Ikuinen kakkonen olikin eilen ykkönen...

No oikeastihan olen saunahattujen huovuttajana kunnollisten saunahattujen ykkönen ollut tosin myös ainoa joka huomioi kunnolla saunahatun ja saunojan tarpeet saunoessa.

Mutta monta tarinaa olisi tuosta otsikosta, mutta ei mennä nyt siihen.

Olin eilen fyssarilla. Juu ei eka kerta mutta tällä uudella. Fyssari vaihtui vähän silleen tuli tilanne, että itsellä oli olo kun "matto olisi kiskaistu jalkojen alta".

Tosin monesti olen huomannut että tällaiset tilanteet saattavat olla juttu johonkin parempaan.

Eli siis eilen TOS-oireeni kanssa ensimmäinen käynti fyssarilla. Siitä käynnistä puolet meni sitten vanhan kertaamiseen ja taustoitukseen. Juurikaan ei ehditty kuin muutama juttu TOSsiin liittyen käydä.

Kuva siis liittyy yhteen liikkeeseen jossa pitää maata selällään joku pötkö selän alla... no mullahan luultavasti tuo pötkö on saunatyyny - siis oikea saunatyyny, ei sauna "sisustus" tyyny. Täytyy hyväksyttää tuo vielä ensi kerralla. Mutta ko. liike eilen tuntui kyllä toimivan, vaikka en sitä pystynyt suorittamaan kuin osan.

Mutta palataanpa tuohon fyssarikäyntiin vielä toviksi. Kun tausta oli selvitetty, kysyin että montako TOSikkoa hän oli hoitanut. Sain suoran ja rehellisen vastuksen "olet ensimmäinen", mutta hän oli perehtynyt ja kysynyt kollegoiltaan miten edetä. Sanoi myös, että voin vaihtaa kokeneempaan. No ainakin tällä hetkellä saa jatkaa.

Tänään aamulla kun heräsin, tavanomaista hieman myöhemmin. Huh, joo ei ei ollut taivaallinen olo. Siis ihan tavallinen autoilu Vammalaan ja normaalia kevyemmät ostokset ja sitten Terveyskeskuksessa fyssarilla, ja illemmalla noiden liikkeiden kokeilu. Raajat oli sitten kuin olisivat pidemmänkin lenkin tehneet, se ei sinänsä uutta - ovat olleet jo pidempään sellaiset. Nyt vain pikkasen enemmän loppu.

Olin ajatellut että huovutan sen mitä nykyään kykenen huovuttamaan, joo en huovuttanut. kaula takaa ja pää juntturassa - puuduksissa - koittanut venytellä. Jo aiemmin suun ja kielen pieni puutuminen myös läsnä. Jos otan särkylääkkeen otan sen illalla ja vain jos oikeasti siltä tuntuu... no oliko kello 11 kun särkylääkkeen sitten otin... ei tunnu helpottavan.

Tähänkin olisi paljon kirjoitettavaa, mutta koitan pitää tän lyhyenä - tämä näyttöpäätteellä tekeminen kun ei sitten ole ollenkaan hyväksi TOSikolle. No enhän tästä ole kuin alle tunnin taukoineen näpytellyt.

No onneksi on maanantaina hieroja.
 

Kommentit

Luetuimmat

Ihan eka märkähuovutustyöni

249. Vihtatonttu

Kohti ko. tapahtumaa - EWA (European Wool Association) 3.rd study tour

Rukkiviikko -2023 - Tiistai

Sami-saunahattu - konepestävä kunnollinen saunahattu

240. Sauna Hermanni

Somen siivous loppusuora vaiko maaliviiva?

Saunahattu sunnuntai – tekijänoikeudet, mallisuoja, kopiointi

Suomen Kädentaidon messut 2023 - Pirkkahalli - Perjantai 17.11.2023