Saunahatut lentää mun uniin...
Mun rumimmat saunahatut (24.10.2016), tosin näissä vähän pirteyttä, toisin kun viimeöisessä tai oikeastaan aamuyöstä näkemässäni unessa.
Mä olin siinä unessani ihan Helsingin keskustassa siinä jossain vanhan linja-autoaseman ja Postin kulmilla, tai Formum? No joka tapauksessa olin siitä aiemmin mennyt ohi ja siinä oli koju jossa oli "saunahattuja" myynnissä. Sivusilmällä silloin vilkaisin, kun ohi kävelin.
Ne oli ton piirrokseni mallisia, ilmeisesti kankaisina niitä kutsutaan "kalastajahatuiksi tai -lakeiksi".No seuraavalla kerralla kun olin kävelemässä siitä ohi, menin sitten "asiakkaana" katsomaan.
Myyntikojussa oli kolme naisoletettua - nuorehkoja, eli ajattelin, että eivät varmaan ole kaikista saunahatun saloista tietoisia.
Sain käsiini sitten "saunahatun" huovutetun joka tosiaan väritykseltään oli tuon ensimmäisen kuvan mukaisia mutta tummempia. Omaan silmääni aika hirveitä (no oman mielikuvitukseni tuote koska unestani kyse).
Hattu oli paksu ja huovutuksen sisällä oli jotain? Kysyin, että mitä mahtaa olla? Minulle annettiin vaahtomuovilevy jossa reunassa valmistajan koodeja ym. mutta ei varsinaista materiaalia. Otin niistä tiedoista kännykällä kuvan.
Totesin, että tämä vaikuttaa olevan vaahtomuovia, eli ei todellakaan saunahattuun kuuluvaa, sehän ei hengitä, aiheuttaa pahimmassa tapauksessa käyttäjälleen hengenvaaran, kun lämpö pakkaantuu päähän. Eli sellaisen tukalan olon kuin esim. auringonpistos.
Kolmikosta vanhin kävi kysymässä kojun ulkopuolella olevalta henkilöltä, ja palasi kertomaan, että se on pellavaa. Sanoin että ei tämä kyllä pellavaa ole.... jotain siellä sitten ihmeteltiin ja sanoivat että on se ennen ainakin ollut....
Heräsin, kello oli 07:11 - okei Pitäisikö huolestua... siis työstä, että saunahatut lentää mun uniin?
Siis tuossa linja-autoaseman tuntumassa viimeksi käynyt jos en nyt vuotta ihan väärin muista niin 27.05.2008, jolloin en vielä huovuttanut, kävin silloin tekemässä VVO:lla vuokrasopimuksen Vantaan Ilolan kaksioon.
Kun nyt unista tuli puhe niin joskus 1980-luvulla näin unen jossa silloinen Helsingin linja-autoasema oli kokenut muodon muutoksen, ja onhan se sen jälkeen kokenutkin.... piti ihan Googlettaa ja löysin ihanan nostalgisen kuvagallerian Kampin aukiosta, tosin siinä kuvia paljon ennen 1980-lukua. 1930-luvulta ja sitten myös oli 1964 ja 1978, kaikissa ei valitettavasti ollut ajankohta tietoa, mutta oli siellä yhdessä kuvassa tutun näköinen kelta-oranssi linja-autokin.
Niin 1980-luvulla alkupuolella 1982-1984 kävi tuo paikka tutuksi kun Seutulasta Lauttasaareen kuljin töihin - vaihto piti suorittaa ja matkaan kului reilu tunti. Aluksi Omatalolla siis Omarakenne Oy oli palkanmaksaja, sisälähettinä ja sitten reilun puolenvuoden jälkeen rakennuspiirtäjänä. 21.07. tuleekin huimat 43-vuotta sitten.
Johan tämä tarina poukkoili, tosin unetkin poukkoilee...

Kommentit
Lähetä kommentti