Tarkka katse laadunvalvojallani Länderi Alballa.
Tarkka katse laadunvalvojallani
Länderi Alballa.
Todellisuudessa suoritan tuon laadunvalvonnan itse, mutta täytyyhän mulla jonkinlainen "pomo" olla.
Mulla itseasiassa kaikki on omissa käsissä (kotisivu- ja verkkokauppa-alusta on toisaalta. mutta itse rakentanut). Ideat omia ja mukailtuja asiakastoiveista. En kopioi.
Esimerkiksi Viikinkiaiheista saunahattua ei ollut mallistossani, mutta nyt on parikin. Miksi, no totesin, että nämä tarjolla olevat eivät olekaan saunahattuja materiaalinsa ja tai toteuttamisensa puolesta. Osa jopa ”muovia”. Muoviperäiset materiaalit, puuvilla, saumat, brodeeraukset eivät kuulu saunahattuun.
Eli jos lähden toteuttamaan jotain tuon siihen jotain uutta ja parempaa mistä idea
on lähtöisin, miksi sitä mutten tekisikään.
Ideoillahan ei ole tekijänoikeutta, mutta silti suosin omia ideoitani. Tosin eivät kaikki, yllättävän usein törmään tuotteisiin, joissa on jotain tuttua. Kesällä 2022 osallistuin yhteen näyttelyyn huovutustyölläni, jonka aika teema oli 1920-1940 luvulla, jossa oli (sauna)hattu, huivi, muhvi ja huopatossut… no kuinka ollakaan nyt törmäsin kuvaan (aiheet tuotuna tähän päivään), jossa sama kokonaisuus tosin ei näkynyt oliko huopikkaita? No lähetin kuvan kaverille ja tuon oman työni. Tuli kommentti, että joo, tosin hän oli katsonut ensin, että kuvan henkilön on käsi kipsissä/lastassa. No ideoiden kopioijat ovat aina kopioijia.
Toisaalta jotkut väittävät, että kaikki on jo keksitty, eli kaikki uusi on kopioita. Kuten jo totesin silti vanhaan voi tuoda jotain parempaa kuin se ”varastettu” idea oli alkujaan. Toki samankin idean voi saada kopioimatta, mutta kun sattumia on enempi niin….
#byitu #saunahattukauppa #saunahattukauppafi #sunahattu #saunahat #viikinkihattu
#kopiointi #laadunvalvoja #länderialba #tiedämitäostat
#hankikerrallakunnollinen #huopahuivi #muhvi
Kommentit
Lähetä kommentti