Simo pääsi hommiin
Simo - kuka hän on? Sen voit lukea täältä.
Viidakko odotti valloittajaansa, tämän viidakon Tarzan on Simo ja minä sitten kait se apina?
No mutta, siis alku kesästä vai olikohan loppukeväästä kunnostin tuon työnnettävän ruohonleikkuu laitteeni. Sen verran oli silloinkin pidempää mutta sisäpihan siis aitauksen sisäpihan sain jotenkin siistittyä. Toisella kertaa se jäi yritykset. Voimat ei yhtä puolentoistametrin kaistaa enempää riittäneet.
Kun tässä ei käsitöistä enää iloa saa niin ajatellut, että jos suht siisti piha ja kesäkukkaset soisi. Eli siitä lähti silloin ajatus Simon hankinnasta. Mutta ei siitä nyt enempää.
Siis veli kasasi Simon, tosin ei siinä sitten oikeasti paljon kasattavaa loppupeleissä ollut, ja Kullervotkin osoittivat hätävarjelun liioitteluksi, hiljaisempi oli kuin Iiro, siis varsi-imurini.
No torstaina sitten oli sade päivä, ei päästy Simon kanssa pihalle. Mutta perjantaina päästiin. Jännän äärellä, mutta turhaan. Aloitin sisääntulopihasta.
Se oli tämän näköinen.... jaahas ei olekaan kuvaa kun into piukeana ehdin hommiin, no mutta "kansikuvan" ihan vasemmassa reunassa kyllä on tuota viidakkoa vähän havaittavissa, kuva on sitten lauantailta kun olin vielä toisen kierroksen Simon kanssa käynyt läpi.
Mutta siis ihan aidan kulmata liittymään keski "kallion kukkapenkin" ja tosien reunan kun olin käynyt. Juu toiminta näytti ennemminkin viikatteen käytöltä, oli sen verran pitkää, no mutta kuitenkin. Siinä noin kymmenen minuuttia siinä sitten meni ja olin ihan puhki.
Kuistille istumaan. Kädet ja alaselkä lauloivat Hoosiannaa - tai oletan sillä sen verran puhki pahki olin ettei enää Hoosiannan sanoista oikein saanut selvää. Kädet tärisi ja kipuili. Viestin kirjoittamisesta ei oikein meinannut tulla mitään kun sormi "hyppi" miten sattui. No joo onhan tuo Simo sellaiset noin kolme kiloa, enkä kovin fyysistä käsillä tehnyt, että silleen. Mutta täytyy sanoa että ihan "heinän takaa" tuo tuli.
Kymmenisen minuuttia siinä istuskelin ja ajattelin, että sisäpiha vielä, jookosta joo kädet alaselkä?
Nyt muistin ottaa kuvat ennen:
Ennen ja jälkeen.
Ennen ja
jälkeen. Tosin vielä jäi tasoitettavaa.
Jälkimäinen setti kesti noin kahdeksan minuuttia, mutta eipä tilanne juurikaan käsien ja selän osalta heloittanut. Myös sormissa todettu moninivelrikko konkretisoitui Simon kanssa. Sormet olleet lähinnä kömpelöt satunnaisia kipuja lukuun ottamatta. Nyt niissäkin sormissa tai niiden nivelissä joissa aiemmin ei mitään ihmeempää kuului hiljainen Hoosianna.
Iltapäivällä sitten koitin tuosta kuvista pilkottavasta puukasasta kantaa puita varastoon, no huonolla menestyksellä, sillä pinot eivät halunneet enää pysyä pystyssä. No tavallaan ymmärrettävää olihan pinojan kädet vähän loppu. 
Toisaalta päätin sitten kantaa loput puut sisälle ja viskoa ne tuohon kasaan, eipä mene aikaa asettelussa. Joo siis edelleen on osa pihalla. Perjantain puun kantamiset jäi kyllä lyhyeen.
Lauantaina ns. hauiksen kohdissa tuntui pieni kipu, juu odotettua, mutta eri tunne kuin käsissä muutoin on ollut, toki kädet oli muutoin sitä mitä nyt ovat jo yli vuoden... tai kohta kaksi vuotta olleetkin.
Kaipuu kauniiseen pihaan usutti sitten vielä lauantaina toiselle kierrokselle, viimeistelemään eilistä. Olosuhteet huomioiden olin aika tyytyväinen ja Simon kanssa meni jo paremmin tai siis Simon kannattelussa.
Olo oli kuin parin katujyrän alle jääneellä, joten Panadolin kanssa nukkumaan ja joo nukuinkin normi pidempään.. tosin aika raato olo oli silti.
Aika rivakkaa tahtia kyllä tuo kasvaa, tänään taasen tarvitsee Simon kanssa parit askeleet tallustella tuossa pihassa jotta Jussina olisi siistimpi piha. Mutta sääennuste taitaa lupailla vettä...



Kommentit
Lähetä kommentti