Jeffe pieni irlanninsetteri - CLAD

 

Tämä on julkaistu Koirauutisissa 14/90, allekir­joittaneen kirjoit­tamana.


JEFFE

pieni irlanninsetteri

25.03. - 08.11.1988



"IRLANNIN SETTERIN lupaavia urosp. 7 viikk. Engl.­sukua. Seura- ja näyttelyk. 90-xxx xxxx." (Helsingin Sanomat 15. toukokuuta 1988)



Pari vuotta sitten päättyi punaisen energiapak­kaukseni voittama­ton, yli seitsemän kuukautta kestänyt taistelu "jotakin" vastaan.

Neljäntenä kesäkuuta Jeffe oli saanut toiseen takatassuunsa pienen reijän, jonka puhdistimme ja suojasimme, ja joka sitten parani ajal­laan. Tämä tapahtuma saattoi lyödä liikkeelle sen, mitä emme täl­löin osanneet odottaa.

Viikkoa myöhemmin kutsuessani Jeffeä se ei tullut niin kuin taval­lisesti, hän yritti, mutta takajalat eivät kantaneet. Myös lämpöä oli. Saimme samaksi päiväksi ajan Vantaan Pieneläinsairaalan vas­taanotolle. Kuume saatiin mitatuksi pienten ongelmien jälkeen (Jef­fe putosi hoitopöydältä ja lääkäri tempaisi hännästä kiinni ja takaisin pöydälle) sitä oli 40 astetta. "Avustava hoitaja" mumisi itsekseen että "kalkin puutetta". Jos se olisikin ollut kalkin puutetta, olisimme selvinneet monelta mur­heelta. Diagnoosi: ampi­ainen pistänyt kieleen, lääkitys penisilliinillä nielutulehduksen hoitoon. Myöhemmin illalla Jeffe voi jo paremmin, pennuthan ovat nopeita paranemaan.

Jeffen edellisiltainen toipuminen jäi lyhyeksi, takapää ei kan­tanut ja lämpöäkin tuntui olevan lääkitykses­tä huolimatta. Tällä kertaa varasimme ajan Mevetistä. Kuumetta oli 39,7 astetta ja val­koso­uja 50.50­0, kun täysi­kasvuis­ella, ter­veellä koira­l­la niitä tulisi olla 6.000 - 13.000. Diag­noosi: niveltulehd­uk­sen tapai­nen. Uudet vahvem­mat lääkkeet.

Jef­femme ei ollu ainoa, jolla oli samana päivänä havait­tu samoja oireita, jopa tassussa oli ollut reikä. 
Tä­mä toinen oli ollut myös irlanninset­te­rin pentu, joka oli synty­nyt samana päivä­nä kuin Jeffe ja kas­vat­tajakin oli Siuntios­ta. He olivat samasta pentuees­ta.

Jeffe rupesi toipumaan, lämpö laski ja jalat kantoivat. Lääkekuurin loputtua alkoi lämpö jälleen nousta. Varasimme ajan Mevetistä. Jeffe oli 3 kk. Va­lkoso­luja oli 10.000 vähemmän kuin viimeksi. Lääkek­uu­ria jatket­tiin uudenlai­sel­la lääkkeellä ja kuumeeseen lasten disperiiniä. Myös ruokavali­ota muutet­tiin, sillä eturaajat rupesi­vat taipumaan ulospäin ran­teis­ta.

Oli heinäkuun 14. kun Jeffe saapui itse kävellen ja häntäänsä hei­luttaen Mevetin odotustilaan ja oli kiin­nostunut mitä ympärillä ta­pahtui. Vaikka valkosoluja oli 110.000 (viikko sitten 93.600), eli Jeffen olisi pitänyt olla kontit ojossa ja koirien taivaassa sellaisella valkosolu määrällä. Jeffe oli taiste­lija. Saimme uut­ta vahvempaa lääket­tä.

Moni varmaan miettii, miksi emme armahtaneet Jeffeä jo tuolloin. Jeffe oli iloinen eikä kärsinyt lääkityksen aikana, kehitys oli eturaajoja lukuun ottamatta normaalia. Myös se, että kyseinen tauti oli arvoitus, jota yritettiin saada selville. Ja kun Jeffe jaksoi lääkityksellä olla tutkittavana, voitaisiin vielä löytää parantava lääke tai ainakin tietoa vastaisuuden varalle. Se oli mahdollises­ti immuunikatoa. Harvinaista, ainoastaan USA:ssa oli kyseisen tau­dinkuvaan liittyvä kirjoitelma vuodelta 1974, ja kyseinen rotu jo-ta kirjassa käsiteltiin oli irlanninsetteri. Jeffen sisaruksista oli pari jo jouduttu lopetettamaan.

