Paskamyrsky somessa AI kuvituksesta

Tämä kirjoitus sai pienoisen paskamyrskyn eräällä sometileistäni. > https://saunahattu.blogspot.com/2026/02/huovutan-sitten-ai-kuvituksena.html

Kyseinen kuvan on luonut Google AI Gemini.

Heti alkuun, en ole tekoälyn puolella, ja kyllä jos asetetaan kysymys. Kuvitus kuva AI:llä vai kuvittajan tekemä? Niin tietenkin kuvittajan, aito on aito. Mutta omalla kohdalla tämä ei ole näin mustavalkoinen, ja varmaan myös muidenkin kohdalle.

Olen käsityöläinen, tai siis teen käsillä nykyään minkä pystyn. Osaan jonkin verran piirtää/maalata, kuten joissain saunahatuissani on villamaalausta. Mutta käteni ei enää toimi kuin ennen, ja sen mitä niillä voin tehdä säästän oleelliseen.

Kuvat ovat enemmän, myös tämän blogin kuvittamiseen jos aitoja ei ole saatavilla. Jos AI-kuvitusta ei olisi saatavissa, en kääntyisi kuvittajan puoleen. Omalla kohdallani kuvittaja ei ole menettänyt tulojaan ollenkaan. Lisäksi onhan noita Avattaria ollut jo pitkään ja muita kevyempiä kuvituksia, fb:n tarrat, onko ne oikeasti joku tehnyt vai tekoäly? En tiedä, tosin osa on tekijänoikeudellisia kuvia, niistä varmaan on tekijät osansa saaneet.

Itseasiassa jotkut AI-kuvat joita olen "luonut" ovat suurimmalta osalta ihastuttaneet minua tai jotkut huvittaneet, siis luonut iloa minulle ja tuoneet hyvänolon, itselle jatkuvaan epämukavuuden tunteeseen, joka johtuu käsistä, niskasta jne... Olen siis saanut hyvänolon tunteen. Miten mitata mielen hyvää oloa, juu en ole kouluttunut siihen, mutta siis onhan paljon asioita joita tehdään hyvän olon saamiseksi ja ne kuluttavat kaikki luonnonvarojamme.

Tekstissä kerroin, että olen AI-vastainen ollut, enkä tykkää siitä kuinka etenkin tekstit vääristelevät asioita. Toki sehän on selvää ne kerätään eri kirjoittajien sivuilta ja ei niiden oikeudenmukaisuutta tarkisteta, ne on AI:lle totta, vaikka olisi täyttä 💩. Pahimmat tietty ne joissa on sekä että, lukija voi hämmentyä täysin.

Toki myös kuvien kohdalla, mutta sitä en tullut julkaisua julkaistaessa ajatelleeksi, että tekijänoikeuksia on loukattu, eli tavallaan kuvat on varastettuja?

Se sai miltei heti julkaisun jälkeen kommentin, jossa tuomittiin myös luonnontuhoojaksi ja "varkaaksi". Ja loppupeleissä sen, että kommentoijan mielestä yrittäjä joka käyttää tekoälykuvia on arvoltaan nolla.

Arvatkaapa vain sattui, nollaksi tituleeraaminen. Somen arkipäivää vaikka ei piitäsi, etenkin yrittäjältä joka itse luo somesisältöä. Jotenkin ymmärrettävää olisi ollut, että kommentin olisi laittanut yksityishenkilö.

Pyysin kertoaan, että miten paljon käyttää luonnonvaroja? Sain vain vastauksen tutki, eli ei mitään konkreettista. Kerroin, että jos tuolleen väittää pitää olla jotain johonkin mihin verrata. No ei en saanut joten kulutin "luonnonvaroja" etsiessäni tietoa.

