InBody vol 2

Kolme viikkoa sitten 18.08. kävin toistamiseen InBody mittauksessa, edellisestä käynnistä noin 4 kuukautta.

En kyllä ihan 100%-usko tuohon mittaukseen, lähinnä hain mahdollisia muutoksia - tosin voiko niihinkään ihan kirkkain silmin uskoa?

No mutta koska olin päättänyt ottaa vertailumittauksen niin niinpä sen kävin tekemässä.

Oikeastaan mitään suurempia muutoksia en elämääni tehnyt, no yhden 200 g Valion Hedelmäpommi jugurtin lisäsin aamupalaa, "proteiini jahdissa". Muutoin samoilla mentiin. No toin ite tekemä Kaura-siemenmix-näkkäri pysyi matkassa mukana, ja pysyykin, kaurapuuron sijasta.

Viimeksi Vesi ja Proteiini hieman alle ns. normien, nyt ns. suositusten rajoissa. No lähtö oli hieman toinen kuin edellisellä kerralla, selittää ehkä nesteen, mutta olisiko tuo yksi jugurtti sitten syy, no mene ja tiedä?

Rasva oli jonkin verran "muuttunut" lihakseksi, mutta jalkojen osalta lihasten määrä normia vähäisempi. Ja painotan nyt siis että mitä tuo testin mukaan oli.

Viskaalirasvantaso oli myös pienentynyt. Vaakapaino oli enempi kuin viimeksi.

Mikä jo itseäni ensimmäisellä kerralla ihmetytti, niin luustoa ei mitenkään huomioida. 
On: Vesi, Proteiini, Mineraalit, Rasvamassa ja näistä Kokonaispaino

Missä on luiden paino? Mineraalien paino oli huomattavasti alhaisempi mitä Google osasi kertoa naisen luiden noin painoksi, eli sellaiset 7,80 kg. Tätä siis ei missään tuloksissa ole näkösällä. Eli näyttää siltä että rasva ja luut on ynnätty yhteen?

No tuon mittaustuloksen perusteella kyse ei olisi ainakaan lihaskadosta, sillä sekin on Googlen hakutuloksissa oireiden perusteella esiin noussut.

Niin kävin samassa paikassa Kuntopalvelu Porkkanassa, että ainakin sama laite oli joka mittasi.

 

Kommentit

Luetuimmat

Ambulanssilla sairaalaan, sairaalaan...

"Kuka lienetkin olet?"

Villasukkien "7-kuolemansyntiä"

Tiesitkö että "100 % villa" joka on Superwash-käsittely sisältää mikromuovia

Kylpytakki - kallista muovia

Kierros vielä ja uudestaan.. sairaalaan...

Siemennäkkileipä - kaura-siemen mix "näkkileipä"

Eräs lääkärikäynti - Osa 1. Tulosyy

Villapyykin tulos.. hmm TAHROJA!

Tee se itse - pyykkietikka