Jeffen täyttäessä 4 kk olimme jälleen Mevetissä. Valkosolumäärä oli laskenut 47.000:een, oliko pahin voitettu? Heinäkuun lopussa Jeffelle tehtiin täydellinen verikoe. Verinäyt­teet lähetettiin myös Ruotsiin tut­kittavaksi.

Elokuun alkupuolella Jeffe oli ilman lääkitystä kolme päivää ja kuun puolivälissä Mevetissä käydessä valkosolujen määrä oli 50. 000, lääkitystä jatkettiin. Kuun loppupuolella Jeffe oli tois­tamiseen ilman lääkettä.

Syyskuun ensimmäisenä olimme taas Mevetissä, valkosolujen määrä oli pudonnut 39.000:een. Ehkä sit­tenkin tauti on voitettavissa. Lääkitystä tosin jatkettiin. Syyskuun 25. Jeffe täytti puoli vuot-ta ja oli ollut kahdeksan päivää ilman lääkitystä. Samoin seuraa­vat kolme päivää. Taitaa Jeffestä vielä koira tulla, sillä valko­so­lujen määrä ei ollut kohonnut kuin tuhannella. Ruotsalaiset oli­vat löytä­neet jonkin viruksen, mutta tarkempaa tietoa ei ollut. Lä­äki­tystä jatkettiin, sillä eihän tautia vielä oltu voitettu.

Jeffe oli ainoa, joka oli vielä hengissä niistä viidestä pennusta (ehkä niitä oli enemmänkin), jotka tähän samaan tautiin oli sai­rastuneet (15 pennun pentue).

Lokakuun alkupuolella Jeffe oli nuollut oikeaan etutassuunsa reiän, joka hoidettiin kuntoon. Kuun puolivälissä Jeffellä oli taas lämpöä ja valkosolujen määrä noussut 89.900:aan. Oliko tuo etutassuun nuoltu reikä syynä äkilliseen valkosolujen määrän nousuun?

Seitsämän kuukautta täyttäessään Jeffe sai ihmetellä ensilunta (ehti kokea senkin ihmeen). Lokakuun viimeisenä päivänä, kun etutassuja röngtenkuvattiin jälleen (olivat suoristumaan päin), valkosolujen määrä laskettiin, niitä oli alle 35.000. Jeffe, taistelija.

Marraskuun kuudentena Jeffellä oli jälleen kuumetta sekä vasen silmä punainen ja turvoksis­sa. Seuraavana päivänä valkosoluja 80.100 ja kuumetta yli 40 astetta. Jeffen voimat alkoivat vähetä. Eikä vieläkään oltu saatu virallista taudinmääritystä sinnikkäästä yrittämisestä huolimatta. Verinäytteet olisi vielä pitänyt tutkia sellaisilla laitteilla, joilla tutkitaan ihmisten verinäytteitä. Kukaan ei ollut vielä suostunut tai antanut lupaa kyseisten lait­teiden käyttämiseen. Ja Jeffellä alkoi aika käydä vähiin, tulok­sista ja tiedoista ei varmaankaan apua olisi ollut Jeffelle, mutta muille ehkä.

Jeffen viimeinen päivä oli tiistai 8. marraskuuta 1988. Aamulla annoimme Jeffelle ruiskun avulla sokerivettä lääkkeen antamisen jälkeen, hän ei jaksanut enää itse juoda. Lämpöä oli myös ja silmä edelleen turvoksissa. Aamupäivän aikana Jeffen olo parani ja lämpö laski, mutta kello kahdelta il­tapäivällä Jeffen tila heikkeni huo­mattavasti: lämpö nousi, nenästä vuosi vähän verta ja suu oli sa­meassa kuolassa. Huonosta voinnistaan huolimatta se jaksoi itkeä pyytääkseen seuraa itselleen, vaikkei se montaa hetkeä yksin ollut­kaan. Otimme yhteyttä Mevettiin, josta kehitettiin jatkamaan so­keriveden antamista ja tilanteen seuraamista. Mikäli Jeffen olo vieläkin huononisi, pitäisi ottaa uudelleen yhteyttä.

