Tekstit

Mä siis olen Itu

Kuva
Mä siis olen Itu, Vantaan Seutulasta syntyisin Saunahattu-Itu eli lempinimeni on Itu, jonka sain, kun pikkuveljeni Tomi opeteli puhumaan. Ritva on siis nimeni, ja minulla on kaksoissisko Tuula, jota olen 13 minuuttia vanhempi. Taiteellisuuteni ja luovuuteni olen perinyt Anneli-äidiltämme. Ja pitkään olinkin sitä mieltä, että pelkästään kiinnostus käsitöitä kohtaan tulee hänen puoleltaan. Mutta tuossa kun kerran sähkörukilla kehräsin ja juttelin samaan aikaan Risto-isämme kanssa, niin hän kertoi, että Helmi-mummo, eli hänen äitinsä oli keritsenyt Seutulan kylän lampaat. Lisäksi isovanhemmillamme oli kaksi lammasta, joista mummo karstasi ja kehräsi lankaa ja neuloi neuleiksi. Harmaita, kun olivat musta ja valkoinen lammas. Meidän lapsuudessa lampaita ei enää ollut oli vain kanala. Mutta käsikarstaimet, rukin ja kanalatallin seinässä roikkuneet ruosteiset keritsimet muistan nähneeni. Tässä siis oli pala taustaani.... #byitu #saunahattukauppa #saunahattukauppafi #saunahattuitu #saunaha...

Jäniskevennys

🐰 

Hyvää nimipäivää Marita ja Marjo-ponchot

Kuva
www.saunahattukauppa.fi sivulta löytyvät hävyttömin halvoin poistohinnoin kotimaista käsityötä jokainen on uniikki yksilönsä. #byitu #saunahattukauppa #poncho #konttineule #konttineuleponcho #käsinneulottu #viitta  

Materiaali maanantai -Paperi

Kuva
Saunahattu ryhmä: Henkilöautot. Heikoin materiaali/ominaisuus määrittää ryhmän. Paperi on: - Hengittävä "luonnonmateriaali" - Likaa imevä - Saumaton jos paperilangasta Paperi ei ole: - Antibakteerinen luonnostaan - Likaa hylkivä - Lämpöä eristävä. Kotimaisuus? Mahdollisesti, vaikka kovin on paperilaitoksia alas ajettu. Ekologisuus? No kertakäyttö juttu suurimmaksi osaksi  Paperin tuotantoon en ole perehtynyt. Itse valmistanut kotitekoista paperia, mutta se onkin sitten ihan eri juttu. Paloturvallisuus? Paperi syttymispiste on suunnilleen sama kuin puulla, eli ei paloturvallinen. Etenkin jos joitain kemiallisia väri- tai muita aineita niissä on. Muuta: Miksi koko Paperi on materiaaleissa, no siksi että erääseen blogiin juttua saunahatuista ja sen yhteydessä nousi materiaalina Paperi. Olin ihmeissäni. Saunatuotteeksi eli saunatyynynpäälliseksi, olen kyllä törmännyt erään paperilankaa valmistavan yrityksen yhteydessä. On selvää että askartelu ja neulonta tai muutoin käsityömater...

Kolme sydäntä

Kuva
💖💖💖

Saunahattu sunnuntai - osa 6. - Koko luokat

Kuva
Ne on pyöreitä.. näytti että M-koosta on haukattu - ei ole. Vaik syötävän suloisia ovatkin. Koot ovat seuraavasti: n. 38-43 cm = XXS n. 43-54 cm = XS n. 54-57 cm = S n. 57-60 cm = M n. 60-63 cm = L Nämä ovat suuntaa antavia ja tulevissa videoissa sitten näihin "Muuttujiin" sitten tarkemmin. Näistä Saimaannorpista ja Kuuteista menee sitten 2 euroa/saunahattu Suomen luonnonsuojeluliitolle Suomen luonnonsuojeluliitto / @luonnonsuojeluliitto Saimaannorppien suojeluun. Nää on luultavasti luontoystävällisimmät ja kotimaisimmat tuotteet joista tuki menee, Saimaannorppa olisi hyvinkin iloinen. Nämä ovat @isokummun / Isokummun Kehräämö karstannut luontoystävällisesti ilman kehruu öljyä suomenlampaanvillasta, ja olen ne käsin huovuttanut kotimaisella luontoystävällisellä saippualla. Katso video #byitu #saunahattukauppa #saunahattukauppafi #saunahattusunnuntai #saunahattuitu #saimaannorppa #kuutti #suomenluonnonsuojeluliitto #saunahattu #saunahat #hankikerrallakunnol...

