Eräs lääkärikäynti - Osa 8. - Nykytila

Käyn läpi näissä eri osissa, kyseien lääkärin kirjoittamaa käyntikertomusta marraskuisesta käynnistäni taustoittaen koko tilannetta. 


Käyn referoiden (eli kirjoitan saman asian eri sanoin asia yhteyttä muuttamatta) ja sinisellä ne asiat jotka käyntikertomuksessa ja punaisella korjaukset ja huomioni. Ja sitten vielä tätä kirjoittaessani huomiot ja lisäykset tällein mustalla.

💦

Nykytila:
Pehmeä kudostyyppi, yliojentuvat polvet, kyynärpäät. Ls-sekä lapsuudessa. Polvia ei tutkinut tai katsonut, johtopäätös ehkä kertomani perusteella), lapsuudessa ls- selkä - tämä oli hänen päätelmä kertomukseni mukaan tätä ei siis dg. edelleen mikä on ls-sekä? – tätä ei ole diagnosoitu.

Käsivarret tutki, ja kun totesi tuon kudostyypin, niin reaktio oli jotenkin kuin "Liisa ihmemaassa" haltioitunut. Aivan kuin olisi löytänyt jotain ihmeellistä. Nyt tänä päivänä hieman kyseenalaistan tämän hänen löydöksen. Toki vaikea on ollut löytää miten moinen määritellään. Mutta viitteitä saanut ja ihan en osta tuota.

Ilmaisu: 
Johdonmukaisen kokonaisuuden viestittämisen lievä hankaluus ns. pakettina - keskustelussa. Kerronnan rytmityksessä hieman erilaisuutta tavanomaisesta ja kertoo eri osioita ns. saarekkeina.

Tätä en nyt oikein ymmärrä mitä hakee? Jos kysytään lapsuudesta ”opinko lukemaan millä luokalla?”, tyyliin 50 vuotta vanhaa asiaa niin toki siinä miettii ja voi puhua ”hitaammin” kun taas sellaisesta asiasta joka tätä päivää ja tuttu – juu YouTube kanavalla by itu on jonkin verran puhemateriaalia, myös se, jonka viimeksi linkkasin, jossa tämä ”outo hölinä” joka ei ole tavallista. Lisäksi muut lääkärit ovat ottaneet hyvin ”koppia” oirekuvauksistani.

Tuohon viimeiseen lauseeseen - öö kuten tuossa aiemmassa kirjoitin.

Edelleenkin ihmettelen mitä mahtaa tuolla tarkoittaa, onko sekoittanut edelliseen tai jälkeeni tulevaan, vai onko ihan peräti tarkoituksenmukaista vääristelyä? Etenkin kun tekstistä huomioi sanat "lievä" ja "hieman".

Tosiaan tuo "jossa tämä..." on linkki kyseiseen videoon jossa hieman outo aloitus. Joo oli kieli osin puuduksissa. Tosin tätä seikkaahan lääkäri ei halunnut selvittää. Ei kysynyt edes että olinko selvin päin, toki olin , mutta siis aika suoraviivaista päättelyä. Mutta joo tuolta voi katsella tai siis kuunnella mun "sönkötyksiä" jos silleen kiinnostaa.

Vielä olisi muutama osa tulossa tätä epikriisin ruotimista.

Edellisen osan voit lukea täältä.

Kommentit

Luetuimmat

Ambulanssilla sairaalaan, sairaalaan...

"Kuka lienetkin olet?"

Villasukkien "7-kuolemansyntiä"

Tiesitkö että "100 % villa" joka on Superwash-käsittely sisältää mikromuovia

Kylpytakki - kallista muovia

Kierros vielä ja uudestaan.. sairaalaan...

Siemennäkkileipä - kaura-siemen mix "näkkileipä"

Eräs lääkärikäynti - Osa 1. Tulosyy

Villapyykin tulos.. hmm TAHROJA!

Tee se itse - pyykkietikka