10-vuotta verkkokauppaa

Näihin aikoihin aukesi ensimmäinen verkkokauppani.

Silloin ei ollut montaakaan alusta vaihtoehtoa ja päädyin Vilkaan pohjaa käyttämään.

Se kyllä oli haastava pohja. Olin omaaloitteinen nörtti, eli olin Egipagella väsännyt kotisivuja, muokannut blogipohjia (vielä silloin kun se oli mahdollista).

No sain kuitenkin aikaiseksi sivut, väritkin kohdalleen ... kun päätit vaitaa jotain väriä niin sitten kolme muutakin väriä muuttui... ja taitaa olla tätä päviää vielä mitä facen keskusteluja seurannut... En kyllä suosittele näitä uudempiakaan vaikka niistä itsellä ei kokemusta. Pahinta meinaan oli asiakaspalvelu, tai se ettei sitä voinut edes sellaiseksi kutsua.

Nelisen vuotta sitten mittani tuli täyteen ja etsin uuden alustan... kuudessa vuodessa oli alustojen vaihtoehtoja siunaantunut lisää. Valitsin Finqun. Kotimainen jonka palvelimet myös Suomessa.

ja näin neljä vuotta myöhemminkin tämä vaihtoehto on halvempi kuin Vilkas oli tuolloin. Eikä siinä vielä kaikki mulla on enemmän toimintoja kuin Vilkaan paketissa ja rajataon tuotemäärä.

Parasta kuitenkin on asiakaspalvelu, sieltä tulee suhtnopeasti vastaukset ja jos joku pugi siihen tartuntaan. Joka alustalla tulee aina jotain, niin se vaan on, mutta tärkeintä on se kuinka se tilanne hoidetaan.

Olikohan joulunalus 2016 vai 2017... no kuitenkin Vilkaan verkkokauppani oli noin kaksi viikkoa jumissa. Ja asiakkaille näkyi suunnilleen, että "joku taho hyökkää sun koneelle jos klikkaat eteenpäin...." eli mun vilkkainpaan (irooninen sana) myyntiaikaani .... mitään eivät myöntäneet mutta vastaavia tilanteita tuli sitten toisaalta ilmi ja se tarkoitti sitä, että Vilkaalla yksinkertaisesti oli unohdettu päivittää tarvittava turvallisuus sertifikaatti. Jippii... ei anteeksipyyntöjä pahotteluja ja tietty koko kuukaudesta veloitus.

Sitten Vilkaalla muuttui laskutus. No laskusta ei kolmasosapuoli olisi osannut sanoa mitä ajankohtaa laskutetaan. Olin yhteydessä ja kerroin, kerroin myös esimerkin missä tilanteessa tämmönen voi tulla kyseeseen. Eli verontarkastuksessa, tarkastajan tulisi itse laskusta lukemaan mitä aikaa koskee. 

Tämähän aiheutti sen, että TJ menetti malttinsa ja kysyi että vihjaanko että heillä ei hoideta asioita... no en, ihan hyvin se verontarkastus olisi voinut olla itsellä... mites se vanha sanonta.. "se koira älähtää johon kalikka ....". Tämä meni sen verran ko. henkilön tunteisiin että hän päätti lähettää face mece viestin minulle henkilökohtaisesti. Keskustelu laskusta oli käyty mailitse .... niin en avannut viestiä.

Siis löysin Finqun ja muutto kävi sukkelaan, siis silleen sukkelaan että harmitti että miksi en aiemmin.. olin kärvistellyt, ja vähän "pelännyt" sitä muuttoa.. turhaan. No outo byitu.omaverkkokauppa osoite jäi historiaan, ja hyvä niin sillä eihän se kertonut tuotteistani mitään.

Saunahattukauppa.fi taas hyvinkin.... no jonkun aikaa vanha verkko-osite roikkui netissä ja kun sinne itsensä klikkasi niin siellä oli viesti suunnilleen näin.. "Olemme sulkeneet verkkokaupan..." no nyt en muitsa ihan tarkkaan mutta viestin sävy oli sellainen että "verkkokauppa on kiinni maksamattomien maksujen takia".. ei suoraan mutta hyvin vahvasti näin. Se kuulemma oli heidän vakionsa. No tosi hyvää jälkumarkkinointia Vilkaalta....
 

Kommentit

Luetuimmat

Ihan eka märkähuovutustyöni

249. Vihtatonttu

Kohti ko. tapahtumaa - EWA (European Wool Association) 3.rd study tour

Rukkiviikko -2023 - Tiistai

Sami-saunahattu - konepestävä kunnollinen saunahattu

240. Sauna Hermanni

Somen siivous loppusuora vaiko maaliviiva?

Saunahattu sunnuntai – tekijänoikeudet, mallisuoja, kopiointi

Suomen Kädentaidon messut 2023 - Pirkkahalli - Perjantai 17.11.2023