Sanna-saunatyyny vol. 2

Kuva
Vain 100 % lampaanvillasta valmistettu tai puinen on tätä Sanna-saunatyynyä parempi, mutta nämä Sannat ja pari Sakaria on sitten seuraavana, ja tiedätkö miksi? He ovat 100 % pellavaa, jossa täytteenä 100 % kotimaista lampaanvillaa. Luonnostaan antibakteerisia ja likaa hylkiviä materiaaleja, toisin kuin keinotekoisesti antibakteeriseksi tehty styrox tai vastaava muovitäyte (joka ei kukkapenkissä lahoa vaan muuttuu mikromuoviksi sun juomaveteen), taikka likaa imevä puuvillasekoitteinen päällinen. Saunasisustustyynyt, joissa ei ole edes tyynynpäällistä ja joudut pesua varten tunkemaan sen "patukan" pesukoneeseen ja toivomaan että rumpu kestää... Näitä ei tarvitse pestä, kunhan tuuletat käytön jälkeen - toki Saunatyynynpäällisen voit pestä tarvittaessa. Näitä on sitten vain tämän erän verran, että kannattaa olla paikalla, kun ilmaantuvat www.saunahattukauppa.fi jos et halua vuorata lauteitasi likaa keräävillä sisustussaunatyynyillä. Tästä pääset pikku videoon #byitu #saunahattu...

Ylläri iltalenkillä... Absu tykkäs 😍

Kuva
 

Hyvää nimipäivää Lahja-lahjakortti

Kuva
Lahjakortteja on 25,00 e, 50,00 e, 75,00 e, 100,00 e, 125,00 e ja 150,00 e arvoisia. Vaik vielä ei ole kiire joululahjan hankinnalle, mutta jos tulee niin muista silloin Lahja-lahjakortti. Niin Materiaali maanantai on tänään tauolla, juhlitaan nyt Lahjaa - löydät ne tietty www.saunahattukauppa.fi Esim. jos Lahjakortti on 100 euroa - saaja haluaa ostaa 60 eurolla niin erotus jää vielä voimaan, eli arvo 40 euroa on käytettävissä lahjakortin voimassa oloajan. HUOM. Lahjakortti on voimassa vuoden ostopäivästä alkaen ja aika raja syntyy järjestelmässä automaattisesti ja sitä ei valitettavasti voi muuttaa jälkeenpäin. Huomioi tämä kun hankit lahjakorttia esim. lahjaksi. Lahjakortti on digitaalinen ja toimitetaan tilaajan sähköpostiosoitteeseen - tilaaja on vastuussa sähköpostiin oikeellisuudesta. #byitu #nimipäivä #saunahattukauppa #lahjakortti #saunahattukauppafi

209. Hasky - Siperianhasky

Kuva
209. Hasky - Siperianhasky luotu 06-08-2023  

Saunahattu sunnuntai - osa 5. Vielä hitunen hinnoistani

Kuva
Saunahattu sunnuntai - osa 5. Vielä hitunen hinnoistani, liittyen näihin värjäämiini suomenlampaanvilloihin. Alun hinnoittelu "paniikki" on nyt oikaistu, ja se on tietänyt sitä että monessa tilauksesta huovutettavassa hinta on tullut alaspäin. Hinnoittelu on selkeytynyt, jotta itekin muistaisin kuin se menee - toki villan värjäämiseen kuluva aika on pysynyt samana. #byitu #saunahattukauppa #saunahattukauppafi #saunahattusunnuntai #saunahattuitu #saunahat #saunahattu #materiaalillaonväliä #tiedämitäostat #saunahattuinfo #kotimainenlampaanvilla #hinta #alkuperäinen #suomenlampaanvilla #isokummunkehräämö #raskasmetallivapaatvärit