Ilta meni vaihtelevasti, lämpö nousi ja laski mutta ei poistunut, disperiiniä ja sokerivettä. Myöhemmin illalla Jeffe rupesi yski­mään, yskän mukana tuli myös limaista verta. Uudelleen yhteys Me­vettiin, josta saimme Jeffeä pääasiassa hoitaneen lääkärin puheli­meen. Aluksi hän antoi kotinume­ronsa, jos tilanne yön aikana vielä huononisi tai Jeffen voisi viedä Mevettiin yöksi vahvemman lääki­tyksen alaisena. Lähdimme Mevettiin.

Kello oli miltei kahdeksan illalla. Jeffen koriseva hengitys kuu­lui auton takaosasta, välillä oli hiljaista. Saavuttuamme Mevet­tiin kannoimme Jeffen tutkimuspöydälle. Lämpö mitattiin, valkoso­luja ei enää laskettu. Jeffe oli surkeammassa kunnossa, huonommas­sa mitä eläinlääkärikään osasi odottaa. Jeffe oli tais­telunsa tais­tellut, enää hän ei jaksanut. Melkein sanoitta tote­simme, että paras palkinto sitkeästi taisteleelle Jeffelle olisi ikuinen uni. Kaikki silmiämme räpytellen toivoimme mielessämme Jeffelle onnel­lista ja TERVETTÄ elämää koirien taivaassa.

Jeffe haudattiin pihamaalle, haudalla on kivi ja kuparilaatta, jossa teksti:



Tässä lepää

JEFFE

pieni irlanninsetteri

s. 25.03.1988 k. 08.11.­1988



Tautia, joka mursi Jeffemme, ei varmuudella tunneta, mutta perin­nöllistä ja tappavaa se on. Se saattaa kulkea sukupolvesta toiseen esiin tulematta ja puhjeta joskus...


Sitä SURUA, sitä MURHETTA, sitä HUOLTA, sitä ONNEA, sitä RAKKAUTTA ei pysty mikään koskaan poistamaan. KAIPUUN lisäksi jää vain toi­vomus, etteivät TOISET JOUTUISI SAMAA KOKEMAAN.

Ritva Heino



(1990-luku) Tänään tiedetään, että se, joka Jeffemme mursi oli CLAD! Samoin tie­detään että se on perinnöllistä ja se kuinka se periytyy.


Jeffen henkiinjääneet sisarukset ovat tänä vuonna siirtyneet veteraaniluokkaan eli saavuttaneet seitsemän vuoden iän.


Alla on CLADista päiväyksin mitä tänä aikana ja ennenkin on ta­pahtu­nut.

1974 USA:ssa kirjoitettu artikkeli irlannin­ settereiden immuuninpuutoksesta.

14. heinäkuuta 1987 Ruotsissa syntyi pentue joista ainakin yksi on lopetettu CLADin takia.

25. maaliskuuta 1988 Jeffe ja sisarukset syntyivät.

heinäkuussa 1988 Ainakin kaksi Jeffen sisarrusta lope­tettiin.

08. marraskuuta 1988 Jeffe lopetettiin.

10. syyskuuta 1989 Ruotsissa syntyi pentue joista ainakin yksi on lopetettu CLADin takia.

11. syyskuuta 1989 Ruotsissa syntyi pentue joista ainakin neljä lopetettu CLADin takia.

15. marraskuuta 1989 Ruotsissa syntyi pentue josta ainakin neljä lopetettu CLADin takia.

21. huhtikuuta 1990 Ruotsissa syntyi pentue josta ainakin yksi lopetettu CLADin takia.

marraskuussa 1990 Kirjoitukseni Koirauutisissa 14/90.

joulukuussa 1990 Minna Fairhurstin kirjoitus Koirauuti­ sissa 16/90. "... kun molemmat vanhem­mat ovat taudin kantajia. Tässä tapauk­sessa maamme irlan­ninset­tereissä on täl­lä hetkellä 301 tämän taudin mahdol­lista kantajaa.

tammikuussa 1991 Kirjoitukseni Koirauutisissa 1/91.

helmikuussa 1991 Minna Fairhurstin kirjoitus Koirauuti­ sissa 2/91. "Rotujärjestö on laatinut yhteistyössä muiden Pohjoismaiden ja Englanin kanssa listan tauti­tapauksiin pohjautuen niistä koirista, joiden su­ kutauluissa todet­tujen tapau­ksien kans- sa yhtäläisyyksiä."

