Joku kumma "tukka-kriisi" - osa 10. - Se on nyt tässä tällä erää

Kolme viikkoa sitten tämä saaga sai päätöksensä. Eli 30.10.2025, 3 kuukautta "rotanhäntien" laittamisesta kokolailla... siis neljännes vuosi tässä tätä kriisiä eletty 😂

No siis olin selaillut kuviani eri hiustyyleistä ja lähinnä väreistä. Niitä kuitenkin on jokunen, toki ei koko sateenkaarta.

Päädyin lilaan, no sitä ei löytynyt lähikaupasta joten lähi kampaamoon ja ajankin sain silloin seuraavalle päivälle.

Siinä sitten värikarttoja katsellen niin löytyi lähes sama jota kaupan purkistakin, ja oli siinä sitten fuksia/purppura sävykin.

Olin myös ajatellut vaaleanpunaista, juu tovin ihan tosissaan ajattelin, mutta sitten, että olisiko se vähän ... no kaikenlaisia skenaarioita kävin läpi. Mutta lopulta siis päädyin lilaan.

Sitten siinä kampaajalla selvisi syykin "kananmuna" vaalennuslopputulokseen. Toki jos olisin jossain kohti pysähtynyt tuumimaan olisin keksinyt itsekin, mutta amatöörinä siis vaalensin, vaikken nyt ensimmäistä kertaa elämässäni. 

Joskus heinäkuun alussa värjäsin punaisella, ja sen jälkeen jatkojen jälkeen oma väri sai kasvaa... siis "rotan häntien", juurikasvua en ollut tietty värjännyt.

Ja kun sitten vaalensin niin tietty se juurikasvun osuus vaaleni huomattavasti helpommin kuin hius jossa väriä. No silleen... mutta se on nyt hoidossa.

Halusin myös yhden raidan sillä purppura/fuksialla. Ja se onnistui koska olin poistanut väriä... muutoin ilman eri värin poistoa se ei olisi onnistunut, eli jotain hyvää tuossa blondaussekoilussa oli.

Eli sivulle yksi raita ja loput liilaksi ja a-vot Itu oli tyytyväinen. Myös hiukset olivat tietty kasvaneet ja nyt sen kriittisen lyhyyden jälkeen ok, tosin saavat kasvaa edelleen, tavoitteena on syyskuu 2023 pituus.

Nyt siis heipat tälle kriisille ja uutta kohti 😂😂😂😂😂
 

Kommentit

Luetuimmat

Ambulanssilla sairaalaan, sairaalaan...

"Kuka lienetkin olet?"

Tiesitkö että "100 % villa" joka on Superwash-käsittely sisältää mikromuovia

Paskamyrsky somessa AI kuvituksesta

Kierros vielä ja uudestaan.. sairaalaan...

Kylpytakki - kallista muovia

Itu - wc-pöntön puhdistus 6-0

Eräs lääkärikäynti - Osa 1. Tulosyy

Siemennäkkileipä - kaura-siemen mix "näkkileipä"

Suomalainen Menestysresepti 2026 - Shalaatti