2026 aikana. Kiitos. 1. dian kuvitus tehty Google AI Geminillä #byitu #saunahattuhuovuttajanpäiväkirja #saunahattu #saunahat #sauna #bastu

2026 - Blogit.fi TOP 10 sijoitus, viikko 18

Kuva
Kiitos 💚 Käsityöt ja askartelu sija 4. Kaikki blogit sija 40. Nyt osuin jälleen oikeaan että alas tullaan, tosin pudotus oli maltillisempi  

Blogit.fi TOP 10 sijoitus viikko 17-2026

Kuva
Kiitos 💚 Kahtena kuvana, en tiedä onko selkeämpi? Käsityöt ja askartelu 3. sija Kaikki blogit 38. sija Nyt täytyy todeta, että tästä oli hienoinen aavistus, ehkä olen alkanut ymmärtää kuin tuo toimii. Tosin ei voi koskaan tietää kuinka muut blogit on saanut tykkäyksiä, kommentteja, lukukertoja jne...  

Iso villantuoksuinen KIITOS

Kuva
Iso villantuoksuinen KIITOS @isokummun Isokummun Kehräämö Vaikka heräänkin ja käyn nukkumaan mm. särkevin ja pistelevin käsieni kanssa, siis olkapäästä sormenpäihin, intoa on, ja samalla pieni pelko pystynkö, jos niin kuinka kauan edes neulomaan - siis huovuttamaan käsin en enää pysty - kun vertaa tilannetta vuoden ja kahden taakse ja se kuinka se on kehittynyt niin "myrkytöntä villaenergiaa" näistä - on ainakin tulee hyvä mieli. Esittelypaketin vyytetejä siis noi satunnaisvärit Hahtuvakiekkoja isompia ja pienempiä, ja sitten Vesa-villatakiini luonnonmustat langat - niin viimeinen isompi työ sukaat ja myssyt toistaseksi luonnistuu, tosin hitaammin kuin aiemmin. #byitu_vesavillatakki tägin koitan muistaa laittaa julkaisuihin jos haluat seurata työn edistymistä. Niin kaikkihan on myrkyttömästi valmistettuja 100 % suomenlamaanvilloja. #isokummunkehräämö #byitu #Villaenergiaa #myrkytöntävillaenergiaa #suomenlampaanvilla #myrkytönvilla #itukiittääjakumartaa Paketi...

Blogit.fi TOP 10 viikko 16 - 2026

Kuva
Itu kiittää... nuolet on unohtunut mutta kaksisijaa alas on tultu ja se oli tällä kertaa se oikea oletuskin ainakin se, että alaspäin. Käsityöt ja askartelut 4. sija 👇 Kaikki blogit 37. sija 👇 Maanantaina tän "kaappasin" mutta nyt sit...  

46. Inspiraatioperjantai - inspiroidu aiheesta "Huhtikuu"

Kuva
1. Inspiroidu - kuvaamalla tai - kirjoittamalla tai - runoilemalla tai - tanssimalla tai - maalaamalla tai jne. 2. Tee siitä postaus blogiisi tai some tilillesi. 3. Laita tunnisteisiin "Inspiraatioperjantai" 4. Halutessasi kommentoi tätä juttua ja lisää suora linkki kyseiseen artikkeliin. Siten muutkin halutessaan voivat käydä katsomassa miten inspiroiduit ja kommentoimassa, tämä kaikki siis vapaaehtoista. 5. Ja tietenkin, hyvien tapojen mukaan mennään 6. Julkaise silloin kun itsellesi sopii, ei aika rajaa   🌳 46. Inspiraatioperjantai - inspiroidu aiheesta "Huhtikuu" No tästä kuustahan se aihe tupsahti, ei hirmu ylläri. Wikipedia: " Huhtikuun suomalainen nimi on johdettavissa metsätöistä, kun keväällä kaadettiin  havupuukaski  eli  huhta ." Lähde:  https://fi.wikipedia.org/wiki/Huhtikuu Eli siis Huhtakuu voisi olla myös...  Kuvan puute ei kyllä ole havupuuta, mutta kovin on monelle pihalle ilmestynyt moisia puukasoja. Itu kiittää "majavaa" Inspi...