Uutiskirjeeni 08-2023

Kuva
by itu – Saunahattukauppa – uutiskirje – henkilöasiakkaat Erilaisten sattumusten johdosta päädyin siirtämään uutiskirjeeni tänne maaliskuusta 2023 alkaen. Kiitos Heunäkuusta - Monitahoinen kuukausi monessa mielessä. Saunahattukysely 2023 - 31.08.2023 vastanneiden ja arvontaan osallistujien kesken 50,00 euron lahjakortti verkkokauppaani Saunahattukauppa.fi Olisin kovin kiitollinen jos ehdit lyhyeen kyselyyn vastata oli sinulla saunahattu tai ei - KIITOS Uutuudet 192. PR-huovutus luotu 30.05.2023 - kuva myöhemmin Pidän tämän nyt niin kauan täällä kunnes kuvan voinen julkaista 198. Suviruusu Tämä on Suvi-saunahattukorun ja Satu-saunahattu Saunaperinteen yhdistelmästä syntynyt luotu 28-06-2023 199. Suvikoivu luotu 05-07-2023 Toivetyö alkujaan 200. Suvipihlaja luotu 05-07-2023 201. Mi... luotu 08-07-2023 Erääseen juttuun tulossa, kun ko juttu on ollut niin sitten kuvaa 202. JÄRVELÄ luotu 13-07-2023 Villa Järvelä Oy - Järvelän avannon omat saunahatut 203. Sauna Poro luotu alkujaan 2022 - ...

Hyvää nimipäivää Maire-huopatumput

Kuva
Hyvää nimipäivää Maire-huopatumput Näiden kaa vois seisoskella vaikka kirjaimellisesti "tumput suorana" pakkasella, on silleen vahvuutta ja lämpöä. Vaikka pimeällä sillä ruusujen keskiöhelmet ovat heijastavia, mutta ne eivät täytä heijastimella asetettuja vaatimuksia, eli varaudu pimeällä liikkuessa kunnon heijastimella. Eikä tuo ainoa uniikki pari ole hinnalla jäädytetty 36,00 euroa on poistomyyntihinta, vain yksi pari. #byitu #saunahattukauppa #huopatumput #poistomyynti #nimipäivä #pinkki #käsinhuovutettu #ruusu  

yntyi uudet Satu-saunahattu Sauna Ballmovers ja Saunatonttu Ballmovers saunahatut.

Kuva
Heinäkuussa 2023 . Juuri kun olin saanut postiin Satu-saunahattu JÄRVELÄ lähetyksen tuli yhteyden otto logollisista saunahatuista. Teams palaverissa valikoitui kaksi mallia joihin logon huovutin. Syntyi uudet Satu-saunahattu Sauna Ballmovers ja Saunatonttu Ballmovers saunahatut. Nämäkin suomenlampaanvillasta käsin huovutetut, kuten logokin. Kiitos luottauksesta Ballmovers Oy    

Heinäkuussa 2023 lähtivät ensimmäiset JÄRVELÄ saunahatut Järvelän Avanto

Kuva
Heinäkuussa 2023  lähtivät ensimmäiset JÄRVELÄ saunahatut Järvelän Avanto - sauna, palju ja avanto kohteeseen. Asia tuli vireille jo keväällä, silloin tein tarjouksen, mutta heillä oli logo uusimisen alla niin jäätiin odottamaan uutta. Kun sain sitten uuden logon pikaluonnoksen. Nämäkin ovat suomenlampaanvillasta käsin huovuettu. Kiitos luottamuksesta Villa Järvelä Oy  