Tässä muutamia poimintoja jotka Googlen tekoäly kertoi, joten tietyllä varauksella siis nämäkin:
💦 Yhden uuden puuvillaisen t-paidan valmistamiseen kuluu keskimäärin noin 2 700 litraa vettä.
💦 Yhden pellava paidan puolestaan n. 300 -700 litraa
💦 Yhden minuutin mittaisen tekoälyvideon tekeminen voi kuluttaa jopa 30 litraa vettä.
💦 Yksi ihminen, kun käy suihkussa kuluu minuutissa n. 15-18 litraa vettä, kymmenessä 150-180 litraa. Käykö kukaan minuutissa suihkussa?
💦 10-50 kysymyksen keskustelu tekoälyn kanssa kuluttaa vettä n. 0,5 litraa
💦 Tunti somessa kuluttaa vettä n. 430 dl eli 0,43 litraa.
💦 Yhden kuvan tekeminen tekoälyllä (esim. Midjourney, DALL-E) kuluttaa vettä n. 0,3-0,5 litraa.

Datakeskukset käyttää vettä jäähdytykseen, datakeskuksen alle kuuluu kaikki nettitoiminta, eli kuvapankkien, verkkosivujen, sähköpostit, verkkopankit, eri some tilit, jne.. eli on aika hupaisaa tuomita jonkun sovelluksen käyttäjä tuon perusteella vaikkapa kirpparilta ostettu puuvilla päällä. Siis tämä oli perustelu "että kirpparilta voi ostaa". No onhan se kirppariltakin ostettu t-paita kuluttanut sen veden. Toisaalta tämä joka on sen myyntiin laittanut niin onko ostanut uuden tai jopa kaksi? Tuntui siltä, että kommentoija oli jäänyt omaan näkemykseensä niin kiinni ettei osannut irrottaa.

No hän siiten omalla sometilillään seuraavana päivänä loi aisata julkaisun. Julkaisussaan hän edelleen piti kannastaan kiinni, että kaikki tekoälykuvat ovat varastettuja ja yrittäjät jotka käyttää niitä ovat varkaita ja luonnonvarojen tuhoojia, sekä arvoltaan nollia hänelle... tai jotenkin noin.

Itselle oli uutta ja minusta tuntui, että minut tuomittiin ilman kuulemista, ilman että voisin kertoa kantani, samoin kaikki muut yrittäjät jotka käyttävät. 

Kuinka paljon on tekoälypohjaista käyttöä, ihan ilman suoraa AI-kuvia tai kyselyjä, veikkaan että on mutta sitä ei tule ajatelleeksi.

Varastamisesta olen sitä mieltä, että ei sallittua, eikä tekijänoikeuksien loukkaaminen. Mutta itselläni ei riitä tietotaito tuon aisan tuomitsemiseen tekoälyn kohdalla.

Valitsin piirrokset ja tietyn tyylin, ja etenkin se eka kuva joka tämän 💣💥niin siinä oli paljon virheitä, eli ei varmaan ollut jonkun yksittäisen taiteilijan tekemä. Itseasiassa oli elementtejä omista huovuttamistani saunahatuista kyseisessä kuvassa 😉

AI Google: "Vaikka tekoälykuvat eivät ole "varastettuja" perinteisessä mielessä (eli ne eivät ole suoria kopioita), ne on luotu käyttäen hyväksi muiden tekemää työtä ilman lupaa, mikä on keskeinen eettinen ongelma. Tekoälykuvien käyttöön liittyy siis juridisia ja eettisiä riskejä, erityisesti kaupallisessa toiminnassa."

Eli jos ihminen tekisi tuon ottaisi vaikutteita eri kuvista ja loisi oman, olisiko se sitten varastamista - toki jos "leikkaa liimaa"-systeemillä, mutta jos siitä luo omalla tyylillään omanlaisensa? Kuten AI luultavasti aika usein tekee. Myös miettinyt näitä jotka maalaavat/piirtävät jostain julkisuuden henkilöstä kuvan ja julkaisevat ja ehkä myyvät, niin joo tekijällä on tekijän oikeus, mutta siinä on kopioitu toisen persoona - mietin, että jos olisin julkkis ja minusta tehdään maalaus tietämättäni ja se myydään, niin tuntisin, että "minut on varastettu".

Tämän tyylisen keskustelun varmaan voi siirtää kun tuli Internet, tai kun tuli muu teknologinen kehitys. Aina luonnonvaroja kuluu. Laitoinkin kommenttiini, että jos vaikka tästä edes sitten kirjoitettaisiin kirjeitä ja maalattaisiin taulua.. niin ja vaikka kirjekyyhkyt välittäisivät nämä sitten perille?