Blogit.fi sijoitus viikko 15 - TOP 10

Kuva
Kiitos 💚 No niin sija 2. käsityöt ja askartelu kaikki blogit 31. Ehkä on vain parempi olla miettimättä miten tuo sijoitus muodostuu. Itseasiassa tuli vuosi täyteen TOP 10-listalla  

2016 - Pentu-Tubberi tuliaiset

Kuva
 

Blogit.fi 2026 vko 14 - TOP 10

Kuva
Vko 14 ja sijotukset Käsityö ja askartelu 4. Kaikki blogit 33. Kiitos 💚 Hauskasti menee ristiin ennakko odotukset, luulin että ehkä edelleen 2., jostain kumman syystä. No olikin 4. ja sen kun näin niin outo huojennuksen olo valasi kehon, hassua sekin toisaalta.  

Blogit.fi - 2026 viikko 13 - TOP 10

Kuva
Kiitos taasen TOP 10 lista on toviksi paikoillaan, ei ole punaisia tai vihreitä nuolia. Käsityöt ja askartelut 2. sija Kaikki Blogit 26. sija  

Blogit.fi TOP 10 viikolla 12-2026

Kuva
Oho - kiitos 💚 Oletin... siis nyt kuulostaa taas joltain itseni vähättelyltä, mutta oikeasti jo viikko sitten oletin ja nyt olin lähes varma, että sija on neljä tai huonompi, mutta kiitos 💚 Kun katsoin listaa ensin ajattelin että kun ei 3. tai 4. sijalta löytynyt, että pudonnut alle 10. sijoituksen. Sitten kun näin tekstin tuossa vasemmassa alareunassa niin - Oho Ja kiitos uusi seuraaja tullut - nyt teitä on kaksi 💚💚 Käsityöt ja askartelu 2. Kaikki blogit 27.  

Blogit.fi sijoitus viikko 11-2026

Kuva
Kiitos 💚 Hieman järkyttynyt, olettamus olisi sija 6. tälle viikolla tai jotain, mutta siis Käsityöt ja askartelu 3. Kaikki blogit 28. Olisko hiihtoloilla osuutta, suuntaan ja toiseen?  

Blogit.fi - Sijoitus 10 viikolla vuonna 2026 - TOP 3

Kuva
Käsityöt ja askartelu 3. sija Kaikki blogit 29. sija - taitaa olla tähän asti ennätys Kiitos 💚  

Blogit.fi TOP 10 - sijoitus 5. tai 6. - vko 9

Kuva
Käsityöt ja askartelu 5. tai listauksen mukaan 6. Kaikki blogit 32. No kiitos joka tapauksessa  

Blogit.fi 2026 TOP 10 sijoitus 8 viikolla

Kuva
Käsityöt ja askartelu viime viikosta yksi alaspäin eli 6. Mutta kaikki blogit viimeviikosta taasen yksi ylöspäin eli 33. Tämä kategoria taitaa olla aika suosittu? Kiitos 😊  

Blogit.fi sijoitus 06-2026 - TOP 10

Kuva
Edelleen 4. sija Käsityöt ja askartelu, Mutta kaikissa blogeissa 33.  Viime kuukausi oli kyllä muutenkin aika vilkas jos laskureihin luottaa taisi tulla uusi kk-ennätys  

4-vuotta sitten: Valtava kiitos naapuriin

Kuva
Valtavan isot kiitokset koiranaapuriin Piha aurattu ja enemmänkin - Pesosen siistiminen ei kuulunut siihen ja nyt Pesonen on jaloitellut Postiin ja takasin. Pesosen ympäristö saa sit vaik huomenna viimeistelyn... mut siis aivan valtava apu, ja nyt on tilaa enemmänkin lykkiä lunta kun kasat vähän syvemmällä pihassa.