Somen siivous loppusuora vaiko maaliviiva?
Olen jo aiemmin aloittanut urakan, mut tällä viikolla sitten ihan "apinan raivolla". Kun Twitterissä vaihtui omistaja niin kokolailla suljin tai siis poistin tilin.. oli kyl vähäisellä käytöllä muutoinkin.
TikTokissa ehdin olla kolme vuotta - juu tiedon keräykset ei tullut uutisina, vaan siihen kaikki muu liittyvä. Joten alkukuusta poistin tuonkin tilin.
Kotisivut tuli siivottua ja päivitettyä lokakuusta 2022 alkaen ja sen jälkeen verkkokauppani siivosin ja laitoin uuden teeman jotta ovat yhteneväiset korisivujeni kanssa. Verkkokaupan kuvien osalta jäi homma vielä vaiheeseen, ajattelin, että sitä mukaa kun tulee kaupaksi tai kesän mittaan. Tilauksesta huovutettavat olinkin jo päivittänyt.
Houstaaja vaihdon yhteydessä hävisi Uutiskirjeiden lista, joten sekin nykyään julkisena kotisivuilla, nyt ei tarvi lisäillä tai poistella.
Pinterestista kanssa poistui, vähemmällä käytöllä ja olin osan tauluista piilotanut, mutta poistin sitten kokonaan - vähemmällä ja helpommalla - kun ei se ollut käytössä kuitenkaan.
Muutamat blogit poistin, yhden sisällön myös tyhjäsin, kun ei saanut kokonaan poistettua ja laitoin siten salasanalliseksi.
No Instagramista poistanut n. 6 000 postausta - tosin ei haittaa sillä suomenlampaanvillaan siirtyessä ne olivat kotimaisen mix-rotujen lampaanvillasta josta luopumasta - ja vanhimmat kuvat.. no kuvan laatu oli ties mitä. Siis mahdottoman hyvä olo, kuin kodin "konmaritus"-suursiivouksen jäljiltä.
YuoTubesta poistanut palttiarallaa 400 videota, sama vanhoja töitä.
Facebook sekin on siivottu, oli vähän haisettelisit kun yksi kerrallaan, myös tapahtumat jne... mutta käsittääkseni sekin on valmis.
Tää kaikki oli kyl edessä - uuden materiaalin myötä ja myös tiedon karttuessa - uutta videoiden. Toisaalta jännä aika matka n. 10-vuotta taaksepäin niin kyl sitä näki kehityksen.
Niin ja sitten tuli avattu tämä blogi, ja tietty uutuuttaan sormet syyhyää kirjoittaa postauksia.
Suosittelen kokeilemaan, mutta ehkä vähän pöyheämmällä aikataululla.
Ai niin kuva saunahattu Satu-saunahattu Paskapäivä Perjantai - suomenlampaanvillaa - luonnonruskea.
Kommentit
Lähetä kommentti