15. helmikuuta 1991 Ruotsissa syntyi pentue josta ainakin yksi lopetettu CLADin takia.

toukokuussa 1991 Koiramme lehdessä 5/91 artikkeli "Im­ muunipuutos iskenyt irlanninsettereihin / Minna Fair­hurst"

talvella 1992 Tieto, että CLAD-kantaja löytyy myös käyttöpuolelta. Ko. koiran jälkeläiset "jalostuskieltoon", jos käytetään, niin isätytär- tai vastaavia yhdistelmiä, jo­t­ta saa­taisiin mahdolliset CLAD-kan­ tajat esiin.

20. toukokuuta 1993 Irlanninsettereiden Tuki ry perustet­ tiin.

kesä 1995 Uusia CLAD-tapauksia ei ole tullut jul­ kisuuteen, mutta koiria joden takana on CLAD-kantajia on käytetty edellen.

Kuten yllä olevasta "CLAD-aikataulusta" käy ilmi kirjoitukseni ei mennyt kuuroille korville. Vaan keskustelua asiasta käytiin mm. koiralehtien sivuilla. Seuraavaksi Minna Fairhurstin, Koiramme 5 /91 julkaisemasta CLADiä koskevasta kirjoituksesta lainaus. " ... Vaikeaa tulee olemaan monelle tämäkin taistelu, mutta se on käytä­vä. Mikä tahan­sa yksilöiden menehtymiseen johtava sairaus puhutte­lee kasvattaji­en vastuuntuntoa. Käsissä on aikapommi, joka räjäh­tää arvaamatto­man vakavin seurauksin 5 - 15 vuoden sisällä, ellem­me nyt pyri pyyteettömään yhteistyöhön. ... kasvattajilla on tänä päivänä vielä mahdollisuus estää CGS:n muodostuminen rodun kohta­loksi." (CGS = CLAD)

Niinpä toivonkin, että tämä herättäisi jälleen ajattelemaan, miten petollisen sairauden kanssa ollaan tekemisissä. "Pentukuumeen" iskiessä CLAD-riskitkin tuntuvat varsin pieniltä, joten kasvatta­jan ja myös uroksensa antajan on vastuu siitä mitä sairauksia irlanninsetterimme sairastavat. Vaikka käytettäisiinkin yhdistel­miä joissa vain toisen koiran takana on CLAD-kantajia tai heidän lähisuk­ulaisia, siirrämme vain Minnan ennustamaa aikapommia eteen­päin, sillä näitä koiria, joilla ei ole takana CLAD-kantajia tai niiden lähisu­k­ulaisia ei ole kovinkaan montaa. Tosin eivät kaikki koirat ole CLAD-kantajia vaikka niiden takanaan esiin­tyisikin CLAD-kanta­jia tai niiden lähisu­k­ulaisia, mutta koska emme vielä voi tutkia, ketkä ovat mahdollisia CLAD-kantajia, on kasvat­tajan mie­tittävä, haluaako hän ottaa esim. puhelun vastaan jossa pennun­osta­ja il­moittaa viisikuisen pentunsa menehtyneen CLADiin. Puhelu tus­kin jää viimeiseksi sillä todennäköisesti jollekin ko. pennun sisa­ruksista käy samoin. Eli mikä tai mitkä ominaisuudet koirassa­si ovat niin tärkeitä, että ne ylittävät kuoleman? Mielestäni ei sellaisa olekkaan.

Mikäli omalta osaltasi haluat olla vaikuttamassa, ettei CLAD leviä, niin älä ota ko­iraa jonka sukutaulussa esiintyy CLAD-kanta­ja/-jia tai heidän lähisukulaisiaan.

PS. Vakuutusyhtiöt eivät korvaa CLAD-sairastuneita, koska kysymyk­sessä on perinnöllinen sai­raus eikä myöskään kasvat­taja ole vel­vollinen korvaaman, jos hän on pennun ostajalle kerto­nut mah­dolli­sesta CLAD-riskistä.

Itu

PPS. eli 35-vuotta Jeffen syntymän jälkeen, kehitys on mennyt eteenpäin - on ollut jo pitkään testi jolla voi todeta kantajat jotta jalostusta voitaisiin viedä toiseen suuntaan. 

Kuten tuolla oli, oli vastaavasta jo ennen Jeffeä tiedossa, mutta kirjoitukseni laittoi tapahtumaketjun liikkeelle joka seurauksena syntyi testi tuota musertavaa tautia vastaan. Vasta nyt tajusin, että kuinka kirjoitukseni on muuttanut nykyisten punaisten irlanninsettereiden jalostusta.