Nyt se sitten iski... ratkaisematon "palapeli"

Akkukäyttöinen siimaleikkuri.... no koska tuo ruismoottorilla työnnettävää ruohonleikkuria en sitten saanut enää toimii, siis juu öljytty talven jäljiltä ja putsattu, mutta kun ei oikein voimat riitä tuupata.

No tiedä häntä tuokin on n. 3 kilon kaveri, että kuin pitkään jaksaa kannatella?

No alkoi sisäpihan etupihan "viidakko" ja tulopiha, sen verran ärsyttää että päätin sitten tuon hankinnan. Päätin sen tilata S-verkkokaupasta, samalla kuin muutakin käyttötarpeellista tuossa toukokuun lopulla kun oli siellä tämä -15% kampanjakin.

Juu siis laitoin tilauksen ja heti kyllä tuli tieto, että tilaukseni tulee kolmena eri lähetyksenä. No olin laittanut sitten tuon lähi Salen automaatit noutopaikaksi, koska ei heti tullut mieleen - että kuin tuo kutsun nyt sitä tästä lähtien nimellä Simo eli siimaleikkuri - oikeastaan mahtuu mihinkään automaattiin. No siis se jäi nähtäväksi. Toimitusaika vaihteli 2-7 vrk.

03.06. tuli ensimmäiset tiedot paketin lähdöstä liikkeelle. Lopulta tuli myös muiden pakettien tiedot, että ovat liikenteessä. Ekan piti saapua tiistaina, mutta olikin siirtynyt keskiviikolla, ja keskiviikkona sitten automaattiin tosin ei tähän lähi Saleen vaan n. 5 km päähän seuraavaksi lähimpään K-market Säästikseen. 

Koska kaksi muuta oli vielä matkalla, ajattelin odottaa torstaihin. Ison paketin tiedoissa oli, että noutopaikka muuttuu, toimitetaan postintoimipisteeseen koska ei mahdu automaattiin. No se menisi sitten Vammalaan - tuumailin. Torstaina kahden paketin tiedoissa olikin sitten pelkästään että "toimitus viivästyy".

Itsellä oli Mouhijärven terveyskeskuksen aika aamusella, joten olin ajatellut, että noudan saapuneen nyt joka tapauksessa ja käyn Häijäässä ostoksilla ja apteekissa, silleen "kaikki kerralla" tyyliin. Etenkin kun Alban ruoka alkaa olla vähissä ja Häijään Koosta sitä on saanut, joten ajattelin siis niputtaa yhteen reissuun.

Terkkari - tsek. Sitten Häijääseen. Kärrit matkaan ja kävin kurkkaamassa myös yhden jutun jonka olin ajatellut hankkia, nähnyt sellaisia siellä joskus, nyt ei ollut. Sitten koiran ruoka hyllylle. Pahaenteisesti paikka jossa Acanat oli olleet ammotti tyhjyyttä, myös hintalaput oli pois - olisi ollut kyllä laihari ruokaa, mut ei Absu tarvi, vaikka leikattu uros onkin.

Harvinaisen hiljainen hetki kassalla, joten kysyin, että onko tilapäisesti loppu vai eikö enää tule. No kassalla kertoivat, että voivat soittaa kun tietävä. Samalla siinä jotain Postin paketeista ja totesin, että tämä on nyt uutta kun Salesta loppu. Ja sen, että saas nähdä mistä sen isonpaketin joudun noutaa. Henkilökunta totesi, että ne tulee heille.

Sovellus auki ja katsoin tilanteen - yksi paketeista oli Saleen aamupäivällä tupsahtanut, ja siinä isossa tietoa ei vielä ollut. Työntekijä totesi, että on pari rullakkoa vielä kirjaamatta. No iso pakettihan löytyi siitä toisesta rullakosta. Kävipä säkä. Sanoin, että odottelen, että he saavat sen kirjattua ja nousin automaatista sen yhden paketin ja kierisin takaisin kassa jonoon.

Siinä sitten paketti ilmoittautui noudettavaksi QR-koodeineen. Jännä juttu siinä ei sitten kerrottu, että mistä paketti on noudettavissa. Kaksi kertaa selasin, että onko tieto, no tiesin, että siltä missä olin. Mutta jos olisin ollut kotona ja katsonut niin varmaan Vammalaan olisin ajanut - turhaan ja siellä todettu ettei ole siellä. Tosin Omaposti sovellutuksessa siten oli "miten onnistuimme" niin siellä kyllä luki sitten noutopiste, mutta ei ennen... tai sitten olisi pitänyt skrollata pidempään, mutta mielestäni niin tein....

Eli ostoksilta tyhjin käsin ja kahden paketin kanssa sitten ruokaostoksille ja apteekkiin, niin ja Manninen piti myös ruokkia. Siitä sitten vielä Salen kautta se kolmas paketti noutaen.

Juu oli sit pikkasen roudattavaa... kädet kiitti.

Ostokset paikoilleen niille tarkoitettuihin sijanteihin, ja sitten availemaan paketit. Se ison viimeisenä. Olihan siinä Suomeksi ohjeita, mutta kovalevyni alkoi yskähtelee. Laitoin veljelle viestii että saisiko apuja. Juu kunhan viikonlopun jälkeen tulevat mökiltä. Eli toivoa on että Jussiksi saa pihaa siivottua.

Ai niin akun osasin laittaa latautumaan 💚



 

Kommentit

Luetuimmat

Ambulanssilla sairaalaan, sairaalaan...

"Kuka lienetkin olet?"

Tiesitkö että "100 % villa" joka on Superwash-käsittely sisältää mikromuovia

Kylpytakki - kallista muovia

Kierros vielä ja uudestaan.. sairaalaan...

Siemennäkkileipä - kaura-siemen mix "näkkileipä"

Eräs lääkärikäynti - Osa 1. Tulosyy

Tee se itse - pyykkietikka

Villapyykin tulos.. hmm TAHROJA!