Mutta kommentoijan mielestä se on turhaa käyttää tekoälyä koska on kuvapankkeja.. no ne ei kaikkeen taivu. Ja voiko olla että kuvapankkien kuvat ovat 100 % niiden kuvien tekijänoikeuksien haltioiden?

En puolustele tekoälyä, esitän vain kysymyksiä ja haluan vastauksia, ihan samoin kuin saunahattujenkin kanssa. Jos on tullut jotain ei suotuisaa, olen muuttanut linjaa, etsinyt parempaa. Mutta kommentoijain mielestä yrittäjä ei saa tehdä virheitä, tai siis se vaikutelma tuli.

Vielä sen verran hänen seuraavan päivän postaukseensa, että hän ei suoraan minua maininnut, mutta hyvin kävi ilmi, että sanat oli suunnattu minulle. Esimerkiksi:  referoitu "nämä yrittäjät nostaa mainonnassa ja markkinoinnissaan esille, sen kuinka tärkeää heille vastuullisuus on."

Kyllä oli vielä monikossa. Itseasiasiassa itse en ole korostanut omaa vastuullisuuttani, en kertonut, että tuotteet ovat ekologisia jne. Olen tarkoituksella välttänyt tuota, olen kertonut saunahattuni materiaalista, sen, että miten se on valmistettu?, missä se on valmistettu?, käytetyt kemikaalit, värit ja syyt miksi? Siis en ole törmännyt yhteenkään saunahattuja myyvään yritykseen jossa nämä asiat olisi kerrottu. Olen siis epäonnistunut viestinnässä vai olenko? Jos vastaanottajalle on tullut tuo, että "tuonut esille vastuullisuutta"? Onko vastaanottajan ottajalla kylyä ymmärtää ja erotella nämä asiat? En tiedä, tiedän vain sen, että hänen arvostuksensa on nolla minuun yrittäjänä, vaikka tuotteeni on sitä mitä on. No se on hänen näkemyksensä, laitoin että en arvota häntä hänen valintojen perusteella.

Ja siis tuotteen osalta, en sitä olenko itu-hippi - itseasiassa muutaman kerran laittanut "vaikka olenkin Itu, niin en ole itu-hippi". 

Toki jonkun verran valintoja ohjaa luonto, mutta ennen kaikkea kotimaisuus, ja se on jo itsessään luontoystävällistä, ei ole rahtikuluja ym. ympäristöä rasittavia kuluja. 

Jaa olikos mulla joku pointti, muuta kuin se, että purin pahaa oloa ja saamaani kipua tuosta "tuomiosta"... ja kyllä se oli henkilökohtaista vaikka puettu monikkoon. 

Itsekin kommentoin kipakasti, mutta tuotetta, materiaaleja ym. ja suurimaksi osaksi muiden "saunahattu" hypetys se on tietämättömyyttä, mitä materiaaleja ne oikeasti ovat.



Lähteet: 
AI-Googlen vastauksia veden kulutukseen tekoälyn käytöstä
https://nytta.fi/2024/06/10/miksi-pellava-on-ymparistoystavallisempi-valinta-kuin-puuvilla/


PS. olen poistanut omasta somesta ko. kommentoijan kommentit sanotaanko nyt vaikka yksityisyys suojan takia. Ja mieluummin mukavaa sisältöä kuin.... 💩 - vaikka se myisi ja kiinnostaisikin enempi.

Kommentit

Luetuimmat

Ambulanssilla sairaalaan, sairaalaan...

"Kuka lienetkin olet?"

Tiesitkö että "100 % villa" joka on Superwash-käsittely sisältää mikromuovia

Kierros vielä ja uudestaan.. sairaalaan...

Kylpytakki - kallista muovia

Itu - wc-pöntön puhdistus 6-0

Eräs lääkärikäynti - Osa 1. Tulosyy

Siemennäkkileipä - kaura-siemen mix "näkkileipä"

Suomalainen Menestysresepti 2026 - Shalaatti

Tee se itse - pyykkietikka