208. Hau Hau Monirotu

Kuva
208. Hau Hau Monirotu luotu 31-07-2023 Kurkkaa video  

Materiaali maanantai - Puuvilla

Kuva
Saunahattu ryhmä: Henkilöautot . Heikoin materiaali/ominaisuus määrittää ryhmän. Puuvilla on : - Hengittävä luonnonmateriaali - Likaa imevä Puuvilla ei ole : - Antibakteerinen luonnostaan - Likaa hylkivä - Lämpöä eristävä. Kotimaisuus? Ei taida Suomesta puuvillapeltoja löytyä ;) Ekologisuus? Puuvillan kasvu tarvitsee runsaasti vettä ja lannoitetta, tosin kuin Pellava. Ökö-tex standartit ei juuri paljon kerro - esim. tuon standardin tuotteet jotka on värjätty, voivat päästää väriä runsaastikin. On paljon sellaista mistä ei saa tietoa, eli siinä mielessä ei hyvä ollenkaan. Ihan kotimaassakin tämä on ollut varsin haastavaa selvittää. Valtava "suo" tuo sana. Ekologinen koska luonnonmateriaali. Rahtikulut - juna? - laiva? - lentokone? rekka? mitä päästöjä nämä tuottavat tähän, juu en osaa sanoa mutta niitä jokainen voi työnään pohtia. Paloturvallisuus? Puuvillan syttymispiste on suunnilleen sama kuin puulla ja paperilla, eli ei paloturvallinen. Etenkin jos joitain kemiallisia väri...

Se on siinä ensimmäinen "Saunahattukauppa-auto"

Kuva
Tänään paistaa eilen ei.. paitsi kotimatkalla... Sade ideat keksii... saanen esitellä ensimmäinen "Saunahattukauppa-auto", saa taputtaa... (videon kansikuvaan ei voinut YouTuben lyhyissä videoissa vaikuttaa, joten ... ) Silleen niin kuin "yleisön pyynnöstä" sovin, että menen Sastamalan Tervakallio campingin Siirrettävät saunat tapahtumaan saunahattujeni kaa, no menin. Sää tiedotus lupaili vettä, vettä, vettä ja vielä kerran vettä.... no ihan 100-varma "tiivis" ratkaisu ei ollut mutta toimi. Takaluukku hieman raollaan silloin kun ei ollut asiakkaita... on se on uskomaton voima tuo uteliaisuus... "mitäs sulla siellä on?" kuulin useammin. kuin kerran... Sadekin hyytyi loppuajaksi ja aikaan ja väkimäärään suhteutettuna niin epävirallinen myyntiennätys mutu-tuntumalla. Kiitos Tervakallion Camping - mahtava tunnelma sateesta huolimatta. #saunahattukauppa #byitu #saunahattu #saunahat #sastamala #visitsastamala  

Saunahattu sunnuntai - osa 4.

Kuva
Tästä pääset videoon.   Koska nykyisin nämä suomenlampaanvillat värjään itse niin se vaikuttaa myös saunahatun hintaan verrattuna luonnonväriseen samanlaiseen malliin. Laskin hinnan jos ostaisin kehräämöltä. Toki voisin hankia ja säästäisin omaa aikaani, mutta aikataulut eivät juurikaan osuisi kohdilleen. Joten opettelin värjäämään itse. Tämä villanvärjäys vie enempi aikaa kuin sen hintavaikutus itse saunahatussa näkyy. Aiemmin en saanut käyttämistäni villoista riittävästi tietoa millä ja miten värjätty, se ei innostanut eikä motivoinut. Nyt ostin värit nykyiseltä suomenlampaanvillan toimittajalta ja nämä värit ovat värin valmistajan mukaan raskasmetalli vapaita. Niin siis ajan lisäksi myös väriaineet ja värin kiinnitysaineesta, jona käytän sitruunahappoa tulee mulle myös lisäkuluja. Niin siis aiemminkin värillinen villa on kustantanut mulle enemmän kuin luonnonsävyt, mutta katsoin että se ero valmiissa tuotteessa on sellainen etten eritellyt silloin niitä erihintoihin. Myös se ett...

10-vuotta by itu Satu-saunahattu Löylynhenki lämpöinen

Kuva
Onneksi olkoon 10-vuotta by itu Satu-saunahattu Löylynhenki lämpöinen - 29.07.2013 huovutin käsin ensimmäisen. Kuvissa suomenlampaanvillasta käsin huovutettuna tietty. Se on sit niin et sil saunahatun materiaalilla tosiaan on väliä ja lampaanvilla on siihen varsin mainio valinta. Valitse sinäkin kerralla kunnollinen saunahattu. #byitu #saunahattukauppa #saunahattukauppafi #saunahattu #saunahat #materiaalillaonväliä #hankikerrallakunnollinen #tiedämitäostat #kotimainen #suomenlampaanvilla #ilmankehruuöljyä #isokummunkehräämö