Kiukuttelevat kädet
Eli jäi tuohon yhteen.
Sitten soitto Terveyskeskuksen ajanvaraukseen klo 11:15. Valitse 1, valitse 2, tai jotain tuolleen, jätä soittopyyntö "soitamme mahdollisimman pian takaisin".
No facest alueen ryhmän sivulta se saattoi olla jopa 3 vuorokautta ja jotkut väitti ettei ole soitettu takaisin.
No takaisin soitto saapui peräti samana päivänä pikkasen alta parin tunnin eli klo 13:10 ja oli kestoltaan 19 minuuttia ja 3 sekuntia.
Soittaja kuuneli ja kirjasi kaikki kertomani havainnot. Totesi ettei kannata Googlettaa, antaa lääkärin sitten tutkia. No sen takiahan tässä aikaa varaamassa.
Kysyin että mihis tää aika mahtaa fyysisesti tulla - Mouhijärvelle vai? Jos haluat Mouhijärven terveyskeskukseen niin sitten hoitotakuu ei ole voimassa - tulee olla valmis ottamaan muuallekin. Kysyin että siis Sastamala vai Pirkanmaan alueella? Vastaus oli Sastamala, eli todennäköinen vaihtoehto on Vammala, ok se käy. Mutta siis mietin näitä jotka eivät itse pääse juurikaan liikkumaan.
Tuolta alueen face ryhmässä tovi sitten oli että hoitaja oli soitellut kolmen tunnin ajan Kela-taksia asiakkaalle tuloksetta... että tällein.
No hän ei voinut minulle antaa aikaa koska 1.9.2023 tuli voimaan tämä hoitotakuu - kiireettömissä 14 vrk. Että saan tekstiviestin lääkäri ajasta, ja jos se aika on esim. sunnuntaina, niin se aika on sitten sunnuntaina, eli oikea aika. Arvio että syyskuun loppuun mennessä pääsen... Tuota 6+14 on 20. syyskuuta, jonka jälkeen on vielä 10 päivää syyskuuta.
Toisaalta en voi huovuttaa, tai no pysytyn ja hitaammin, mutta...
No ylihuomiseen mennessä pitäisi tuon hoitotakuun puitteissa olla lääkäriaika, vielä tätä kirjoittaessa ei ole tekstiviestiä eli ei aikaakaan lääkärille.
Sitten olin yhteydessä Kalevalaiseen Jäsenkorjaajaan johon olin tutustunut "myryn videotreffeillä". Sopivan matkan päässä Nokialla. Aika järjestyi jo seuraavalle päivälle.
Siitä käynnistä oma juttunsa.
Kommentit
Lähetä kommentti