Saunarinki fb-ryhmään esittelyni
Saunojan paras saunakaveri on by itu Satu-saunahattu, käsin huovutan kotimaisesta suomenlampaanvillasta, joka on karstattu ilman kehruu öljyä. Pelkästään lampaanvillan ihanilla ominaisuuksilla.
Kymmenen vuoden aikana en ole pelkässään huovuttanut vaan miettinyt, että millainen on paras saunahattu, jotta sitä voitaisiin kutsua saunahatuksi. Eli huovuttaa paras saunahattu, huomioiden eri käyttöolosuhteet, käyttäjien tarpeet, helppo hoitoisuus sekä luontoystävällisyys. Kotimaisuus on aina ollut lähtökohtani lampaanvillalle.
Löytyy luonnonväreissä – tarkoittaa muutakin kuin vain harmaa ja värjättynä. Värjään itse ja valmistajan tietojen mukaan myrkyttömiä raskasmetalli vapaita värejä, ja värin kiinnittämisessä sitruunahappoa, huovutan kotimaisilla ekologisilla saippuoilla.
Kokoja vauvasta vaariin ja malleja nyt noin 180. Ja jos näistä ei mieluisaa löydy niin huovutan sitten sellaisen saunahatun, saunan ja lampaanvillan ehdoilla sekä toisten tuotemerkkejä kunnioittaen.
Saunahattuni luonnollisesti löytyy Saunahattukaupasta eli www.saunahattukauppa.fi siellä on myös muita mm. saunatuotteita, jotka olen myös valmistanut siten, että materiaali on saunaan sopivaa eli ommellut persläpät tai neulotut pesukintaat/saippuataskut ovat 100% pellavaa. Ja Saunatontut kestää vettä.
Hanki kerralla kunnollinen
Saunahatussa on itua – Helppo – Hauska -Hyödyllinen
by itu
Saunahattu-Itu
Saunahattuhuovuttaja ja saunahattukouluttaja
2369855-2
www.byitu.fi
www.saunahattu.info
PS.
Aiemmin kotimaisesta mix-rotujen lampaidenvilloista huovuttamiani saunahattuja löytyy Poistomyynnistä ja jos oikein hurjaksi heittäydytte niin näitä on Mysteeri Boxeissa 100 e/viisi saunahattua, eli 20 e/saunahattu.

Kommentit
Lähetä kommentti