Nyt sitten verho-kriisi - yhteishinta alle 10 e - osa 1. makuuhuone
Seitsemän vuotta sitten tänne muuttaessa nuo verhot on ajateltu seinästä seinään, mutta käytäntö on osoittanut toista. Ja tuo verhokappa kun on seinästä seinään, mutta verhot ei. Tämä etenkin olohuoneessa alkoi pistää silmää - verhot oli jotenkin puutteeliset.
Ennen 14.12.
Jälkeen 14.12.
Jälkeen 14.12.
Pitänee hieman avata. En ole aivan varma kauanko mietin näitä verhojuttuja. Oikeastaan se lähti olkkarin verhoista, siis ajatus. Mutta toteutus makkarista.
Olin selaillut pellavakankaita netistä, eri sävyjä. Oli tavallaan tietty ajatus, mutta halusiko panostaa ja ennen kaikkea kuinka käteni tekisi yhteistyötä. On selvää että kurottelu ei tunnu hyvältä, eikä nisujen laitto verhoihin. Myös se kuinka selkä ja jalat jaksaa, kun tämän hukkapätkän pitää tietty kivuta A-tikkaille.
Useamman värivaihtoehdon läpi käyneenä, ja erään LinkedInin keskustelun jälkeen tuli idea. Keskustelu muuten koski nykyisiä lakanamateriaaleja.
Tuo beige koivukuvioinen lakana setti tuli hankittua, lähinnä värin ja kuosin mukaan. Eli tuosta keskustelusta tulikin sitten illalla makkarissa mieleen, että hitsiläinen mullahan on ihan käyttämättömänä tavallaan kaksi settiä pussilakanoita ja sellaisia joissa ei ole mukava nukkua.
Tuumasta toimeen ja makuuhuoneen vasen sivu sai sivutäytteen lähes tuon idean jälkeen. Alkuun ylläriksi kiipeäminen ja ripustaminen tuntui suhteellisen sujuvalta, mutta siihen se sitten jäikin.
Niputin verho nipsuilla laskokset alhaalla, joten ei tarvinnut kuin laittaa kiskoille. Toisen pussilakanan kun otin, vaikka pesty, niin pitkään käyttämättömänä, päätin kierrättää pesukoneen kautta. Joten urakka jäi tältä ensimmäiseltä päivältä toispuoleiseksi.
Tosin olin enemmän kuin tyytyväinen ratkaisuun, se on välillä aika pienestä kiinni seesteinen tunnelma.
Ripustin itseasiassa hieman nihkeänä tuon pussilakanan tuonne. Ja se että näitä en tarvinnut leikellä mitenkään, eli tarvittaessa ovat hyödynnettävissä alkuperäistarkoituksiinsa.
Tuo puuvilla paita, sai toisen puunvärisen henkarin, ja on tavallaan osa sisustusta, tosin käytössä tarvittaessa.
16.12. No huomasin, että väärillä kiskoilla pussilakanat. Onneksi on kolmet kiskot, ja kun vahat pellavaverhot ovat keskimmäisessä kiskossa, niin riitti, että siirsin vain sivuverhot etukiskoon, jotta tuo alareuna tulisi nätimmäksi.
Kaisa-Petteri, eli kuviin änkeytyvä kuntopyörä on saanut siirtomääräyksen toiseen huoneeseen, mutta tämä toimen pide odottaa vielä tapahtumistaan.







Kommentit
Lähetä kommentti